Lapsen "kauneusleikkaus" (korva)

Minun hörökorvani leikattiin, kun olin 12-vuotias. Silloin halusin sitä itse.

Nyt 23-vuotiaana kadun. Ei siksi, että korvat olisivat jotenkin kamalannäköiset. Ihan normaalilta ne näyttävät... Mutta kaduttaa, että miksen voinut hyväksyä itseäni sellaisena kuin olin? Ja olen kiitollinen äidilleni siitä, ettei hän laittanut minua leikkaukseen ennen kun itse sitä vaadin. Nyt myöhemmin jos saisin päättää, en menisi leikkaukseen ollenkaan.

Ja pakko vielä mainita, että myös minua kiusattiin hörökorvieni vuoksi. Jälkeenpäin olen kuitenkin kiitollinen kokemuksesta, sillä se on kasvattanut minua vahvemmaksi aikuiseksi ja kyseenalaistamaan kulttuurin normeja monellakin tavalla. Kiusaajani ovat lähes kaikki nykyään jossain kaupan kassalla töissä, itse opiskelen yliopistossa.

Tämä on vain minun näkemykseni, mutta minun mielestäni lapsen kehoon ei saa veitsellä kajota jos se on terve, eikä lapsi itse sitä halua. Lievemmässä mittakaavassa tämä on ihan sama asia kuin esim. naisten ympärileikkaukset. Ympärileikkauskulttuureissa leikkaamattomia tyttöjä saatetaan kiusata tai syrjiä. Tarkoittaako se, että heissä on muka jotain vikaa?? No ei! Eikä kukaan suomalainen ajattele, että sukuelinten silpominen on ihan ok ettei kiusattaisi.

Ongelma on kiusaajissa. Lapset pitää pienestä asti kasvattaa sietämään erilaisuutta ja arvostamaan sitä.

Täälläkin yksi, jolta leikattu. Kannatan myös leikkausta, mulle se tehtin kun olin 5 v. Jo tuolloin muistan, että päiväkodissa eräs tyttö jaksoi aina ihmetellä miksi en koskaan pidä hiuksiani ponnarilla..paljon vähemmällä pääsee kun lapsena leikataan, muistan että minulla oli jonkun aikaa lähes koko pää paketissa kun leikkaushaavaa piti suojata hyvin. Murkkuikäisenä ei ehkä huvita mennä kouluun siten, että hiuksiakin on jouduttu ehkä leikkauksen tieltä poistamaan..sain tosi hienon Barbien palkinnoksi leikkauksesta ja muutenkaan en nyt muista kokemusta niin kamalana, toki muistan että sen odottaminen jännitti ja pelotti, mutta jälkikäteen hyvä että tuli tehtyä silloin. En rinnaistaisi tänä kauneusleikkauksiin pinnallisessa merkityksessä vaan nimenomaan hyvässä mielessä..tehdäänhän palovammojen uhreillekin leikkauksia ja ei kai niitä kukaan lähtisi vertaamaan pakaraimplantteihin!

Vertaisin tuota omaan puhevikaani.

Tutut eivät sitä huomaa, mutta vieraille ihmisille olen vain se puhevika. Toisaalta toivon, että puhevikaani olisi kuntoutettu (puheterapia), jotta voisin nyt olla normaali, enkä "se joka ei osaa puhua". On totta, että vika on vaikuttanut elämääni ja persoonaani paljon. Olen hiljainen, koska en uskalla puhua, en siksi että olisin ujo tai mulla ei ole sanottavaa. Toisaalta tulen tässä tilanteessa, puhevikaisena, jnkv surulliseksi luettuani y.o. kommentteja. Monissa kommenteissa ikään kuin hyväksytään erilaisen ja poikkeavan dissaus. Tiedänhän minä, että puhevikaisena minun on ollut varmasti keskivertoa vakeampi löytää kumppania. Mutta samalla noista teksteistä kuultaa läpi se ajatus, että on ihan ok, että erilaisia ihmisiä päivitellään ja kauhistellaan ja heitä pidetään vastenmielisinä ja inhottavina otuksina, joiden kanssa ei kukaan ymmärrettävästikään halua olla kaveri ja joita ei tietenkään haluta parisuhteeseen. Se "vika" (elämää haittaamaton erilainen piirre) on vaan korjattava, jotta voi päästä siihen IN-jengiin. Minkälaisen signaalin tämä antaa lapselle, ympäristölle...No juuri sen, että jollakin tapaa erilaisia saa syrjiä ja halveksua ja sen, että ulkonäkö (tai tapauksessani pieni virhe puheilmaisussa) määrittää ihmisen arvon muita, niitä normaaleja, alemmaksi.

En minä toisaalta koe olevani puhevikani vuoksi ällöttävä tai halua ajatella, että olen tuomittu olemaan muiden silmissä vastenmielinen friikki, olen ihminen siinä kuin muutkin ja minusta ne, jotka matkivat puhevikaani ja pitävät minua sen takia muita huonompana ja tyhmempänä ovat itse erittäin vastenmielisiä otuksia.

Tässähän siis ei ole kyseessä mikään hörökorvaleikkaus, vaan olemassa olevan epämuodostuman korjaus. Viekää nyt ihmeessä lapsenne toimenpiteeseen, tällä hetkellä leikkaus varmasti jännittää häntä ja siksi lapsi empii. Jatkoa ja tulevaisuutta ajatellen ei juuri järkiperusteita leikkauksen väliin jättämiselle taida olla. Lapsena kudokset uudistuvat nopeasti, lapsi ei ole ehtinyt joutua toivottavasti vielä kiusatuksi, jatkossa korvan kanssa voi esim. silmälasien käyttö olla hankalaa, samoin esim. ratsastuskypärää tai moottoripyöräilykypärää voi olla kivulias pitää. Hyödyntäkää nyt ihmeessä suomalaisen terveydenhuollon tarjoama palvelu! Varmasti korvalääkärinne ei toimenpidettä suosittelisi mikäli se ei lääketieteen valossa olisi tarpeellinen ja hyödyllinen. Nyt alatte rohkaista lasta, olette vanhemmat ja vastuussa lapsenne tulevaisuudesta!