Tämä on varoitus sinulle, erityislapsen(koululaisen) vanhempi Vantaalta:

Et taida tietää mitään integraatiosta, huokaus...



Kaikki alkaa diagnoosista. Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan lapset määritellään erityistä tukea tarvitseviksi silloin, kun “heidän kehityksensä, kasvunsa ja oppimisensa edellytykset ovat heikentyneet sairauden, vamman tai toimintavajavuuden vuoksi. Erityisen tuen piiriin kuuluvat myös lapset, jotka tarvitsevat psyykkistä tai sosiaalista tukea kasvulleen. Lisäksi sellaiset lapset, joilla on opetuksen ja oppilashuollon asiantuntijoiden ja huoltajan mukaan kehityksessään oppimisvalmiuksiin liittyviä riskitekijöitä, ovat oikeutettuja erityiseen tukeen.”



Ennen kuin lapsi pääsee erityispalveluiden piiriin, on ammattilaisten siis todettava hänen erityishoidon ja kasvatuksen tarpeensa. Tämä saattaa kuulostaa leimaavalta, sillä lasten vaikeuksien korostamiseen liittyy läheisesti hyvin negatiivinen sävy, vaikka tämähän on vain yksi osa heistä. Jokainen on lahjakas ja heikko jossakin. Lapsen diagnosointi on kuitenkin välttämätöntä ja se auttaa ymmärtämään lapsen vaikeuksia sekä diagnoosin avulla lapsen kannalta paras koulunkäyntimuoto on mahdollista järjestää.



Onnistunut integraatio vaatii siis resursseja. Mikä tahansa erityisopetus on parempaa kuin sellainen, johon ei resursseja ja aikaa ole uhrattu. Näitä lisäresursseja voisivat olla esim. koulutetut avustajat ja tukipalvelujen lisääminen (koulukuraattorit, koulupsykologit, terapiapalvelut jne.)



Pääperiaatteena on, että tukipalvelut tuodaan oppilaan luo eikä oppilasta tukipalveluiden luo. Omia heikkouksia ei tarvitse salailla ja hävetä. Jokaisella meillä on omat vaikeutemme ja ne saa näyttää avoimesti. Tukipalvelut voidaan tuoda suoraan luokkaan tai sitten muualle koulurakennukseen. Esim. terapiapalvelut Alijoki mainitsee tällaisina tukipalveluina, joita ei tarvitse luokkaan tuoda, sillä eihän niitä siellä ole tarkoituksenmukaista järjestääkään.



Yhteistyön merkitystä ei varmaan voi koskaan korostaa liikaa. Keskusteleva, toimintaa kehittävä ilmapiiri ja vastuun jakaminen erityisopettajien, koulupsykologien, koulukuraattoreiden, koulunkäyntiavustajien, luokanopettajien ja rehtorin kesken auttaa integraation onnistumista. Koko koulun henkilökunnan tulee tukea toistensa työtä omalla asiantuntijuudellaan. Myös henkilökunnan antama tuki toisilleen työssä jaksamisessa on tärkeää, sillä erityisopetustyö on haastavaa ja ajoittain hyvinkin rankkaa.



Vertaistuki on yksi tärkeä integraation hyvä puoli. Tämä korostuu erityisesti esiopetusryhmissä. Alle kouluikäiset oppivat paljon ottamalla mallia toisiltaan. Esim. sisaruksista nuorimmainen oppii usein toisia sisaruksiaan nopeammin “isojen lasten leikkeihin” yksinkertaisesti sillä, että hän näkee isosiskon leikkivän isojen lasten leikkejä. Vertaistuella on siis merkittävä yhteys erityistä tukea tarvitevan lapsen oppimiseen.



Integraatio ehkäisee erityistä tukea tarvitsevien lasten syrjäytymistä. Lapselle kehittyy käsitys itsestä osana yhteiskuntaa, kun hän saa toimia normaalissa luokassa ja kokea yhdenvertaisuuden tunteita yleisopetusryhmässä. Lapsen itsetunto kasvaa tällaisten kokemusten myötä ja hän on luottavaisempi yhteiskunnan muita jäseniä kohtaan.



Erityistä tukea tarvitsevat lapset oppivat sosiaalisia taitoja ja yhteistyökyky kehittyy molempien lasten osalta integroiduissa ryhmissä. Usein erityistä tuke tarvitsevat lapset ovat vähemmän vuorovaikutuksessa toisten lasten kanssa kuin tavanomaisesti kehittyneet lapset. Siksi integroidussa ryhmässä erityistä tukea tarvitsevan lapsen on helpompi ottaa kontaktia toisiin lapsiin, kun muut ovat jo valmiiksi sosiaalisesti aktiivisempia kuin segregoidussa ryhmässä olevat lapset.



Erityistä tukea tarvitseva luokkatoveri opettaa tavanomaisesti kehittyneitä lapsia arvostamaan erilaisuutta ja suhtautumaan vammaisuuteen neutraalimmin.

Et taida tietää mitään integraatiosta, huokaus...



Kaikki alkaa diagnoosista. Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan lapset määritellään erityistä tukea tarvitseviksi silloin, kun “heidän kehityksensä, kasvunsa ja oppimisensa edellytykset ovat heikentyneet sairauden, vamman tai toimintavajavuuden vuoksi. Erityisen tuen piiriin kuuluvat myös lapset, jotka tarvitsevat psyykkistä tai sosiaalista tukea kasvulleen. Lisäksi sellaiset lapset, joilla on opetuksen ja oppilashuollon asiantuntijoiden ja huoltajan mukaan kehityksessään oppimisvalmiuksiin liittyviä riskitekijöitä, ovat oikeutettuja erityiseen tukeen.”



Ennen kuin lapsi pääsee erityispalveluiden piiriin, on ammattilaisten siis todettava hänen erityishoidon ja kasvatuksen tarpeensa. Tämä saattaa kuulostaa leimaavalta, sillä lasten vaikeuksien korostamiseen liittyy läheisesti hyvin negatiivinen sävy, vaikka tämähän on vain yksi osa heistä. Jokainen on lahjakas ja heikko jossakin. Lapsen diagnosointi on kuitenkin välttämätöntä ja se auttaa ymmärtämään lapsen vaikeuksia sekä diagnoosin avulla lapsen kannalta paras koulunkäyntimuoto on mahdollista järjestää.



Onnistunut integraatio vaatii siis resursseja. Mikä tahansa erityisopetus on parempaa kuin sellainen, johon ei resursseja ja aikaa ole uhrattu. Näitä lisäresursseja voisivat olla esim. koulutetut avustajat ja tukipalvelujen lisääminen (koulukuraattorit, koulupsykologit, terapiapalvelut jne.)



Pääperiaatteena on, että tukipalvelut tuodaan oppilaan luo eikä oppilasta tukipalveluiden luo. Omia heikkouksia ei tarvitse salailla ja hävetä. Jokaisella meillä on omat vaikeutemme ja ne saa näyttää avoimesti. Tukipalvelut voidaan tuoda suoraan luokkaan tai sitten muualle koulurakennukseen. Esim. terapiapalvelut Alijoki mainitsee tällaisina tukipalveluina, joita ei tarvitse luokkaan tuoda, sillä eihän niitä siellä ole tarkoituksenmukaista järjestääkään.



Yhteistyön merkitystä ei varmaan voi koskaan korostaa liikaa. Keskusteleva, toimintaa kehittävä ilmapiiri ja vastuun jakaminen erityisopettajien, koulupsykologien, koulukuraattoreiden, koulunkäyntiavustajien, luokanopettajien ja rehtorin kesken auttaa integraation onnistumista. Koko koulun henkilökunnan tulee tukea toistensa työtä omalla asiantuntijuudellaan. Myös henkilökunnan antama tuki toisilleen työssä jaksamisessa on tärkeää, sillä erityisopetustyö on haastavaa ja ajoittain hyvinkin rankkaa.



Vertaistuki on yksi tärkeä integraation hyvä puoli. Tämä korostuu erityisesti esiopetusryhmissä. Alle kouluikäiset oppivat paljon ottamalla mallia toisiltaan. Esim. sisaruksista nuorimmainen oppii usein toisia sisaruksiaan nopeammin “isojen lasten leikkeihin” yksinkertaisesti sillä, että hän näkee isosiskon leikkivän isojen lasten leikkejä. Vertaistuella on siis merkittävä yhteys erityistä tukea tarvitevan lapsen oppimiseen.



Integraatio ehkäisee erityistä tukea tarvitsevien lasten syrjäytymistä. Lapselle kehittyy käsitys itsestä osana yhteiskuntaa, kun hän saa toimia normaalissa luokassa ja kokea yhdenvertaisuuden tunteita yleisopetusryhmässä. Lapsen itsetunto kasvaa tällaisten kokemusten myötä ja hän on luottavaisempi yhteiskunnan muita jäseniä kohtaan.



Erityistä tukea tarvitsevat lapset oppivat sosiaalisia taitoja ja yhteistyökyky kehittyy molempien lasten osalta integroiduissa ryhmissä. Usein erityistä tuke tarvitsevat lapset ovat vähemmän vuorovaikutuksessa toisten lasten kanssa kuin tavanomaisesti kehittyneet lapset. Siksi integroidussa ryhmässä erityistä tukea tarvitsevan lapsen on helpompi ottaa kontaktia toisiin lapsiin, kun muut ovat jo valmiiksi sosiaalisesti aktiivisempia kuin segregoidussa ryhmässä olevat lapset.



Erityistä tukea tarvitseva luokkatoveri opettaa tavanomaisesti kehittyneitä lapsia arvostamaan erilaisuutta ja suhtautumaan vammaisuuteen neutraalimmin.