en ole ollenkaan mieheni tyyppiä. Ahdistaa.

12 vuotta on oltu yhdessä, siis naimisissa, yhdessä 14v.

Mulla on aina ollut lyhyt, siis lähes siilitukka.

Oon myös vaaleaihoinen ja vihreäsilmäinen ja punaista pigmenttiä sen verran, etten koskaan ruksetu. En siis ikinä rusketu, palan vaan.



Nyt viime vkonloppuna pelattiin kahden muun perheen kanssa seurapeliä ja ilmeni että mieheni rakastaa laitonobrunetteja joilla on pitkä tukka.



Ja nyt olen ollut ahdistunut asiasta. Kysyin mieheltäni, ja hän sanoi: no, ne ovat kauniita ja eksoottisia.



Nyt minusta tuntuu, ettei mieheni rakasta minua, eikä halua minua.

Eilisestä alkaen olen miettinyt jo eroa.



Ja vaikka joku haukkuu tätä provoksi, sitä se ei ole. Olen pitkäaikainen av-mamma (ja ylpeä siitä!) ja tiedän, että joku provoksi kuitenkin haukkuu.

Ei ole. Vaikka minustakin ois kivempaa jos oisin provo.



Mutta on tämä jotenkin puun takaa tullut homma. Että mies myöntää kiihottuvansa ja kiinnostuvansa tummista, pitkätukkaisista naisista; sellaisista hieman pyöreistä.

Ja minä olen kaiken vastakohta: pieni, laiha, lyhyttukkainen, punaiset hiukset (ei edes värjätyty), pisamia ja vaalea, vaalea iho.



Mulla on sellainen olo että mieheni otti minut, kun ei saanut sellaista kuin halusi.



Ja nyt kännissä (mies ei yleensä juo 1-2 olutta enempää, nyt joi) kertoi siis avoimesti, että hänen unelmanaisensa on tumma, pitkähiuksinen latino.



Mitä mies sitte tekee minun kanssani? Meillä on 2 lastakin, ja molemmilla äidin pun hiukset ja vaalea iho?



En osaa päästää tästä pohdinnasta irti, en osaa!