Lue keskustelun säännöt.
Mikä elämäntilanne 29-vuotias :)?
21.01.2013 |
Mä täytin just 29. Teen gradua, menen kesällä naimisiin ja sen jälkeen varmaan alkaa lapsen yrittäminen. Jotenkin koen olevani vielä ihan kakara kylläkin. Tuntuu hassulta, kun lukee joistain ikäisistäni, joiden lapsi/lapset ovat jo koulussa. Itse vasta aloittelen :).
Kommentit (27)
En varmaan ikinä aikuistu, koska taidan jäädä ikuiseksi opiskelijaksi 😂 Itselläni tilanne se, että valmistun kolmanteen ammattiini ja heti sen jälkeen jatkan maisterihaussa yliopistoon. Meillä mieheni kanssa kaksi lasta, toinen täyttää 9 ja toinen on pian 5. Asumme omakotitalossa, asuntolaina on ainut lainamme, joten olen pystynyt hyvin opiskelemaan ja välillä olemaan lasten kanssa kotonakin. Saamme hyvin rahaa säästöön ja meillä on salkut lapsista lähtien. Matkustelemme lasten kanssa mieluummin kuin kahdestaan, viime vuonna olimme 2 kertaa ulkomailla. En kadehdi lapsettomia, vaikka sitä usein minulta kysytään ja yleisin kysymys on ”opiskelu lasten kanssa on varmaan hankalaa?” —> no, tuskin se nyt on hankalaa, jos olen kaksi ammattia opiskellut lasten aikana ja jatkan alle kolmekymppisenä yliopistoon 🤔 Kaikki on omasta asenteesta ja elämäntilanteesta ja motivaatiosta kiinni.
Ärsyttää sellainen yleinen käsitys, miten elämän pitäisi mennä, että se olisi ”arvostettavaa”. Esim. Opiskelet ylioppilaaksi, teet töitä, olet ehkä vaihdossa tai Aupairina, koska ”nuorena täytyy nähdä maailmaa” ja ”perheellinen opiskelija ei voi voida hyvin tai tarjota lapsilleen kaikkea, joten kaikki opinnot pitää tehdä ennen lapsia” 😂 Olen varmaan murtanut monen ennakkoluulot, kun meidän tilanne on parempi kuin monen lapsettoman opiskelijan 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin aloittanut yliopisto-opinnot, elämässä rauhallinen vuosi monien vaikeiden jälkeen ja ennen uusia vaikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
En varmaan ikinä aikuistu, koska taidan jäädä ikuiseksi opiskelijaksi 😂 Itselläni tilanne se, että valmistun kolmanteen ammattiini ja heti sen jälkeen jatkan maisterihaussa yliopistoon. Meillä mieheni kanssa kaksi lasta, toinen täyttää 9 ja toinen on pian 5. Asumme omakotitalossa, asuntolaina on ainut lainamme, joten olen pystynyt hyvin opiskelemaan ja välillä olemaan lasten kanssa kotonakin. Saamme hyvin rahaa säästöön ja meillä on salkut lapsista lähtien. Matkustelemme lasten kanssa mieluummin kuin kahdestaan, viime vuonna olimme 2 kertaa ulkomailla. En kadehdi lapsettomia, vaikka sitä usein minulta kysytään ja yleisin kysymys on ”opiskelu lasten kanssa on varmaan hankalaa?” —> no, tuskin se nyt on hankalaa, jos olen kaksi ammattia opiskellut lasten aikana ja jatkan alle kolmekymppisenä yliopistoon 🤔 Kaikki on omasta asenteesta ja elämäntilanteesta ja motivaatiosta kiinni.
Ärsyttää sellainen yleinen käsitys, miten elämän pitäisi mennä, että se olisi ”arvostettavaa”. Esim. Opiskelet ylioppilaaksi, teet töitä, olet ehkä vaihdossa tai Aupairina, koska ”nuorena täytyy nähdä maailmaa” ja ”perheellinen opiskelija ei voi voida hyvin tai tarjota lapsilleen kaikkea, joten kaikki opinnot pitää tehdä ennen lapsia” 😂 Olen varmaan murtanut monen ennakkoluulot, kun meidän tilanne on parempi kuin monen lapsettoman opiskelijan 🤔
Onneksi lapsenne ovat terveitä, kuulostaa ainakin siltä.
Vierailija kirjoitti:
En varmaan ikinä aikuistu, koska taidan jäädä ikuiseksi opiskelijaksi 😂 Itselläni tilanne se, että valmistun kolmanteen ammattiini ja heti sen jälkeen jatkan maisterihaussa yliopistoon. Meillä mieheni kanssa kaksi lasta, toinen täyttää 9 ja toinen on pian 5. Asumme omakotitalossa, asuntolaina on ainut lainamme, joten olen pystynyt hyvin opiskelemaan ja välillä olemaan lasten kanssa kotonakin. Saamme hyvin rahaa säästöön ja meillä on salkut lapsista lähtien. Matkustelemme lasten kanssa mieluummin kuin kahdestaan, viime vuonna olimme 2 kertaa ulkomailla. En kadehdi lapsettomia, vaikka sitä usein minulta kysytään ja yleisin kysymys on ”opiskelu lasten kanssa on varmaan hankalaa?” —> no, tuskin se nyt on hankalaa, jos olen kaksi ammattia opiskellut lasten aikana ja jatkan alle kolmekymppisenä yliopistoon 🤔 Kaikki on omasta asenteesta ja elämäntilanteesta ja motivaatiosta kiinni.
Ärsyttää sellainen yleinen käsitys, miten elämän pitäisi mennä, että se olisi ”arvostettavaa”. Esim. Opiskelet ylioppilaaksi, teet töitä, olet ehkä vaihdossa tai Aupairina, koska ”nuorena täytyy nähdä maailmaa” ja ”perheellinen opiskelija ei voi voida hyvin tai tarjota lapsilleen kaikkea, joten kaikki opinnot pitää tehdä ennen lapsia” 😂 Olen varmaan murtanut monen ennakkoluulot, kun meidän tilanne on parempi kuin monen lapsettoman opiskelijan 🤔
Miksi tähän 6 v vanhaan ketjuun tällainen vuodatus???
Kolme lasta yksin hankittu hedelmöityshoidoilla, opiskelen yliopistossa ja lisäksi teen osa-aikatöitä.
Lapset kasvatan kotona, heitä hoitamaan olen palkannut au paurin, oppivat samalla lahjasoluja antaneen miehen äidinkielen (sukusolujen lahjoittaja ei siis ollut suomalainen).
Asumme uudessa pienessä asunnossa, ja autokin löytyy, jonka muutama vuosi sitten ostin uutena lasten kuljettamista varten. Pari kissaakin meillä on.
Olen erittäin onnellinen elämääni, ja olen toteuttanut kaikki suurimmatkin unelmani mistä lapsena haaveilin. Erittäin kiitollinen olen kyllä jokaisesta päivästä ja aivan ihanista lapsistani, sain niin paljon enemmän kuin osasin koskaan toivoa elämältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelaan pleikkaria, panostan harrastuksiini, juon kaljaa, käyn töissä, säästän paljon rahaa per kuukausi ja ei ole akkaa ruikuttamassa, valittamassa ja arvostelemassa kaikkea mitä teen. Tätä on onnellinen elämä.
vaikka olen oikeasti 32 :D
Elämäntilanne ei ole kauheasti muuttunut tässä välissä. Nyt sairaslomalla ja ehkä kuntoutukseen tai jotain. Lapsi olisi kiva, mutta ei tähän tilanteeseen.