Miksi omille läheisille pitäisi aina olla mielin kielin?

Onnistun suututtamaan aina läheiset sillä, että en aina tee niin kuin toiset pyytää tai sanoo. Mies suuttuu, kun joskus haluaisin tehdä jotain ilman häntä ja lapsia, menen vaikka lenkille tai ystävien kanssa kahville ja syömään. Jos ei mies tule mukaan, niin ainakin nyt lasten pitäisi tulla.



En myöskään halua, että appivanhemmat tulevat kotiimme koska tahansa ja omilla avaimillaan. Hekin suuttuivat ja välit ovat nyt täysin tulehtuneet ja appivanhemmat kostavat jopa lapsillemme tätä asiaa. Eli lapset eivät ole enää tervetulleita, vaan heidät käsketään heti kotiin "koska äiti niin on sanonut". Eikä lapsia käydä katsomassa "koska äiti on kieltänyt".



Välillä kaduttaa, että en jaksaa enää olla sellainen lässyttäjä ja aina niin "kiltti". Useimmiten taas vituttaa, kun aikuinen ihminen ei saisi tehdä joskus, kuten itselle olisi parhaaksi.



Miksi minun nimetään aina vaikeaksi ja hankalksi ihmiseksi sen vuoksi, että teen nykyään omia päätöksiä?



Onkohan parempi jättää nämä ihmiset taakseen, koska olen entisen kiltin ja alistuvan minäni jättänyt taakseni. Liekö niin, etteivät läheiset halua itsenäistä ihmistä, vaan sellaisen, joka tekee aina niin kuin muut pyytää ja käskee.