Mitä tänänä ollut päiväohjelmassa ja mitä vielä tulossa?
Kommentit (6)
Sen jälkeen kauppaan. Sen jälkeen jaksaa olla niin kuin tämä elämä kiinnostaisi minua. Joo, olen hieman masentunut.
Hän nousi aamulla lapsen kanssa joten sain nukkua. Heräsin ennen yhtätoista, söin aamupalan ja kastoin pari boksille tallennettua ohjelmaa. Laitoin lapsellle ruuan, ja puin hänet ulos. Kävin vaunulenkillä, mukana oli myös koira. Petivaatteet on ulkona tuultumassa ja pyykikone pyörii. Myös joulu on korjattu meiltä tänään kokonaan pois.
Kohta taas ruuanlaittohommiin. Loppuilta rauhallista olemista, telkkaria ja saunaa. Huomenna takaisin töihin.
Eli sohvalla oon maannut, tehnyt ruokaa ja juuri tulin suihkusta. Nyt pitäs laittaa ittensä kuntoon ja lähteä töihin. Viikonloput tuppaa olemaan vähän tällaisia. Töissä 18-05 ja sitten samalla kaavalla uudestaan alkaa lauantai..
ja kotiin kun pääsin, niin valvoin koko yön migreenin takia.
Aamulla sain unta seitsemän aikaan ja nukuin yhteen asti, kunnes lapsi tuli koulusta.
Autoin lasta läksyissä, söin yhdistetyn aamupala-lounas-päivällisen ja kohta menen saunaan ja sitten taas nukkumaan, että jaksan herätä aamulla aikaisin töihin.
Ja päivän kohokohdat oli, kun sain puhelut kolmelta ystävältä.
Työpäivä 6-14, kaupassa käynti, lapsi hoidosta. Otettiin mies kyytiin ja käytiin tutustumassa lapen uuteen, maanataina avattavaan päiväkotiin. Kotiin, ruuanlaitto, syönti. Mies nukkuu, lapsi kattoo Buu-klubbenia, mä av-mammailen täällä..
ei niin kiirettä töissä ja tässä kohta siivoilua ja harrastuskuskaamista. Aikaisin nukkumaan (juu niin varmasti...), kun aamulla aikainen lähtö taas harrastuskuskaamisiin.