Lue keskustelun säännöt.
luulin haluavani äidiksi
05.01.2013 |
mutta en olekkaan valmis. nyt vain jännityksellä odotella...nohh, seurauksia hetken mieliharhasta. en ole valmis, en tiedä haluanko lapsia oikeasti...ikinä..painostus on niin kovaa että se jollakin tavalla loi minulle vauvakuumeen. en tiedä. jokatapauksessa, jos baby on jo aloittanut matkansa maailmaan, aion tehdä parhaani. jos taas ''vahinkoa'' ei ole tapahtunut, aion nauttia täysillä minun, vain minun vartalostani, spontaaneista hetkistä ja omasta itsekkyydestäni. ja vannotan itselleni etten enää ikinä uhraa syntymätöntä elämää tällaiseen haihatteluun ja epävarmuuteen....ja lupaan olla jatkossa myös itselleni rehellinen. tehdä päätöksiä itseäni kuunnellen.
Kommentit (2)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
seun beibi on jo hyvää vauhtia kasvamassa, niin kerron että nuo tunteesi ovat täysin luonnollisia ja terveitä. Lapsen yrittäminen ja raskaaksi tuleminen on usein pelkkää tunteiden vuoristorataa, jossa vuorottelee pelko siitä ettei saakaan lapsia tai raskaus ei kestä, ja kauhu siitä että saa lapsia ja raskaus jatkuu eikä mikään palaa enää ennalleen.
Raskaus on joskus pelkästään kriisistä kriisiin seilaamista; ensin se plussa säikäyttää pissat housuun, sitten eka ultra pistää pään niin sekaisin ettei tiedä mitä tehdä, vauvan ekat potkut saavat katkerasti katumaan koko raskautta ja loppuajan pelkääkin henki kurkussa synnytystä. Ja sitten, kun lapsi syntyy, sitä vasta sekaisin onkin, mutta toivottavasti hyvällä tavalla. Minä panikoin koko raskauden. Sitten kun vauva oli syntynyt, katsoin lapsen kirkkaisiin, ihmeellisen sinisiin silmiin ja siinä oli koko maailma, onni ja ilo siinä pienessä lapsessa ja siinä että sain olla hänen äitinsä.
Sulla on hyvä asenne, ap, että kävi miten kävi, niin asiat on hyvin. Koska niinhän ne onkin. :)