Ei vaan 2 kuntosalikäyntiä viikossa riitä!
Testattu nyt 3 kuukauden ajan, olen käynyt kahdesti viikossa salilla (välissä ollut yht. 3 vk taukoa tosin; flunssa ja loma). Teen niin kovilla painoilla kuin jaksan, eli eka 15 toistoa menee ehkä just ja just, toisia toistoja jaksan vajaana. Muutamia kiloja olen voinut lisätä, lisäksi liikeradat ovat jo luontevamman tuntuisia, eli ilmeisesti "jotain" on tapahtunut.
Mutta missään ei näy, ei yhtään missään. Ylipainoa ei ole, toki rasvaa kuitenkin (BMI 24). Vaan eipä ole ranka tiivistynyt ja housut käyneet yhtään pienemmäksi. Painoa pudonnut tänä aikana ehkä 2 kg, eli en voi vedota siihenkään, että "lihas painaa enemmän kuin läski"...
Nyt on motivaatio tiukilla. Jaksan jatkaa vain sillä ajatuksella, että jokainen salilla vietetty hetki kuitenkin parantaa fysiikkaani ja sydän kiittää kaikesta actionista, mutta en jaksa enää uskoa, että ulkonäössä tuo harrastukseni tulisi näkymään, ei näin minimaalisilla käynneillä.
Salin lisäksi käyn lenkillä (ehkä 5 tuntia viikossa) + teen jumppaa kotona (yht. ehkä 1 tunti viikossa).
No, oma valinta. Ei ole riittävästi motivaatiota lisätä liikuntaa tuosta enää, kai sitä timmiytyisi jos tuplaisi kuntosalikäynnit, mutta ei oikein ole mahdollisuuttakaan. Blaah.
Proteiinin saannista yritän huolehtia, sitä tulee n. 1 g/painokilo päivässä, muutoin kalorit pysyvät siinä 1300-1500:ssa.
Mikähän vihtori on, ettei mitään tapahdu?!
Kommentit (28)
se olekaan vaikeaa jos tavoitteena ei ole lihasmassa reilu kasvatus! Peruskestävyys/kiinteytystreeniä on helppo salilla tehdä mutta siinä vaiheessa kun haluaa kasvattaa lihasta, homma meneekin astetta haastavammaksi.
Ja ap:lle sanoisin että olen itse tehnyt massatreeniä salilla reilun vuoden (aerobisen liikunnan ohella), mulla näkyy selkeästi kropassa iso muutos mutta se on vaatinut tarkat treeniohjelmat (3 tai 4 -jakoinen ohjelma joka vaihdetaan n 3kk välein) ja todellakin tarkan mietinnän ruuan suhteen. Miinuskaloreilla ja liian vähäisellä protskulla ei lihas kasva.
Eipä tosiaan hotsita alkaa salilla käymään jos se on noin vaikeaa..... treenaat liian vähän, liian vähillä painoilla, liian pitkiä sarjoja, syöt liian vähän, saat liian vähän proteiinia, käy enemmän, syö enemmän, tee enemmän.... eikö mikään riitä???!!!! Ehkä jatkan laihduttamista syömisen avulla enkä edes harkitse salille raahautumista jos se on noin vaikeaa että tavallinen ihminen ei voi edes ymmärtää mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, ei siis riitä että vaan käy siellä kuntoilemassaa........
ja ihan hyvä niin, ei ole meinaan kyllä yhtään löysää missään. Vuoden oon käynyt 3 kertaa viikossa salilla, tehnyt vähän sillälailla äijätyyliin niin isoilla painoilla kuin vain suinkin kroppa kestää, ja paino on noussut 48 kilosta 53 kiloon. Ja oon selvästi lihaksikkaamman näköinen kun ennen olin semmoinen hento kuikelo.
Mä olen myös vegetaristi ja syön proteiinia paljon suosituksia vähemmän, mulle tulee siitä raskas ja paha olo. Ei näytä haittaavan mun treenejä. Tosin en haluakaan miksikään ammattikehonrakentajan näköiseksi.
salilla on se, etä tehdään sellaista keijujumppaa, ettei siinä mikään lihas muotoaan muuta ja lisäksi tehdää tyyliin yksi sarja/lihasryhmä. No se ei ainakaan minulla ikinä toiminut.
Mieheni opastuksesta painotan nykyään kerran viikossa jalkoja ja teen muun vartalon kevyemmin. Ja kerran viikossa painotan selkää ja käsiä ja teen jalkoja vähän kevyemmin. Eli kaksi käyntiä eri painotuksilla.
Jalat tarvitsevat kunnon vastuksen ja kunnollisella tarkoitan prässissä vähintään sitä omaa painoa. (riippuu vähän prässistäkin) Jalkoja teen eri tavoilla ainakin neljää eri liikettä. Eli tyyliin 2 eri prässiä, hack, tanko. Sarjoja teen useamman kuin kolme. Tässä menee ainakin 20 min ellei puoli tuntia. Tällä mallilla jalat ovat saaneet muotoa ja lisää lihasta.
Sama setti sitten käsille ja selälle. Eri liikkeitä ja taas se puolisen tuntia siihen painotusalueeseen ja kunnon vastukset. Sellaiset että pitää irvistää ja puhista kun tekee sarjan viimeisiä toistoja.
Yleensä olen salilla tunnin verran kerrallaan ja lämmittelen alkuun n. 20 minsaa, vähintään vartin. Loppuun pikaiset venyttelyt.
Mulla on muutakin liikuntaa ohjelmassa kuin sali, mutta salista tässä nyt lähinnä puhuttiin ja sillä on isoin vaikutus lihasten muotoon ja kokoon.
Mutta sinulla on väärä suoritustekniikka, liian isot painot, jolloin tekniikka kärsii ja syötkin liian vähän.
Jos tosiaan haluat pysyvän elämäntapa muutoksen suosittelen personail treineriä se koko elämän kattava sijoitus.
15-toiston sarja kertoo selkeästi liian keveästä painosta jatkuvasti reenattavaksi.
15-toistoa on hyvä osana treenikiertoa, mutta todelliset tulokset tulevat painoilla joilla kykenee tekemään maksimissaan 5 - 10 toiston sarjoja.
Yhdessä painoallueessa ei kannata viihtyä juuri 3-viikkoa kauemmin.
Siis, esim. 3-viikkoa n. 10 - 15 toiston sarjoja.
Sitten 3-viikkoa n. 8 toiston sarjoja ja 3-viikkoa 5 - 6 toiston sarjoja.
Jos 3-viikon jaksot treenaa hyvin intensiivisesti, niin neljäntenä viikkona tulisi pitää aina kevyt viikko.
Tosin 2-kertaa viikossa ei pitäisi roppaa rasittaa tukkoon saakka ja kevyt viikko voi olla turha.
eka aina lämppäriä esim pelkällä tangolla, sitten seuraava puolikkaalla ja sitten raskailla 3 jotain 8-10 toistoa.
Jos sulla on "pallot vihreänä" niin ilmeisesti lasket kaloreita Kiloklubin avulla. Et sitten ajatellut muutoin noudattaa niitä ohjeita joita siellä on? Siellä siis varmasti annetaan sulle suurempi kalorimäärä kuin mitä nyt syöt, ja ohjeistetaan myös syömään joka päivä suurinpiirtein sama määrä, huolimatta siitä onko kyseessä liikuntapäivä vai välipäivä. Ja sulla ei taida välipäiviä edes juuri olla jos lenkkeiletkin monta tuntia viikossa.
Eli mun ohjeet:
Lisää kalorimäärää. Laita maanantaina sinne Kiloklubiin arviot viikon liikunnasta valmiiksi ja syö se määrä kaloreita jota se kone ehdottaa.
Lisää painoja. Eli salitreeni niin että ekassa sarjassa jaksat tehdä 10 toistoa, lopuissa vähemmän.
Lisää proteiinia. Tämä tulee automaattisesti kun lisäät kalorimäärää, jos seuraat niitä laatupalloja, mutta tosiaan, jos ei muuten onnistu niin proteiinijuomaa sitten vaan salitreenin jälkeen.
Jatka tätä n. 1kk ja tule kertomaan sitten mikä tilanne on.
eka aina lämppäriä esim pelkällä tangolla, sitten seuraava puolikkaalla ja sitten raskailla 3 jotain 8-10 toistoa.
vaan yhden muun kuntoilevan mamman kommentti.
Eipä tosiaan hotsita alkaa salilla käymään jos se on noin vaikeaa..... treenaat liian vähän, liian vähillä painoilla, liian pitkiä sarjoja, syöt liian vähän, saat liian vähän proteiinia, käy enemmän, syö enemmän, tee enemmän.... eikö mikään riitä???!!!! Ehkä jatkan laihduttamista syömisen avulla enkä edes harkitse salille raahautumista jos se on noin vaikeaa että tavallinen ihminen ei voi edes ymmärtää mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, ei siis riitä että vaan käy siellä kuntoilemassaa........