Lue keskustelun säännöt.
Olis ihana kokea taas se sairaalassaoloaika!
04.01.2013 |
Meillä on 3 lasta eikä todnäk tule enempää. Oonko ainoa palstailija joka RAKASTI sitä aikaa joka vietetään vauvan kanssa sairaalassa syntymän jälkeen?
En tajua miksi suurin osa naisista valittaa siitä ajasta. Eihän siellä tartte kuin maata levynä vauva kainalossa ja kaikki tehdään valmiiksi. Ruoka on valmis ja petivaatteet aina puhtaat. Välillä käy joku hoitaja kyselemässä vointeja ja tarjoaa särkylääkettä. Saa keskittyä vauvaan 100%. Musta se oli ihanaa!
Tämä tietysti olettaen ettei vauvan kanssa ole isompaa murhetta ja että itse on ok synnytyksen jäljiltä.
Kommentit (18)
Jos olet kipeä ensisynnyttäjä, joka ei pääse edes sängystä ylös ilman kipulääkkeitä ja apuja, kärsit ummetuksesta, lapsi huutaa suoraa huutoa, eikä sinulta tule tippaakaan maitoa, niin ei se ole ruusuista. Varsinkaan, kun kukaan ei käy teitä opastamassa imetyksen saloihin, vaan tuodaan vaan lisämaitopullo kouraan ja viedään vauva välillä vauvalaan hoitoon.Tätä se oli esikoisen kanssa.
Nuorimmaisen kanssa se oli sitten lähes kuvailemasi kaltaista auvoista elämää.Olin niin hyvässä kunnossa, että olisi voinut tikeistäni ja jälkivuodoistani huolimatta juosta, vaikka maratoonin. Olin koko ajan jalkeilla ja huolehdin kaikesta lähes itsenäisesti, enkä tarvinnut isältäkään mitään hoitoapuja, saati henkilökunnalta.Imetin siitä huolimatta, että maito ei noussut sairaalassa, vaan vasta kotona ja elimme lisämaidon turvin.Luulisin, että oma vointi sanelee aika pitkälti nuo ruusuiset muistot sairaala-ajasta;)Aikansa kutakin ja nyt tuntuu pelkästään hyvältä, että nuo sairaala-ajat lapsivuodeosastolla ovat taaksejäänyttä elämää osaltani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos oma vauva välillä nukkui, niin joku naapurivauvoista ei, tai ainakin joku hoitaja juoksi huoneeseen juuri kun oli nukahtanut. Kidutusta se oli.
Olin 4 hengen huoneessa, jossa jokainen eli omaa vuorokausirytmiään. Yksi eri kulttuurista oleva henkilö eli öisin, eli puhui puhelimessa kovaan ääneen keskellä yötä, hänellä oli myös mies siellä keskellä yötä. Mikään hätätilanne ei ollut kyseessä.
Valitin siitä mutta mikään ei muuttunut. Toinen (hänkään ei ollut suomalainen) oli koko ajan suihkussa ja lauloi siellä, samaan aikaan vauvansa huusi kurkku suorana sängyn vieressä.
Oma vauvani ei nukkunut laitoksella ollenkaan. Hän otti 10-15 min. torkkuja ja muuten oli hereillä. Ei tarvinne vääntää rautalangasta että en nukkunut siellä minuuttiakaan.
Olin tosi riekaleina, pahat repeämät (imukuppi ym.) ja loppu.
Karmea paikka, ja vaikka sanoin noista möykkäävistä huonekavereista, ei mikään auttanut. Sain korvatulpat mutta olin liian väsynyt nukkuakseni, pulssi järjettömän korkea.
Lähdin sieltä kun vauva oli 40 tuntia ja sai kotiutumisluvan.
Olin 4 hengen huoneessa, jossa jokainen eli omaa vuorokausirytmiään. Yksi eri kulttuurista oleva henkilö eli öisin, eli puhui puhelimessa kovaan ääneen keskellä yötä, hänellä oli myös mies siellä keskellä yötä. Mikään hätätilanne ei ollut kyseessä.
Valitin siitä mutta mikään ei muuttunut. Toinen (hänkään ei ollut suomalainen) oli koko ajan suihkussa ja lauloi siellä, samaan aikaan vauvansa huusi kurkku suorana sängyn vieressä.
Oma vauvani ei nukkunut laitoksella ollenkaan. Hän otti 10-15 min. torkkuja ja muuten oli hereillä. Ei tarvinne vääntää rautalangasta että en nukkunut siellä minuuttiakaan.
Olin tosi riekaleina, pahat repeämät (imukuppi ym.) ja loppu.
Karmea paikka, ja vaikka sanoin noista möykkäävistä huonekavereista, ei mikään auttanut. Sain korvatulpat mutta olin liian väsynyt nukkuakseni, pulssi järjettömän korkea.
Lähdin sieltä kun vauva oli 40 tuntia ja sai kotiutumisluvan.
Mulla oli ap:n kaltainen olo, mutta silti se oli kamalaa. Vaikka sain nukuttuakin. Ruoka oli kyllä hyvä plussa ja kaikki suklaa mitä mulle roudattiin niin hyvä ettei lisäkiloja tullut sairaalassa :D
Toisen kohdalla odotin malttamattomana kotiin pääsyä, mutta huomasin sitten, että sairaalassa olisi saanut paremmin levättyä. Kolmannen kanssa olinkin ihan mielelläni sairaalassa. Jos meille syntyisi neljäs, mielelläni lepäisin sairaalassa. Mikäs siellä suklaata syödessä ja lehtiä lukiessa.
Pienet lapset ei ymmärrä, että äiti on juuri synnyttänyt ja tarvitsee lepoa. Ihan samalla tapaa ne hyppisi sängyllä tai tappelisivat, olin juuri synnyttänyt tai en. Ja sen olen huomannut, että tosiaan tarvin rauhaa ja hiljaisuutta synnytyksen jälkeen. Vauvan itku ei sinällään haittaa, mutta isompien lasten mekastus ja pomppiminen ja uhmaaminen väsyttää.
Lisäksi kolmannen jälkeen oli jo sellaiset jälkisupistukset, että mielelläni otin ne sairaalassa vastaan, jossa sai ihan oikeasti keskittyä sietämään se synnytyskipu uudelleen. Voin vain kuvitella millaista se olisi kotona mekastavien lasten keskellä.
Ne muutamat päivät sairaalassa on myös ainoita päiviä, jolloin ihan todella pystyy keskittymään vain vauvaan. Kun menee kotiin, siellä odottaa ne muut, jotka vaativat huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytin toisen lapseni viime vuoden alussa. Nykyään synnytysosastollakin on tehokkuusajattelu eli siellä ei todellakaan saa viettää aikaa enempää kuin on tarvis.
Mut "pistettiin pihalle" jo seuraavana päivänä, vaikka olisin toivonut, että olisin saanut olla siellä vielä yhden vuorokauden. Synnytys sujui normaalisti, mutta silti olisin toivonut (ihan psyykkisen jaksaminen vuoksi), että olisin saanut levätä sairaalassa vielä hetken.
3 lasta ja joka kerta olen levännyt vasta kotona. Mies on ihana, pitänyt kuin kukkaa kämmenellä (muutenkin kuin synnytysten jälkeen), joten parempi minun oli kotona kuin sairaalassa. Oma sänky, ruuat valmiina, särkylääkkeet yms saatavilla. Mies hoitanut kaiken pyytämättä ja mallikkaasti, paremmin varmaan kuin itse olisin hoitanut.
Sairaalan ruoka oli tietty hyvää ja ihana henkilökunta, koti on kuitenkin aina koti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nukkumaan sairaalassa ja olen siellä viettänyt jokusen kuukauden elämästänikin.
Mutta ärsytti kun vauvat ympärillä huusi kokoajan (itsellä rauhallinen vauva), ja vieressä oli uusavuton äiti, joka ei edes osannut vaippaa lapselleen vaihtaa vaan pyysi hoitajan paikalle kun vauva itki kakkavaipassaan vieläpä useamman kerran... Vaikea oli nukkua pari vuorokautta kestäneen synnytyksen jälkeen ja kovissa kivuissa sektion jäjiltä.. Kamalinta oli se ettei vuorokauteen voinut edes nousta sängystä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meinasin seota sairaalassa, kun esikoisen kanssa piti olla viikko. Tai siis ensin käynnistelyä kolme päivää, sitten neljä päivää sairaalassa bilirubiinin seurannan takia. Sain torkahdettu pari tuntia vuorokaudessa, ja meinasin tulla hulluksi.
Kolmen hengen huone, olematon äänieristys, että naapurihuoneiden sektiopotilaiden summerit kuuluivat koko ajan, käytävän metelit ja aina jonkun vauva heräsi syömään. Mä nukun vain, kun on rauhallista. Kotona oli mahtavaa, kun sai nukkua! Mä en ole ikinä ollut niin levännyt, kuin esikoisen vauva-aikana. Nukuttiin aina aamulla pitkään, nukuin päikkäreitä jne.
Onneksi seuraavan lapsen takia tarvitsi olla vain kaksi yötä, ja oli sentään kahden hengen huone. Eikä väsymys kotona ole painanut senkään jälkeen, vaikka kuopus syntyi esikoisen ollessa 1v9kk. Minulla on mies, joka hoitaa lapsia ja kotia vähintään yhtä paljon, ja kun on imettänyt lapset, ei yöllinen herääminenkään ole ollut hankalaa. Meillä on kaikki kovia nukkumaan, eikä ole tarvinnut kummankaan lapsen takia öisin valvoa.
Esikoisesta olin viikon sairaalassa 240km:n päässä kotoa, eli kukaan ei käynyt katsomassa. Mieheni tietysti ensimmäisenä päivänä, mutta hän joutui lähtemään takaisin töihin. Minua ei päästetty kotiin, kun maito ei noussut :o Maito nousi vasta kotona 10 päivää synnytyksen jälkeen ja silloinkin Primperanin ansiosta, luulisin.
Meinasin tulla hulluksi, kun huonekaverina oli tosi nuori äiti, joka jatkuvasti tappeli poikakaverinsa kanssa joko paikan päällä tai puhelimessa. 4:n hengen huoneessa muutenkin ramppasi koko ajan vieraita ja hoitajia, joten rauha jäi kokematta. En nähnyt vieruskaverin verhojen takaa edes tv:tä...
En osaa nukkua sairaalassa, valvoin koko viikon muutamien torkkujen voimalla ja ärsytti, kun kaikki hoki "lepää, lepää, lepää..." Fyysisesti olin tosi hyvässä kunnossa ja vietinkin paljon aikaa vauva sylissä kävellen käytävillä :)
Toisen kanssa oli paljon kivempaa, kun pääsi kotiin jo parin päivän päästä. Onneksi vauva oli siis hyvässä kunnossa ja kaikki muutenkin ok.
Nyt on taas vauvakuume kovassa nousussa ja haaveilen synnytyksen jälkeisestä ajasta, kun voisi maata ja vaan katsella uutta ihanaa vauvaa rauhassa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tajua miksi suurin osa naisista valittaa siitä ajasta. Eihän siellä tartte kuin maata levynä vauva kainalossa ja kaikki tehdään valmiiksi. Ruoka on valmis ja petivaatteet aina puhtaat. Välillä käy joku hoitaja kyselemässä vointeja ja tarjoaa särkylääkettä. Saa keskittyä vauvaan 100%. Musta se oli ihanaa!
Ekalla kerralla olin tosi kipeä, mutta ei siellä mitään petivaatteita vaihdettu, vaan ne piti itse hakea osaston liinavaatekaapista ja vaihtaa jos halusi uudet. Eikä niitä vointejakaan kamalasti kyselty ja särkylääkettä piti itse käydä kansliasta pyytämässä. Vauva sentään oli kainalossa ja siihen sai keskittyä, mutta mieluummin olisin ollut kotona. Yöllä oli vaikea kolmen hengen huoneessa saada nukuttua.
Toisella kerralla vauva joutui keskosena suoraan lasten teholle, joten mulla ei ollut vauvaa kainalossa, kuuntelin vaan muiden vauvojen itkuja kun mietin, säilyykö oma elossa ja miten se voi.
Kolmannella kerralla synnytin kuolleen vauvan ja se vasta olikin kivaa sitten maata osastolla (tulehduksen vuoksi en voinut päästä heti kotiin) ja kuunnella (seinän läpi, sain sentään yksityishuoneen) muiden vauvojen itkuja. No, nää kaksi viimeistä kertaa meni sun tuohon vauvan kanssa isompi murhe -kategoriaan, mutta kerroinpa nyt, miksen kertaakaan nauttinut sairaalassa makoilusta.
Aamusta iltaan jonkun muksu parkui koko ajan, huone täynnä äitejä..
Siihen sekaan yksi imbesilli, joka ei periaatteesta halunnnut antaa vauvalle tuttia vaan hyssytti sitä itkevää kääröä koko yön.
Mulla meni hermot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varsinkin esikoisen kanssa perhehuoneessa. Sa nukkua ja harjoitella imettämistä, ja ruoka tuli valmiina nenän eteen.
Osastolla oli tosi rauhallinen tunnelma.
Jääkaapissa oli vielä purtavaa yöksikin ja kaakaota niin paljon kuin jaksoi juoda!
päivästä sain olla ihan yksin vauvan ja miehen kanssa, niin kyllä inhosin joka hetkeä. Ei pystynyt nukkumaan, joutui koko ajan olla "muiden armoilla", eli pyytämään särkylääkkeitä ja lisämaitoa, niitäkin molempia sai niin nihkeästi.. Imetin ekana yönä 5,5h putkeen, maitoa ei vaan tullut ison lapsen tarpeiksi, nännit verillä ja rakkuloilla.. Huonekaveri kuorsas, hänen lapsensa itki, kun omani nukkui jnejne.. Se sairaalan haju ja ällö ruoka.. (kotona onkin sitten miltei alusta asti nukuttu 8-13h yöunia putkeen, pitkiä päikkäreitä jne, nyt lapsi jo melkein 2v ja hyvät unet ja helppous jatkuu vaan) Mutta olisin valmis kärsimään kaiken tuon uudelleen, jos mies suostuisi toiseen lapseen.. :)
päivästä sain olla ihan yksin vauvan ja miehen kanssa, niin kyllä inhosin joka hetkeä. Ei pystynyt nukkumaan, joutui koko ajan olla "muiden armoilla", eli pyytämään särkylääkkeitä ja lisämaitoa, niitäkin molempia sai niin nihkeästi.. Imetin ekana yönä 5,5h putkeen, maitoa ei vaan tullut ison lapsen tarpeiksi, nännit verillä ja rakkuloilla.. Huonekaveri kuorsas, hänen lapsensa itki, kun omani nukkui jnejne.. Se sairaalan haju ja ällö ruoka.. (kotona onkin sitten miltei alusta asti nukuttu 8-13h yöunia putkeen, pitkiä päikkäreitä jne, nyt lapsi jo melkein 2v ja hyvät unet ja helppous jatkuu vaan) Mutta olisin valmis kärsimään kaiken tuon uudelleen, jos mies suostuisi toiseen lapseen.. :)
MUT KUN EI NIIN EI!