Olisitko pettynyt jos tyttäresi ei olisi vakiintunut vielä 22-vuotiaana?

Hänellä olisi sitten varmaan ollut muita mielenkiinnon kohteita;-)

Nuorena kannattaa nähdä ja kokea. Kaikki, ennen perheen perustamista. Silloin voisi olla paremmat mahdollisuudet saada se lopullinen parisuhde kestämään.



Niin tein itsekin. Olin 34v ja mieheni 37v. kun tavattiin. Nyt kaksi lasta ja liitto edelleen kukoistaa. Yhdessä ollaan oltu 13 vuotta. Eikä eroa ole koskaan edes ajateltu.

todella, että pysyvät erossa miehistä tuohon asti. Ja vaikka lopun ikääkin, sen verran huonoja kokemuksia itselläni on.

Tyttäreni saa valita ihan itse. En ole pettynyt jos vakiintuu 18-vuotiaana, en jos vasta 40-vuotiaana, enkä siihenkään jos ei halua mitään vakiparisuhdetta koskaan. Tehköön kuten hänestä tuntuu.

jos olisi vakiintunut...kuka haluaa tai kenen kannalta olisi hyvä vakiintua jo 22 v.??



huoh

Elämäntilanne vaikuttaa paljon.



Lisäksi parisuhde nyt on vain yksi mahdollisista valinnoista/vaihtoehdoista elämässä, ei mitenkään pakollinen.

Olisin onnellinen, että saa olla vielä vapaa ?

Todennäköisesti jotenkin sosiaalisesti rajoittunut henkilö, monella on lapsiakin ko tuon ikäisenä!

todellakaan.

kun olisin tyytyväinen!!

olen itse jo tuolloin odottanut toista,ja pari vuotta lisää,niin eronnut. ja toinen liitto vetää viimesiään nyt ja ikää mulla 35. ja lapsille "uhrannut" opiskeluni olemalla kotiäiti (en kadu).

että olen kyllä jankannut lapsilleni,että eka opiskelut,ura ja sitten vasta perhe,etteivät tekisi samoja mokia kuin minä.

mutta luonne on sellainen, ei ota ketä tahansa ja lisäksi on parhaillaan vaihdossa ulkomailla ja kokee maailmaa, nyt ei voi sitoutua. Hyvä, että näkee maailmaa, kerää kokemukia. Moni hänen luokkakaveri saanut jo lapsen, ihan liian aikaisin mielestäni...

koulusta, kaikki jotka ovat saaneet ekan lapsen ennen ikää 25, ovat tällä hetkellä joko eronneet, tai avioliitto on ihan hölöpölöä, eli vähintään toinen pettää selvästi, keneltäkään salaamatta tai jos ollaan onnellisesti yhdessä, on joko kumpikin työttömiä tai vähintään toinen ja se toinen tekee jotain työtä, jossa ei tarvita mitään koulutusta, esim on töissä pesulassa, tehtaalla linjastolla jne jne.

Ekana koulu, sitten elämää ja sitten vasta lapset.

Täällä ei ole mitenkään epätavallista vakiintua vasta myöhemmin. Täällä ei pariton ihminen ole millään tavalla "viallinen", vaan vapaa.



Tyttäreni osaavat huolehtia itse itsestään eivätkä tarvitse miestä tankkaamaan autoa, maksamaan laksuja jne.



Ehkä siinä tapauksessa olisin huolissani, että tyttärellä olisi yhtenään vaihtuvia miesseuralaisia ja määrä korvaisi laatua.

elämästä täysillä ilman miestä rasitteena - huvikäytössä toki "miesystäviä" muttei mitään vakavaa. Poika siirtyi suoraan kotoa avovaimonsa kanssa yhteen 22v.



Fiksu päätös tytöiltä!! Minä avioiduin 20v:nä ja tulin äidiksi 21v - ihanaahan se oli mutta en tekisi sitä uudelleen. Näillä nykynuorilla on niin paljon enemmän mahdollisuuksia opiskella, kokea ja nähdä ettei kannata jumittaa hellan ja nyrkin väliin...

se on hänen valintansa. Olen iloinen, oli tilanne tuolloin mikä tahansa.

koulusta, kaikki jotka ovat saaneet ekan lapsen ennen ikää 25, ovat tällä hetkellä joko eronneet, tai avioliitto on ihan hölöpölöä, eli vähintään toinen pettää selvästi, keneltäkään salaamatta tai jos ollaan onnellisesti yhdessä, on joko kumpikin työttömiä tai vähintään toinen ja se toinen tekee jotain työtä, jossa ei tarvita mitään koulutusta, esim on töissä pesulassa, tehtaalla linjastolla jne jne.

Ekana koulu, sitten elämää ja sitten vasta lapset.

Tapasin mieheni 17-vuotiaana. Menimme naimisiin 23-vuotiaina ja vuotta myöhemmin oli äiti. Emme ole eronneet, avioliittomme on ollut ihana. Nyt olen 44-vuotias.

koulusta, kaikki jotka ovat saaneet ekan lapsen ennen ikää 25, ovat tällä hetkellä joko eronneet, tai avioliitto on ihan hölöpölöä, eli vähintään toinen pettää selvästi, keneltäkään salaamatta tai jos ollaan onnellisesti yhdessä, on joko kumpikin työttömiä tai vähintään toinen ja se toinen tekee jotain työtä, jossa ei tarvita mitään koulutusta, esim on töissä pesulassa, tehtaalla linjastolla jne jne.

Ekana koulu, sitten elämää ja sitten vasta lapset.

Tapasin mieheni 17-vuotiaana. Menimme naimisiin 23-vuotiaina ja vuotta myöhemmin oli äiti. Emme ole eronneet, avioliittomme on ollut ihana. Nyt olen 44-vuotias.

Kumpikin olemme korkeakoulutettuja ja töissä. Tyttärelleni toivon, että hän elää omannäköistään elämää onnellisena - kuului siihen sitoutuminen parisuhteeseen tai ei. 22-vuotias voi hyvin olla parisuhteessa tai olla olematta. Pettynyt en olisi niin tai näin. Irtosuhteilu elämäntapana ei kuitenkaan ole mielestäni kunnioitettava.

koulusta, kaikki jotka ovat saaneet ekan lapsen ennen ikää 25, ovat tällä hetkellä joko eronneet, tai avioliitto on ihan hölöpölöä, eli vähintään toinen pettää selvästi, keneltäkään salaamatta tai jos ollaan onnellisesti yhdessä, on joko kumpikin työttömiä tai vähintään toinen ja se toinen tekee jotain työtä, jossa ei tarvita mitään koulutusta, esim on töissä pesulassa, tehtaalla linjastolla jne jne.

Ekana koulu, sitten elämää ja sitten vasta lapset.

Me ollaan meidän ystäväporukan rakastuinein pari, edelleen, liki 13 vuoden yhdessäolon jälkeen. Ja ei olla kumpikaan kuule työttömiä ja omakotitaloa maksellaan pois, vaikkei se meidän onnellisuuteen liitykään. Molemmilla ammatitkin, ei lapset elämistä estä, jos itse vaatii itseltään hieman enemmän. Lapset on se paras osa mun elämää, harmi ettei sulla ole näin :)

...mikä ihmeen ihmisyyden mittari parisuhde on?

En tokikaan arvota lastani sen mukaan miten hän rakentaa parisuhteensa.

Parisuhteessa ei ole mitään sellaista että se pitäisi olla jossakin tietyssä iässä hinnalla millä hyvänsä.

Toivon että lapseni saavat onnellisen, haluamansa kaltaisen elämän ja elävät täysillä, olkoon se parisuhteessa tai ilman sitä.

Itse olen varsin myöhään, 37v vakiintunut ja se sopi minulle.

koulusta, kaikki jotka ovat saaneet ekan lapsen ennen ikää 25, ovat tällä hetkellä joko eronneet, tai avioliitto on ihan hölöpölöä, eli vähintään toinen pettää selvästi, keneltäkään salaamatta tai jos ollaan onnellisesti yhdessä, on joko kumpikin työttömiä tai vähintään toinen ja se toinen tekee jotain työtä, jossa ei tarvita mitään koulutusta, esim on töissä pesulassa, tehtaalla linjastolla jne jne.

Ekana koulu, sitten elämää ja sitten vasta lapset.

ihan pääkaupunkiseudun meiningiltä. Siellä kun on tapana vaihtaa puolisoa kuin sukkaa...

Minä ja mieheni asumme pohjoisessa. Ensimmäinen lapsi syntyi kun minä olin 27 ja mies 24-vuotias. Minun työ on parjaamaasi "ei tarvita koulutusta", mies käynyt peruskoulun jälkeen rakennuspuolen. Mies myös vakituisessa työssä. Tulojen perusteella ollaan ylempää keskiluokkaa. Eroa en ole harkinnut koskaan, eikä kai mieskään.

Halusin nyt vain sanoa ettei se koulunkäynti tai "eläminen" ennen puolisoa ja lapsia todellakaan suojele erolta.