Mitä siteitä käytätte yöllä, olen ostanut allwaysin
yö siteitä niitä suurimeviä, mutta silti tulee yli.
Kommentit (29)
Käytän yöllä ihan tavallista päiväsidettä. Jostain syystä vuotoni on aina ollut yöaikaan hyvin vähäistä ja alkaa valua vasta sitten, kun nousen aamulla pystyyn. Siinä suhteessa on käynyt todella hyvä tuuri, koska lakanat eivät koskaan ole sotkeutuneet.
miksi mies eivät nukkuisi vieressä vaikka veriläiskiä olisikin? Kyllä me pannaankin kuukautisten aikana.
Tamponeja, ob super plussaa, ja lisäksi side tai kaksi, ja pyyhe sänkyyn, niin tuurilla voi olla ettei sotke.
Itteni jos ois tollasta. En tarvii 'suojaa' yöllä kun päivisin tamponit. Kannattais ehkä hommata pillerit tai renkula et menkat 'kutistuu'. Hirveetä ois tollanen.
kuin vitonen, en suostu enää muuta käyttämään kuin kuppia. Ennen oli ihan sama mikä side oli, se vuoto valui persvakoa pitkin ja pääsi aina tihkumaan sitä kautta alushousuihin ja lakanoille, vaan ei enää.
se violetti yösidepaketti. Toimii hyvin.
sinänsä yösiteen merkillä ei ole väliä, mutta teen varmistukset edestä ja takaa talouspaperitoppauksilla! Eli menkkojen aikaan todennäköisimmin aamulla huomaan, että siteeseen keskelle ei ole tullut juuri mitään, mutta eteen tai taakse kyllä on.
painakaa se side sinne persvakoon ni ei se sieltä yli mene.
testasin aikoinaan vaikka mitä konsteja, ei auttanut. Kuppi toi helpotuksen ongelmaan.
painakaa se side sinne persvakoon ni ei se sieltä yli mene.
Minä oon yrittäny opetella sitä kupin käyttöä. Se ei vaan onnistu. Enkö osaa laittaa sitä oikein? Aina se päästää läpi. Olen käyttänyt sitä isompaa, synnyttäneille suositeltua kuppia. Kolmet menkat oon jaksanu yrittää, mutta ei se anna sitä mitä lupaa. Taidan palata takaisin tamponeihin ja siteisiin.
testasin aikoinaan vaikka mitä konsteja, ei auttanut. Kuppi toi helpotuksen ongelmaan.
painakaa se side sinne persvakoon ni ei se sieltä yli mene.
läpi päästä, enneminkin ohi ;)
Oletko jo kaiken mahdollisen kokeillut, eli kuppi on varmasti ollut sopivassa kohdassa (tarpeeksi syvällä, mutta ei liian syvällä jne.) ja että kuppi on auennut kunnolla?
Minä oon yrittäny opetella sitä kupin käyttöä. Se ei vaan onnistu. Enkö osaa laittaa sitä oikein? Aina se päästää läpi. Olen käyttänyt sitä isompaa, synnyttäneille suositeltua kuppia. Kolmet menkat oon jaksanu yrittää, mutta ei se anna sitä mitä lupaa. Taidan palata takaisin tamponeihin ja siteisiin.
testasin aikoinaan vaikka mitä konsteja, ei auttanut. Kuppi toi helpotuksen ongelmaan.
painakaa se side sinne persvakoon ni ei se sieltä yli mene.
Kestoside ja lyhyet yöunet. Käytän MaM ecofit yösidettä runsaimpana yönä ja nukun 5-6 tuntia. Seuraavina öinä on hieman ohuempi mutta pitempi flanellinen yöside, jonka valmistajaa en nyt muista.
Ai niin, ja kahdet sloggin maxialkkarit päällekkäin, jotta paketti pysyy varmasti tiiviisti ihonmyötäisenä.
Nyt kuukuppi. Kuukupin saa pysymään kun on suht hyvät lantionpohjanlihakset. Mulla vuoti ennen aina yli, mutta kun aloin treenaamaan lihaksia ahkerasti, ongelma helpottui jo kuukaudessa. Lisäksi kannattaa kokeilla missä kohtaa kohdunkaula on.
Mulla on erittäin runsaat kuukautiset, joten tunnen tuskasi. Parina ekana vuotopäivänä olen päiväsaikaan käyttänyt sekä sidettä että tamponia, jotta olen pystynyt istumaan pari tuntia kokouksessa.
Mutta yöhön mulla on nerokas ratkaisu: alle tavallinen siivellinen yöside (Always tai Libresse) ja päälle - tadaa - housuvaippa sivuista auki revittyinä. Libero on miellyttävin, Muumit on karheita ja kahisee, Pampers kutittaa. Älkää naurako, en ole trolli vaan ihan tosissani. Tuleepa sitten testattua vaippojen miellyttävyys käytössä niin ymmärtää lastakin paremmin. Ei mun vuodoilla mikään yöside riitä. Ennen kuin mulla oli lapsia ja tajusin tän vaippahomman, laitoin alle yösiteen ja päälle rinnakkain 2 kpl paksuja imukykyisiä siivettömiä siteitä. Silti piti nukkua pyyhkeen päällä sivuvuotojen varalta.
Jos olet patologisen runsasvuotoinen kuten itse olen, on lääkkeetkin yksi ratkaisu. Itse en ollut kuullutkaan niistä ennen kuin gyne ehdotti, kun asia tuli puheeksi. Tästä on pari vuotta aikaa ja ikää oli mulla jo 37 v. Olisin säästynyt paljolta, jos olisin tästä tiennyt aiemmin. Ne on ihan pelastus muutamana ekana päivänä. Oon meinaan joutunut joskus töissäkin pesemään farkkuja kesken päivän ja kuivatteleen hiustenkuivaajalla. Noloa. Menkkapäivinä tummat housut ja pitkä tumma paita/tunika pelastavat.
Ampuisin itteni jos ois tollasta.
Toivottavasti et tuolla stressinsietokyvyllä kohtaa mitään oikeita ongelmia elämässäsi.
Tosin mun vuoto on karppaamisen seurauksena vähentynyt reippaasti. Ihan totta, en tiedä miksi, mutta näin kävi. Ehkä ruokavaliolla on tosiaan merkitystä hormonitoimintaan, koska samalla mulla melkein hävisi kivut ja pms-oireetkin? Ystävälleni oli gynekologi lapsettomuustutkimusten yhteydessä sanonut, että kannattaa alkaa karppaamaan, varsinkin koska hänellä on todettu se...oliko se PCO vai mikä...
Alwaysin long tai siivellisenä versiona. Yösiteet on järkyttäviä vaippoja.
Vuokkoset yösidettä ja hipsterit vaihtuu kuukautisten ajaksi Maxi Slogeihin, koska olen huopmannut, että niissä side pysyy parhaiten paikoillaan.
Ite käytän tamponia, yötäpäivää. Ei varmaan ole ihan hyvästä mutta siteen kanssa en osaa nukkua ollenkaan. Olen yrittänyt ja tulos on se että joko tulee yli tai sitten heräilen tunnin välein sen vuodon ja epämukavan olon takia kun tuntuu siltä että ihan varmasti on tullut yli vaikkei olisikaan. Päivisinkin sai olla koko ajan vessassa tarkistamassa, joten olen luopunut kokonaan. En ole ostanut siteitä aikoihin, varmaan teiniajoilta jäänyt traumoja kun oli todella runsaat kuukautiset, joihin edes pillerit ei auttanut