Kivunlievitys
Laskettu aikani on maaliskuun alussa eli synnytys on kovasti jo mielessä, miten se menee ja tuleeko sattumaan paljon? Vauva on normaalikokoinen ja aion synnyttää alateitse jos ei tule mitään komplikaatioita.
Tässä siis kysymykseni: Mitä mieltä synnyttäneet ovat siitä että en ottaisi puudutusta ollenkaan? Haluaisin kuitenkin ilokaasua ja vesirakkuloita, auttaako nämä ollenkaan? En halua ainakaan epiduraalia sillä olen kuullut että kun sen ottaa, ei tunne MITÄÄN. En kuvittele olevani mikään supernainen enkä sen takia aio olla ottamatta puudutusta, olen vain miettinyt että jos tämä jää ainoaksi lapsekseni, niin haluan kyllä tietää miltä synnytys tuntuu.
Onko siis ilman puudutuksia synnyttäneitä? Oliko väärä päätös olla ottamatta?
Kommentit (5)
Hei!
Minulla on kolme lasta ja odotan neljättä. Ensimmäinen syntyi sektiolla mutta kaksi jälkimmäistä alateitse ja luomuna. Minulle puudutteettomuus oli tietoinen valinta, halusin, että synnytys saisi edetä omalla painollaan mahd. paljon ilman mitään toimenpiteitä. Molemmissa alatiesynnytyksissä tosin puhkaistiin kalvot (toinen käynnistettiin niin) ja ensimmäisessä käytin ilokaasua mutta muuten en käyttänyt lääkkeellisiä lievityksiä. Olivat tosi hienoja kokemuksia, kun tunsin, että sain koko ajan olla aktiivisesti itse synnyttämässä enkä minkään toimenpiteiden kohteena. SUOSITTELEN! Tietenkin on niin, että kivun kokeminen on yksilöllistä ja liian kova tuska hidastaa synnytyksen edistymistä ja silloin puudutteesta voi olla apua. Kannattaa ehdottomasti tutustua lääkkeettömiin kivunlievitysmenetelmiin etukäteen niin ei ole niin kätilöiden vietävissä jos sattuvat olemaan hanakoita tarjoamaan puudutteita. Vesipapuloiden ja ilokaasun lisäksi kannattaa kokeilla:
äänen käyttöä (hyvä kirja Synnytyslaulu)
liikkumista (hyviä kirjoja Kantamisen kausi, Aktiivisynnytys)
vettä (suihku ja amme)(hyvä kirja Vesi kannattaa)
vyöhyketerapiaa ja akupainantaa jos on tarjolla
hieromista
rentoutusta (Raskaus, synnytys, äitiys)
Tukihenkilö on tärkeä jos haluaa pärjätä ilman lääkkeitä, hänen kaulassaan voi roikkua, hän voi hieroa, suihkutella selkää, tarjota juomaa jne. Tähän hyvä kirja on Isä syntymässä (joka sopii myös niille tukihenkilöille, jotka eivät ole isiä). Paljon lukuvinkkejä mutta niistä toivottavasti löytyy vastauksia kysymyksiisi!
Onnea matkaan vaan!
Hei!
Itse synnytin lokakuussa tyttäreni (52cm ja 3750g). Itse käytin lääkkeellisistä kivunlievityksistä ainoastaan ilokaasua vähän aikaan(pääsin synnytyssaliin vasta kun olin n.8cm auki), ja minulla se ainakin toimi. Se ei vienyt kipua pois, mutta kun siihen hengittämiseen piti keskittyä niin tavallaan "unohti" sen pahimman kivun. Vähän vaikea selittää, toivottavasti ymmärsit. Noista vesirakkuloista oon oikeestaan kuullu ainoastaan huonoa, laittaminen kuulema sattuu eikä auta pahemmin kipuun..tietysti niitä voi kuitenkin kokeilla :). Ilokaasun lisäksi minulla auttoi lämmin vesi ja lämpötyyny. Loppuvaiheessa kun löysin vielä sopivan asennon aina supistuksen tullessa(nojauduin aina supistuksen tullessa eteenpäin ja otin miehen vyötäröstä kiinni) niin ei kipua edes pahemmin tuntenut. Ponnistusvaihe ei tehnyt yhtään kipeää. Kunhan et stressaa liikaa etukäteen niin hyvin menee. Voi olla, että selviät ilman puudutteita tai sitten niitä tarvitset,pääasiahan on että saat sitten vauvan syliin:)
Kiitos vastauksista! Olenkin ajatellut, että en stressaa liikaa, otan mahd. puudutukset sun muut jos tarvitsen. Jotenkin minusta vain tuntuu, että haluan olla just itse ns. puikoissa, haluan itse tietää milloin pitää ponnistaa supistusten tahdissa. Tunnen itseni sen verran hyvin että luulen että synnytys on helpompaa mulle jos saan kontrolloida sitä itse.
Ei tietenkään voi olla varma, kuinka paljon se koskee. Neuvolassakin sanottiin, että jos sattuu ihan liikaa, silloin pitää jo saada kivunlievitystä, missä olen ihan samaa mieltä. Ihmettelen vain muiden reaktioita tähän mun näkökulmaan, jopa oma mieheni joka tuntee mut todella hyvin, ei voi ymmärtää miksi en ota kaikkia kivunlievityksiä heti kun mahdollista. No, ehkä miehen on vaikeampi ymmärtää...
Myös naisystäväni ovat olleet kauhuissaan. Toisaalta, olen ajatellut että en tee mitään muiden mielipiteiden mukaan, en edes suostu pelkäämään tulevaa synnytystä vaikka mua peloteltaisiin. Mielestäni sen "kuuluu" sattua, edes vähän.
Ajattelin siis ilokaasua ja niitä vesirakkuloita (auttaa jos auttaa :-) ). Kävely on aina auttanut menkkakipuihin (tosi kovat mulla) joten luulen että sekin auttaa, liikkuminen muutenkin ja vedellä huljuttelu.
Mitenköhän on niiden lihakseen pistettävien kipulääkkeiden kanssa? Eikös siinä ole joku tietty aika milloin saa sellaisen pistoksen? Ettei vauvaan mene sitä lääkettä...
Kiitos vinkeistä ja kommenteista!
Hei, jokaisella on oikeus valita itse minkälaista kivunlievitystä haluaa tai ei halua. Synnyttämään kannattaa mennä avoimin mielin ja tekemättä ihan hirveesti suunitelmia, tietty jotain mielipiteitä kannattaa olla siitä mitä haluaisi. Jokainen synnytys on kuitenkin yksilöllinen ja etenee yksilöllisesti. Ilokaasu ja aqua rakkulat ovat hyviä vaihtoehtoja, joillakin ne toimivat oikein hyvin toisilla taas ei niinkään. Näistä on kuitenkin hyvä aloittaa ja jos avautumisvaiheen lopulla alkaa tulemaan sellainen olo ettei ne riitä niin sitten pyydät epiduraalia. Joillakin ihmisillä epi voi tehdä sen että supistukset ei enää tunnu, mutta harvoin se kokonaan tunnottomaksi vetää. Ei se ole edes epin tarkoitus. Ponnistustunto kumminkin säilyy. Ota ihan rauhallisesti ja keskustele eri vaihtoehdoista kätilösi kanssa, jotta hänkin tietää ajatuksesi ja toiveesi ( epissä on sekin et sen kanssa joudutaan aina vähän odottelemaan, joten jossain vaiheessa sen antaminen voi olla jo liian myöhäistä).
Lihakseen annettavia kipulääkkeitä käytetään tietääkseni vain synnytyksen alkupuolella, jotta raskaanaolevalla olisi vielä mahdollisuus levätä. Nämä kipulääkkeet ovat opioideja ja haittana niillä on että ne saattaa väsyttää, tätä haittavaikutusta taas ei ole puudutteissa. Puudutteet eivät myöskään vaikuta lapseen.
Haenko nyt ihan väärästä paikasta (vauva-foorumi kumminkin) kokemuksia, kommentteja, vertaistukea? Jännä juttu.