Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun lapsen kanssa ei enään pärjää? Kun kaikki tarjottu apu on kokeiltu.
20.01.2013 |
Mulla on 3v uhmaikäinen poika. Uhma alkoi 1,5v niin että sai öisin selittämättömiä huutokohtauksia ja heittäyty selälleen lattialle jos jotain kiellettiin. Hakkasi sitten päätäänkin lattiaan. Oppi sanoja lisää ja huudot jauhmakohtaukset on vain pahentuneet. Nyt puhuu sujuvasti. Tekee kokoajan pahaa, kielletään, varoitetaan, viedään jäähylle. Jäähyllä ei pysy, olen kohta 1,5v vienyt joka päivä jokaisesta pahasta teosta ja aina uudelleen vienyt kun sieltä heti karkaa. Lopulta on sylijäähyllä. Jäähyn jälkeen puhutaan asiat ja hän pyytää anteeksi, menee n. 2-5min niin uudelleen tekemässä pahaa. Vaikka kuinka yritän leikkiä hänen kanssaan ja keksiä tekemistä, hänen keskittyminen ei pysy ja tekee kokoajan jotain mitä tietää ettei saa. Nykyään meno on sitä että kiusaa kokoajan vauva siskoonsa. Vähänkään silmä välttää, puree, lyö lelulla, nipistää. Joudun kokoajan kulkeen vauva rintarepussa ja siinähän ei 5kk paljon viihdy saati kehity. Lyö minua, puree, heittää tavaroilla ja vetää hiuksista. Nauraa satuttaessaan muita.
Me ollaan haettu apua neuvolasta,päiväkodista,perhetyöstä ja lastensuojelun puolelta. Täällä on ravannut jos jonkinmoista "auttajaa" ja "supernannyä" poika on yhä samanlainen. Mitään sairautta (kuten adhd tai add) hänellä ei lääkärin ja neuvolapsykologin mukaan ole. Poika huutaa minulle. "Vihaan sinua!" Olet ärsyttävä!" Enkä tiedä edes mistä moiset on oppinut :(
Minä itken ja pelkään jopa poikaani vaikka laitan hänelle kyllä aina vastaan. Tiedän että periksi ei saa antaa ettei pahene, mutta kun pahenee!
Lääkäri määräsi minulle ahdistus lääkkeitä kun itken ja ahdistun tuon pojan takia (en tietenkään sitä pojalle näytä vaan usein kun hän on unessa iskee kunnon ahdistus) Pilleriäkään en ole syönyt, kun en tiedä miten ne vaikuttaa ja mulla on kuitenkin 2pientä täällä.
Mieskin otti ja lähti kun ei enään kestänyt poikaa ja enemmänkin sitä ettei me eikä kukaan saa poikaan mitään tolkkua.
Onko täälä muita samassa tilanteissa olleita ? Miten tästä selvitään? Mun sydäntä särkee ja kyyneleet valuu heti kun mietin olisiko pojan parempi jossain muualla. En halua oman lapseni kanssa luovuttaa mutta tätä menoo olen jossain lataamossa ja molemmat lapset huostattu.
En kaipaa tylytystä vaan apua!
Kommentit (74)
Miksi pitää raahata jäähylle? Ja kun hyvin tiedetään että sisaruksia ei kannata hankkia 18kk-3 v ikäisille, koska ne menee ihan sekaisin kun tulee uusi sisarus. Ne luulee et niissä on jotain vikaa ja siksi olette hankkinut uuden vauvan. rakasta ehdoitta. Anna periksi missä voit. Jos ei yksi tapa toimi, vaihda stradegiaa. Lue A. Wahlgrenin Lapsikirja. Poikasi tarvitsee huomiota kympillä, kokoaikaisesti, rangaistuksista tulee vaan lisää uhmaa, tämä kannattaa nyt ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrot juuri kaiken minkä kuvailit yllä.
Haastavan lapsen kanssa meinaa usko usein mennä ja välillä on niin tuskatunneli olo että. Jaksamista sulle vaikeassa tilanteessa.
Kuinka päiväkodissa menee? Onko lapsi siellä nyt päivisin?
Se oppii parhaiten matkimalla, se ottaa sinusta oppia. Jos olet vihainen ja ärtyinen, ei poika saa sinusta mitään positiivista itselleen. Kolme vuotias on vielä hyvin hyvin pieni. Se olis tarvinnut sun jakamattoman (ja isänsä) vähintään tähän ikään asti. Sillä on ollut huonot lähtökohdat. Pilaat kaikkien elämän jos syytät tästä teidän perhehelvetistä 3vuotiasta lasta. Millaista sinulla oli samassa iässä?
Taas ehti vastaamaan joku, jonka mielestä äiti on vastaus joka saatanan ongelmaan...kirjoitin pari päivää sitten tänne omasta lapsestani, ongelmista hänen kanssaan. Eiköhän siihenkin ketjuun ilmestynyt joku haukkumaan minua ja tapaani olla.
Meillä ainakin vilkas uhmaikäinen turhautuu, jos ei pääse tarpeeksi ulos! Eli suosittelen useamman tunnin kävelyttämistä ja puistoilua. Pulkkamäkikin voisi olla hyvä vaihtoehto..
Lisäksi lapsesi on varmaankin mustasukkainen pikkusiskosta. Muistathan antaa positiivista palautetta uhmikselle?
T:Lto
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hyvin varmat ja tiukat mielipiteet lastenkasvatuksesta, ja joiden kasvatus tapa ei vaan toimi, ni miten ne voi kuvitella et lapsi antas jossain periks, kun ei ne äiditkään anna??? Ittehän te omalla esimerkillänne näytätte että periksi ei annata, kerta toisensa jälkeen. Joskus se on jäähypelleilyä, pienelle lapselle joka ei ymmärrä tilanteesta yhtään mitään. Miten on OIKEESTI niin vaikeaa lukea miten minkäkin ikäinen lapsi toimii, vaikka viidestä eri kirjasta tai netistä??? Saisitte vähän perspektiiviä. Miksi sille lapselle ei voi antaa periksi? Mikset voi olla lapselle kiva, miksi sitä ei saa hemmotella, mitä hirveetä tapahtuu jos niin teet, kerro!
pienten lasten vanhemmuus vaatii helvetin kovaa psyykettä vanhemmilta. Kun ns. normaalilastenkin kasvatus vie voimia ja on raskasta. Monilla ei niin vahvaa päätä ole ja jos nyt mietit tuttavapiiristäsi 40+ ikäisiä ihmisiä, niin varmasti alkaa näissä ihmisissä näkyä elämän jäljet (avioeroja, alkoholismia, masennusta ym ym ym....) monilla kyllä jo 30+ iässä ollaan siinä pisteessä...
Ei elämä ole helppoa, eikä varsinkaan pikkulapsiperheessä.
meilläkin perheessä tilanteet välillä kulminoituu, mutta teidän tilanne on mennyt ihan överiksi: 3-vuotiaasta pikku tenavasta on tehty syntipukki kaikkien pahaan oloon, talossa ramppaa asiantuntijoita pelastamassa teitä 3-vuotiaalta ja hän on "syyllinen" jopa avioeroon....
Nyt kun luet sen näin, eikö kuulosta järjettömältä. Siinä on väsymys ja tunteet päässeet viemään tilannetta.
Tämä tilanne pitäisi nollata. Lapsi ei ole syntipukki. Sinä ja mies (ex-mies?) olette loppuunpalaneita ja se on ymmärrettävää ja hyväksyttävää!!!! mutta asiaa ei paranneta sillä, että "supernannyt" koulii lasta jäähyillä. Lapsi tarvitsisi leikkiä, iloa ja hyväksyntää (jota ei väyneenä jaksa antaa, tiedän) olisiko lähellä esim. isovanhempia antamaan tätä lapselle?? Jäähyjen sijaan jäätelöä ja haleja, olen tosissani. Ja sinä tarvitset lepoa, lepoa, lepoa, jonkun pitää antaa sinulle lepoa, jotta jaksat taas nähdä lapsesi sinä lapsena joka hän on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yritän hakea hänelle apua. Hän oli tuollainen jo ennen pikkusisarustaan.
Pikkusisarusta ei suunniteltu ja ehkäisykin oli, mutta en tietenkään abortoimaan lähtenyt!
Olen antanut pojalle jakamattoman huomioni jatkuvasti. Istunut hänenkanssaan tuntitolkulla kaikkina päivinä leikkimässä (yrittänyt leikkiä ja saanut puremia ja mustelmia)
Yritän ottaa mukaan kodin askareisiin ja jättänyt askareet jopa tekemättä että voin olla pojan kanssa.
Tarhassa menee kuulemma kivasti. Nyt on sielä 5päivää viikossa mutta on sen jälkeen kahtakauheampi kotona.
3v on vielä niin pieni, että olen samaa mieltä joidenkin edellisten kanssa, anna vain periksi missä voi, turhaa viedä jäähylle jne noin pientä joka tuskin ymmärtää, ruokkii vaan lisää uhmaa. Miksei pysäyttäminen ja kieltäminen riitä? Olen sitä mieltä, että jäähyt toimii vasta vähän isommilla paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meno oli suunnilleen samanlaista, kun oli 3v. Meillä myös 2v nuorempi sisarus. Häntä on satuttanut aina. Vieläkään ei voi jättää ilman valvontaa kahdestaan lapsia, koska poika saattaa satutaa tosi pahasti sisarustaan. Kaikki apu ollaan saatu ja toista kertaa psykiatriselle menossa tutkimuksiin. Autistisia ja asbergerin piirteitä on, mutta ei diagnoosia. Perhetyöntekijä käy säännöllisesti pojan käytöksen vuoksi. Hänen kanssaan keksitään keinoja millä saisi pojan kuriin. Psykiatrinen lääkäri sanoo, ettei syy ole meissä vanhemmissa. varmasti ollaan paljon virheitä kuitenkin tehty. Meille sanotiin aikoinaan, että tämän pojan kanssa voi unohtaa jäähyt. Ikinä ei saatu pysymään jäähyllä. Ikinä ei ole mitään anteeksi pyytänyt ja ei kadu, jos satuttaa pahastikin. Aina on syy toisessa.
Toivottavasti teillä tosiaan on vain vaikea uhma, joka menee ohi. Meillä se uhma ei mennyt ohi. Vieläkin käytäytyy kuin pikku kakara monessa tilanteessa.
ihan eksyksissä! Kuka teillä on lauman johtaja, oikeesti. Sinä teet sun hommat ja kolme vuotias auttaa sen mitä tarhalta jaksaa. Ei kuitenkaan kukaan lapsi pidä siitä että joutuu hoitoon, kun äiti valitsee nuoremman jonka kanssa jää kotiin. Millä lailla olet pojan kanssa, tunnetko syyllisyyttä siitä että olet vienyt sen hoitoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitää raahata jäähylle? Ja kun hyvin tiedetään että sisaruksia ei kannata hankkia 18kk-3 v ikäisille, koska ne menee ihan sekaisin kun tulee uusi sisarus. Ne luulee et niissä on jotain vikaa ja siksi olette hankkinut uuden vauvan. rakasta ehdoitta. Anna periksi missä voit. Jos ei yksi tapa toimi, vaihda stradegiaa. Lue A. Wahlgrenin Lapsikirja. Poikasi tarvitsee huomiota kympillä, kokoaikaisesti, rangaistuksista tulee vaan lisää uhmaa, tämä kannattaa nyt ymmärtää.
ainakaan usko, ihan oikeasti! Siis en ole yhtä typerää kirjoitusta lukenut tältä palstalta varmaan ikinä!
Johan tässä maassa olisi puolet kansasta hulluja, jos joka lapsi menisi sekaisin kun sisarus syntyy tuossa kohtaa...
Siinä tuo kyseinen kirjoittaja on oikeassa, että sitä rangaistuskierrettä kannattaa alkaa purkamaan, mutta ei missään tapauksessa antamalla periksi pahanteolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on 6v poika ja ihan samanlaista on ollut elämä. Lopulta kertakaikkiaan väsyin ja jätin negatiiviset kommentoinnit ihan minimiin ja rohkaisin poikaa hyvin ja itse tehdyistä asioista tarralla. 5:llä tarralla sai sitten namia tai jotain muuta kivaa. Hirveän nopeasti (muutama päivä) vaihtui suunta käytöksessä ja nyt puolen vuoden jälkeen on kuin toinen lapsi.
Se negatiivisen huomion kehä pitäisi saada poikki, vaikka kuinka kirpaisee. Huomiota vaan positiivisista asioista. Olet jo tätä ehkä kokeillutkin, mutta ajattelin vaan kun tekstistäsi kävi ilmi että joka päivä menee jäähyllä paljon aikaa (jätin itse jäähyt kokonaan pois).
Meidän esikoinen sai pari vastaavaa kohtausta, kun kuopus oli juuri tullut.
Annoin kaiken tulla ulos, menin viereen ja kysyin, että helpottiko, onko parempi olo kun oikein sai paiskoa ja huutaa.
Lapsi sanoi että oli.
Pidin koko ajan huolta, että esikoinen sai paljon huomiota meiltä ja että hänelle myös ihan selkeästi kerrottiin, että hän on rakas, että kuopus ei tullut hänen tilalleen jne.
Lapsesi kuulostaa olevan kovin peloissaan ja kovin turvaton. Ja hän vaistoaa mielentilasi, pelkosi jne. ja se vain lisää hänen pelkojaan ja turvattomuuttaan.
Kerro ihan konkreettisesti. Sanotko napakasti ei, ei saa lyödä/purra. Otatko lyövästä kädestä kiinni? Vai vietkö vain jäähylle ja sanot että pyydä anteeksi. Mitäpä luulet kumpi toimii pitkällä tähtäimellä?
Kuka teillä sanelee mitä tehdään? Kun esim. lähdetään kauppaan ja aikuinen siitä ilmoittaa, niin sitten sinne lähdetään, ei auto huudot, ei potkut ei puremiset, kauppaan mennään, piste.
Todennäköisesti lapsellasi on liikaa vaihtoehtoja miten toimia, lapsi hämmentyy siitä, eikä lopulta tiedä mitä tehdä. Turhautuu ja alkaa toimimaan agressiivisesti.
Ala palkita hyvästä käytöksestä, riittää että lukee vauvalle kirjaa hyvin puoli minuuttia, sano voimakas kehu, oletpa jaksanut hienosti. Vaihda lapsen puuhaa ennen turhautumista, opettele "lukemaan" lasta, ennakoi tilanteet.
Ja ennen kaikkea, hae apua itsellesi! Ja tämän sanon ihan hyvällä.
Kyllä äidilläkin on oikeus vetää rajansa. Ei lapsen kanssa, minkäänlaisen tarvitse leikkiä tuntikausia pitkin lattioita. Jakamatonta huomiota ei tarvitse antaa tuntitolkulla.
Arvosta itseäsi ja laita lapsesi tekemään samoin. SInua EI lyödä, purra tms. tee se hyvin selväksi tiukoin ottein. Ei siis lyömällä, mutta näyttämällä lapselle selkeästi, että sinä olet teillä vahvempi, niin fyysisesti kuin henkisesti.
Jätä lapsen huono käytös huomiotta, ja kun satutta sisarustaan, kiinnitä kaikki huomio siihen satutettuun, käännä pahantekijälle selkäsi. Anna järjettömän paljon huomiota ja rakkautta silloin kun teoimii hyvin. Älä anna periksi väärässä kohtaa, vie loppuun se minkä aloitat. Mutta mieti tarkkaan mitkä säännöt on niitä, joista ehdottomasti pidät kiinni. Sohvalla voi pomppia, toista ei saa satuttaa.
Meillä ainakin toimii tosi hyvin sellaiset selkeästi näköpiirissä olevat palkkiot: korjaa lelusi, niin sitten otetaan jäätelöä. Pue päällesi, niin saat purkan jne. jos lapsi tykkää leikkiä sun kanssasi, niin hoitakaa ensin yhdessä vauvaa, ja sitten leikitte yhdessä. Älä siis anna lapselle myöskään "vastikkeetonta" hyvää, lapsi nauttii siitä hyvästä paljon enemmän, kun on tehnyt työtä sen eteen.
ei erityisluokkia, psykologeja , erityisopettajista puhumattakaan. Ja kaikki selvitti sen koulunsa läpi, ja ymmärsi mikä oli oikein ja mikä väärin. Ei kiroiltu koulussa, ja kunnioitettiin opettajia. Ei pidetty itteensä maailman napana, ja otettiin huomioon myös muut ihmiset.
saisi joku meistä turpaan kokoajan. Tai jotain tapahtuisi, Tavaroita heiteltäisi ym.
Eikä kukaan voi koskaan minulle väittämään etten lastani rakastaisi. Molemmat lapseni ovat kaikkeni ja teen heidän eteen kaiken. Lapseni ei ole hyvä olla, teki miten vain. Enkä todella usko että rupeen palkitseen pahanteosta. Hyvistä teoista ja normaaliteoista saa kiitosta ja kehuja, halauksia ja taputusta. Mutta pojalle ei kelpaa. Otan hänet usein päivässä syliin, halaan lujasti ja kerron rakastavani. Poika halaa takaisin ja sanoo rakastavansa
päässyt. Häntä on siis kotona seurattu ja psykologilla seurattu ja kuulemma vain tavallista voimakkaampi uhma.
ap