Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen lakannut syömästä, pelottaa.
17.01.2013 |
Tätä on jatkunut jo muutama viikkoa. Ostan kyllä ruokaa aikeenani syödä se, mutta jääkaappiin ne vanhenee. En viitsi itselleni tehdä ruokaa. Pari kertaa olen ostanut valmisaterioita (esim saarioisten lohilaatikkoa, josta olen aiemmin pitänyt tosi paljon), mutta närpin ja nyhveröin, otan pari haarukankärjellistä ja loput annan koiralle. Ei vaan maistu.
Olen aiemmin ollut hirveä herkkuperse. Tavan vuoksi ostan välillä sipsejä nytkin, mutta en saa montaa alas. Yleensä vain nuolaisen mausteet päältä ja loput heitän pois.
Jollain sairaalla tavalla nautin tästä, kun kaloreita tulee päivässä alle 500 mutta enhän mä mitään jaksa tehdä ja lihakset ekana lähti. Olen sairauslomalla tällä hetkellä eikä sikäli mulla muuta olekaan kun itsestä huolehtiminen. Joulukuun puolestavälistä olen laihtunut 6 kg, normaalipainon ylärajalta alaspäin.
Kommentit (2)
Minulle on käynyt noin pari kertaa. Kerran kun (entinen) parisuhde häilyi päättymisen rajamailla. Toisen kerran lapseni ollessa ihan pieni. Syömättömyys jatkui muutaman viikon. Itselläkin oli tuo että siitä alkoi tuntea jotain sairasta mielihyvää. Osaisinpa sanoa jotain lohduttavaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Mulla oli ihan sama tilanne pari vuotta sitten. Kaikki ruoka ällötti, enkä syönyt reiluun kahteen kuukauteen oikein mitään. Ainoa ruoka, joka ei oksettanut oli vihreä, rapea salaatti ja porkkana. Porkkanaa ja herneitä söin välillä myös keitettynä ketsupin kanssa, en todellakaan tiedä miksi. Kuulostaa kamalalta mutta sen ollessa ainoita ruokia, joita pystyin syömään, annoin mennä. Yritin sentään juoda tuoreita mehuja mahdollisimman paljon.
Ulkona syöminen aiheutti kiusallisia tilanteita. Jos en voinut sanoa, että olin juuri syönyt, pyörittelin ruokaa lautasella jonkin aikaa ja palautin lautasen yhtä täytenä, kuin se oli tullut pöytään. Ei vaan maistunut.
Minulla syömättömyyteni oli reaktio vaikeaan elämäntilanteeseen ja siihen liittyi myös masennusta. Olin hukassa niin ihmissuhde- kuin työrintamalla, eikä ollut mahdollista pysähtyä ja käsitellä asioita.
Tilanne alkoi vähitellen parantua parin kuukauden kuluttua. Muistan vieläkin, että olin ollut yötä vanhemmillani ja menin aamulla keittiöön hakemaan vettä. Näin leipäkorissa paketin Fazerin ruisviipaleita ja päätin jostain syystä syödä palasen voin kanssa, vaikken ollut syönyt leipää kuukausiin enkä käyttänyt voita vuosiin. Mutustelin palaa kauan, ajatuksella ja söin samalla hartaudella vielä toisenkin tuijotellen ikkunasta ulos. Oli niin outoa nauttia RUOASTA!
Syömättömyys meni pikkuhiljaa ohitse, kuten varmasti menee ennen pitkää sinullakin. Samoin kuin sinä, olen yleensä ollut juuri se herkkuperse, jonka on päinvastoin pitänyt varoa, etten syö liikaa. Laihtuminen oli ihan kivaa, mutta olin tuolloin jo valmiiksi hoikka ja päädyin pian alipainon rajoille.
Mistään anoreksiasta ei ollut silti kyse. En ollut syömättä näyttääkseni paremmalta tai siksi että olisin ollut mielestäni liian lihava, vaan siksi että ruoka yksinkertaisesti oksetti. Se oli jonkinlainen kehon stressireaktio, joka meni ohi, kun elämä muuttui taas tasaisemmaksi ja mieli voi paremmin.