Lue keskustelun säännöt.
Minun helvettini
03.01.2013 |
vanhin tyttäreni on diabeetikko, ollut viimeiset 17 vuotta ja hoitotasapaino huono.
nuorempi poikani on asperger ja lääkityksestä huolimatta hermoilee suhteellisen usein.
itse sain diagnoosin kaksisuuntaisesta ja elämäni mureni.. en pysty sisäistämään tätä ja häpeän itseäni ja lapsiani.
olen niin sokissa kaikesta, että minulta meni työkyky =((( ensi kesään saakka sairaslomalla.
Mihin katosi se onnellinen ja täydellinen perhe-elämä?
Miten jaksan eteenpäin, itkettää ja ahdistaa. Elämä on parhaillaan yksi helvatan selviytymisleiri.
En usko kenenkään muun elämän olevan tätä helvettiä
Kommentit (3)
Tiedän kokemuksesta että et ole ainoa jolla elämä ihan hirveää kärsimystä mutta tuskinpa tämä vastaukseni paljon sinun elämääsi helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta koettelemukset voivat muokata ihmisestä paremman kuin mitä hänestä olisi tullut muuten. Ikävimmät tuntemani ihmiset ovat niitä jotka ovat aina saaneet kaiken hopealautasella. Sellaisilla harvoin on mitään viisasta sanottavaa.
Mutta nyt ei ole sen aika, että sinun pitäisi osata ammentaa jotain kärsimyksestä. Sinun on yritettävä ennen kaikkea hoitaa itsesi tasapainoon lääkityksellä ja terapialla. Silloin autat parhaiten myös lapsiasi. Onhan sinulla hoitosuhde olemassa? Onko se tarpeeksi tiivis?
Ystävälläni on myös kaksisuuntainen ja hän kertoi parhaan avun ja lohdun tulleen vertaistukiryhmästä, seudun 2-suuntaiset tapaavat kahvilla ja ymmärtävät toisiaan puolesta sanasta.
Jokaisella on oma helvettinsä. Tuntuu olevan kuitenkin toisilla kuumempi, kuin toisilla. Kyllähän sinä selviät ja NYT lopetat itsesi ja lastesi häpeämisen. Haleja ja voimia taisteluihisi, sinä voitat kyllä!