Kuka on joutunut soittamaan ambulanssin pienelle lapselle?!
Kuinka pahasti on säikkäyttänyt,menikö yöunet moneksikin yöksi?
Kommentit (27)
ilmeni rajusti että on allerginen ampiaisille. Oltiin siis molemmat paikalla, kaveri yritti tehdä parhaansa lasta auttaakseen, minä soitin apua paikalle.
mutta eipä niitä kokemuksia mielellään muistele.
juttu on oikeastaan aika huvittava. Mulla on kaksoset jotka ovat nyt jo kouluikäisiä. Olivat varmaan reilu puolivuotiaita ja kovassa kuumeessa oli toinen. Olin ihan pulassa kun mies oli töissä ja soitin äidilleni, että tulee auttamaan. Olin väsynyt ja jotenkin ei järki juossut. Kipeä lapsi oli itkeskellyt ja alkoi yhtäkkiä kouristamaan ja meni sitten ihan veltoksi ja ajattelin, että nyt se meni tajuttomaksi.
No, hätäännyin ja soitin 112. Samaan aikaan äitini jo kurvasikin meille ja vanavedessä valot vilkkuen paloauto - palomiehillähän on ensihoitokoulutus. Äitinikin oli hätääntynyt tilanteesta ja ainoa asia joka hänelle ekana tuli mieleen oli että voisin kammata edes hiukseni ja laittaa huulikiiltoa, kun tulee palomiehiä kohta sisälle käymään. Nojuu, sieltä marssi 6 savun hajuista palomiestä ja vanhin heistä sitten tutki hetken poikaani ja totesi, että hän viiden lapsen isänä on sitä mieltä, että jos vauva on koko päivän valvonut ja itkenyt, niin se on nyt varmaan sitten vaan väsynyt ja nukahtanut ja on siksi niin veltto. Heh.
Oli pitkään huono omatunto kun olin soittanu vähän turhaan apua paikalle, mutta joku lohdutti, että on tuolla kaiken maailman juoppoa, joiden kuskaamiseen menee suurin osa ajasta.
Rs-virus, sitkeää limaa, lapsi ei jaksanut yskiä limaa pois, hengitys vaikeaa. Sen jälkeen oltiin sairaalassa, eikä siellä nyt muutenkaan nuku.
Mutta soittaessa hätä oli hirveä!
tämä sai hyvälle tuulelle.ehkä oma paniikki on jo helpottanut ja varmaan itsekkin olisin osannut näin jälkeen päin toimia tilanteessa,mutta menin panikkiin kun näytti niin hurjalta tilanne.terkuin ap
"Oli pitkään huono omatunto kun olin soittanu vähän turhaan apua paikalle, mutta joku lohdutti, että on tuolla kaiken maailman juoppoa, joiden kuskaamiseen menee suurin osa ajasta."
Huh huh mitä elitistimiä! Kuka sinä luulet olevasi? jumala, joka arvioi ihmisten elämänarvoa. Sinun lapsesi on jotenkin arvokkaampi kun 'kaikenmaailman' juoppo.
Missä vaiheessa historiaa teistä keskiluokkaisista kotiäideistä on tullut niin itsekkäitä oman navan tuijottajia joiden elämä pyörii itsessä ja omissa mussukoissaan, että antiikin ajan Herodeskin kääntyisi haudassaan. Hävetkää.
No kyllä se nyt 13 vähän niin on että juoppo on itse tiensä valinnut, mutta lapsi ei.
Olen joutunut, lapsi oli jo soittamis hetkellä kuollut.
mitä ihmettä tapahtui nro 15 ja saatiinko elvytettyä?
Paha kuumekouristus kun tyttö oli 1,5v.
Kuume tai lämpö päiväunille mentäessä 37,4 ja puoli tuntia myöhemmin sairaalassa kuumetta 41,8. Olimme 3 päivää sairaalassa.
Kuumekouristuksen vuoksi olen minäkin soittanut 3.5-vuotiaalle. Luulin, että sai epileptisen kohtauksen. Sairaalasta päästiin kotiin, kun oli saatu verikokeiden tulokset, kuumetta alentavaa lääkettä ja ohjeet vastaisuuden varalle. Seuraavana yönä en kyllä paljon nukkunut, kun pelkäsin että kouristus uusii, ja vieläkin lapsen kanssa on tosi varuillaan ja pelkää, että kuume alkaa nopeasti nousta.
Elvyttää yritettiin, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Perussairaus edennyt salakavalasti liian pitkälle. Ei ambulanssi henkilökunnaltakaan säästyneet kyyneleet.
T. 15
[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 20:09"]"Oli pitkään huono omatunto kun olin soittanu vähän turhaan apua paikalle, mutta joku lohdutti, että on tuolla kaiken maailman juoppoa, joiden kuskaamiseen menee suurin osa ajasta."
Huh huh mitä elitistimiä! Kuka sinä luulet olevasi? jumala, joka arvioi ihmisten elämänarvoa. Sinun lapsesi on jotenkin arvokkaampi kun 'kaikenmaailman' juoppo.
Missä vaiheessa historiaa teistä keskiluokkaisista kotiäideistä on tullut niin itsekkäitä oman navan tuijottajia joiden elämä pyörii itsessä ja omissa mussukoissaan, että antiikin ajan Herodeskin kääntyisi haudassaan. Hävetkää.
[/quote]
Eikös se brankkari ollut joka arvotti nämä asiakkaansa? Hänen kanssaan täysin samoilla linjoilla!!
En ole joutunut olemaan tilanteessa, jossa lapselle olisi sattunut jotakin hirveää, omalle tai jonkun toisen. Nyt vaan tuli jälleen mieleen se viikko sitten torstaina sattunut tapaus, missä alle 2-vuotias putosi sieltä viidennestä kerroksesta kuolemaansa :'( En saa sitä tragediaa mielestäni, kun mietin pientä lasta ja mietin hänen perhettään ja heidän tuskaansa.
Lapsi meinasi tukehtua leluun. Toisella kerralla yöllä alkanut allerginen reaktio. Molemmilla kerroilla ollut ihan paniikissa mutta hätätilanne ehtinyt mennä ohi ambulanssin saapuessa. Kauhea häpeän tunne on seurannut, kun "turhaan" olen soittanut hätänumeroon.
Olen soittanut ambulanssin lapselleni, jolla oli kuumekouristus. En ollut paniikissa, koska tiesin, että on yleensä vaaraton. Ei mennyt yöunet.
Meillä on ambulanssi käynyt ainakin 4 kertaa. Lapset on kaatuilleet pahasti ja kerran esikoinen sai haavan päähänsä. Onneksi on selvitty säikähdyksellä, eikä aivotärähdystäkään ole sitten lopulta tullut kellekään. Kamalia kuhmuja vain.
Ja en ymmärrä ketä hävettää soittaa ambulanssi?! Se on niiden työtä. Ja mielummib vaikka sata kertaa turhaan kuin kerran jättää soittamatta vaikka olisi pitänyt. Sitä ei anna itselleen koskaan anteeksi...
Kuumekouristus ja sen jälkeen hetkellinen näönmenetys (6 v). En ollut aiemmin kuullut, että kuumekouristukseen voi liittyä näköoireita. Oli ihan hirveää kun lapsi haroo silmät auki ilmaa ja huutaa paniikissa, ettei näe mitään. Epäilin aivokalvontulehdusta.
luulin,että lapsi kuoli käsiini.
Toisen kerran soitin ambulanssin samaiselle pojalle vaan 17v myöhemmin ja taas erittäin korkean ja nopeasti nousseen kuumeen vuoksi.R-kiskan täti soitti kerran ambulanssin teinille kun vasta ommeltu haava repesi pojan käydessä kioskilla asioilla.