Vain tänne voin avautua.. Kun ei ole tasan onnenlahjat.

Oikeassa elämässä en voi kellekään purkaa tätä kateuttani enkä turhautumistani. Olen 38v, mies 42v ja ollaan ihan tavallisia talliaisia, tavallisten talliaisten lapsia, kulta- eikä hopealusikoita ei ole meidän sukujen suissa nähty. Omalla työllä tienataan ja niillä elellään. Työelämässä oltu jo teini-iästä lähtien kumpikin, opiskeltu sen verran että ammatit on saatu.



Ystäväni (juuri siksi en voi ikinä sanoa ääneen) on opiskellut ikänsä, vieläkin opiskelee.. töitä ei ole tehnyt kuin pari vuotta vasta ja kun opiskelee niin erikoista alaa luonnontieteistä, niin voi olla vähän niin ja näin,että työllistyykö ikinä kunnolla, miehensä on suhdanneherkällä alalla eli välillä lomautettuna, välillä taas töissä, mutta ei tienaa yhtään enempää kuin minäkään. MUTTA SE ERO... heillä ystäväni vanhemmat piffaavat tälle perheelle järjettömän paljon tavaraa ja muuta hyvää. Heidän lapsilleen kustannetaan talvikamppeet, harrastukset golf + ratsastus ihan säännöllisesti, on pesukonetta ostettu, rahaa annettu.. nyt oli sitten lapset saaneet iPadin joululahjaksi muiden pienempien lahjojen ohessa.



Vittu.



Meidän lapset saa isovanhemmilta lahjoja tyyliin SUKKAPARI. ei puhettakaan mistään taloudellisesta tukemisesta vuosien varrella, eikä sillä että sitä olisin koskaan kaivannut, kun on tarkoitus itse pärjätä. Mutta nyt vituttaa kun lapset on tuollasia esiteinejä, niin toisilla kun on pelit ja vehkeet vimpan päälle ja noi harrstukset on kans jotain ihan muuta kuin mitä me pystytään tarjoamaan, niin herää kysymyksiä ja selvästi niitä harmittaa. Miten mä voin lapsille selittää,e ttä toisten mummot ja papat ostaa noi kamat niille, että meillä on toisin. Eikä mun ystävä miehensä kanssa heidän omilla tuloillaan voisi noita hommata.



Niin että tää oli vaan tällanen turhautumisen purkaus, kiitos että sain pullauttaa tämän ulos.