Miten erota rakkaastaan?

Olette selvästi kasvaneet erilleen ja kiinnostuksenne ei enää kohtaa. En osaa neuvoa miten saisitte erottua, jos rakkautta on noin paljon ...

eivät ole kaikkien nuorten aikuisten kiinnostuksen kohteita. Olette kasvaneet erillenne.

Sääli erota kun kuitenkin noin paljon on tunteita kuitenkin pelissä.

Eikä esim 5 vuoden ja parin lapsen jälkeen että miksi tämä ei tunnu siltä kuin pitäisi!



Ero, pitkän ilmeisesti ensimmäisen vakavan suhteen jälkeen on kova paikka. Mutta kokemuksella sanoisin että se on sinun tehtävä jo itsesi vuoksi.

Mutta ymmärsinkö oikein että asiasta ja ongelmista ette ole keskusteleet? se olisi nyt vähintä mistä aloittaa eikä vain pamauttaa että olet päättänyt erota

Muuten varastat mieheltäsi vuosia toisen kanssa.



MUTTA ei kuulosta siltä, että olet todella varma.



Mitä rakkaus on? Hyväksymistä. Arvostatko sitä, että miehesi tekee ja on tehnyt työtä? Onko sinulla työkokemusta?

Oikein tulkittu, olemme kasvaneet pahasti erillemme :( Eikä tilanne muutu vaikka yritystä on ollut. En siis koe luovuttavani liian helpolla, vaikka rakkautta onkin älyttömän paljon. Haluaisin osata erotella kuinka suuri osa tästä rakkaudesta on todellista ja puhdasta, ja kuinka suuri osa kiintymystä ja riippuvuutta ihmisestä, joka on ollut osa elämääni niin kauan. -ap

Oikein tulkittu, olemme kasvaneet pahasti erillemme :( Eikä tilanne muutu vaikka yritystä on ollut. En siis koe luovuttavani liian helpolla, vaikka rakkautta onkin älyttömän paljon. Haluaisin osata erotella kuinka suuri osa tästä rakkaudesta on todellista ja puhdasta, ja kuinka suuri osa kiintymystä ja riippuvuutta ihmisestä, joka on ollut osa elämääni niin kauan. -ap

mutta en osannut... -ap

Olen tilanteessa jossa luulen, että mun on pakko erota rakkaasta miehestäni. Olemme olleet yhdessä vuosikausia, alkaen teini-iästä. Päätökseni on kypsynyt jo pari vuotta, enkä jaksa enää koko ajan miettiä pitäisikö lähteä.

Koska olemme olleet kauan yhdessä, olemme kasvaneet täysin kiinni toisiimme. Rakastan häntä ja tulen aina rakastamaan, mutta silti hän ei ole minulle oikea kumppani. Teineinä olimme vielä samalla aallonpituudella ja samassa elämäntilanteessa, mutta nyt 26-vuotiaina tilanne on muuttunut.

Mikä sitten on pielessä? Suhteen ylä- ja alamäkien vuorottelu on minulle tuttua, mutta nyt jokin on eri lailla kuin ennen. Suhteemme on muuttunut jotenkin hailakammaksi: nuorempina olimme toistemme lumoissa, olisimme voineet kuunnella toistemme puhetta vaikka viikon putkeen. Nyt meillä on ihan hauskaa yhdessä, ainakin joskus, mutta henkinen yhteys on kadonnut. Tuntuu että olen kulkenut jonnekin minne mieheni ei ole seurannut. Yksi kompastuskivi on opiskelu: minä valmistuin jokin aika sitten yliopistosta arvostetulta alalta. Mies taas on ammattikoulun jälkeen tehnyt vain töitä. Emme enää ymmärrä toisiamme niin kuin ennen, arvomme ovat eriytyneet emmekä kunnioitakaan toisiamme kuin ennen.

Minusta mieheni on nykyään tylsä. Hänellä ei enää ole omintakeista sanottavaa mistään, eikä hän jaksa seurata aikaansa. Hänen elämäänsä dominoi työ. Elämän ilot, läheisyys, erityiset hetket, luonto, taide, kirjallisuus, matkailu ja muut nuoria ihmisiä yleensä kiinnostavat asiat eivät herätä hänessä muuta kuin tylsistymistä. Näin on ollut jo kauan.

Mieheni varmaan sanoisi puolestaan että minusta on tullut liiaksi maailmaa syleilevä humanisti. Mutta näin vain on käynyt, emmekä yrityksistä huolimatta onnistu lähentymään uudestaan.

Toivoisin neuvoja siihen, miten erota ihmisestä joka on käytännössä perheeni. Kukaan muu perheenjäseneni ei ole yhtä läheinen minulle. Suhteemme ei kuitenkaan toimi, koska jollain tasolla emme tee toisiamme enää onnelliseksi.

En saa sanotuksi miehelleni mitä olen päättänyt, sillä en kestä ajatella hänen itkevän tai olevan yksin. Hän on tietoinen ongelmistamme mutta ei kärsi niistä samoin kuin minä.

Olen ahdistuneempi kuin koskaan ennen koko elämässäni.

Ei ihme että avierot ovat katossa. Ei toisesta erota sen takia että hän ei ole kiinnostunut taiteesta tai kirjallisuudesta. Lue sinä niitä kirjoja ja käy taidenäyttelyissä. Et sinä siihen mieheäsi tarvitse.

Katsos pariskunnan ei tarvitse pitää samoista asioista, äänestää samoja puolueita eikä harrastaa samoja asioita. Kuitenkin voi olla onnellinen. Koska ainoastaan se toinen merkitsee.

Muuten varastat mieheltäsi vuosia toisen kanssa.

MUTTA ei kuulosta siltä, että olet todella varma.

Mitä rakkaus on? Hyväksymistä. Arvostatko sitä, että miehesi tekee ja on tehnyt työtä? Onko sinulla työkokemusta?

Hyväksyminen onkin todella tärkeää. Voisin hyväksyä, ja olen hyväksynytkin, miehessäni myös ne ominaisuudet ja päätökset joita en olisi itse valinnut. Se mikä nyt tuntuu ylitsepääsemättömältä, on keskusteluyhteyden ja keskinäisen ymmärryksen katoaminen. Joskus aiemmin saatoimme lopettaa toistemme lauseet, mutta nykyään ne hetket vain lisääntyvät, kun mies tuntuu vieraalta. En siis enää ymmärrä hänen ajatuksiaan kuten ennen :( -ap

Eikä esim 5 vuoden ja parin lapsen jälkeen että miksi tämä ei tunnu siltä kuin pitäisi!

Ero, pitkän ilmeisesti ensimmäisen vakavan suhteen jälkeen on kova paikka. Mutta kokemuksella sanoisin että se on sinun tehtävä jo itsesi vuoksi.

Mutta ymmärsinkö oikein että asiasta ja ongelmista ette ole keskusteleet? se olisi nyt vähintä mistä aloittaa eikä vain pamauttaa että olet päättänyt erota

Miksi mennä naimisiin jos tuollaisesta eroaa? Miten sellaisen ihmisen sanaan voi enää luottaa joka jättää toisen tuollaisen takia? AP on osoittanut että hänestä ei ole avioliittoon

Ei ihme että avierot ovat katossa. Ei toisesta erota sen takia että hän ei ole kiinnostunut taiteesta tai kirjallisuudesta. Lue sinä niitä kirjoja ja käy taidenäyttelyissä. Et sinä siihen mieheäsi tarvitse.

Katsos pariskunnan ei tarvitse pitää samoista asioista, äänestää samoja puolueita eikä harrastaa samoja asioita. Kuitenkin voi olla onnellinen. Koska ainoastaan se toinen merkitsee.

Meillä minä olen akateeminen, mies amis. Minä tykkään kulttuurista ja kirjallisuudesta, mies seuraa jalkapalloa ja jääkiekkoa telkkarista ja tuunaa vanhoja autonkotteroita. Ei meillä yhteisiä harrastuksia ole, mutta mihin niitä tarvittaisiinkaan? Arki riittää yhteiseksi asiaksi, ja meillä ainakin nämä erilaisuudet on vain rikkaus. Minusta olisi tosi tylsää olla kovasti itseni kaltaisen kanssa.

on enemmänkin liikkeellä.

Eikä esim 5 vuoden ja parin lapsen jälkeen että miksi tämä ei tunnu siltä kuin pitäisi!

Ero, pitkän ilmeisesti ensimmäisen vakavan suhteen jälkeen on kova paikka. Mutta kokemuksella sanoisin että se on sinun tehtävä jo itsesi vuoksi.

Mutta ymmärsinkö oikein että asiasta ja ongelmista ette ole keskusteleet? se olisi nyt vähintä mistä aloittaa eikä vain pamauttaa että olet päättänyt erota

Miksi mennä naimisiin jos tuollaisesta eroaa? Miten sellaisen ihmisen sanaan voi enää luottaa joka jättää toisen tuollaisen takia? AP on osoittanut että hänestä ei ole avioliittoon

Emme ole naimisissa. -ap

Muuten varastat mieheltäsi vuosia toisen kanssa.

MUTTA ei kuulosta siltä, että olet todella varma.

Mitä rakkaus on? Hyväksymistä. Arvostatko sitä, että miehesi tekee ja on tehnyt työtä? Onko sinulla työkokemusta?

Hyväksyminen onkin todella tärkeää. Voisin hyväksyä, ja olen hyväksynytkin, miehessäni myös ne ominaisuudet ja päätökset joita en olisi itse valinnut. Se mikä nyt tuntuu ylitsepääsemättömältä, on keskusteluyhteyden ja keskinäisen ymmärryksen katoaminen. Joskus aiemmin saatoimme lopettaa toistemme lauseet, mutta nykyään ne hetket vain lisääntyvät, kun mies tuntuu vieraalta. En siis enää ymmärrä hänen ajatuksiaan kuten ennen :( -ap

Kysy häneltä. Tuollaiset lässytykset lauseiden lopettamisesta unohda kokonaan. Kukaan ihminen ei voi tuntea toista niin että tietää aina mitä se ajattelee.

Miksi edes menit naimisiin? Kun et selvästi sitä edes halua.

Avioliitossa ei ole tarkoitus että toinen ajattelee samanlailla vaan että kaksi ERI ihmistä jotka ovat erillaisia on lupautunut toisilleen ja haluavat tehdä toisensa onnellisiksi.

On mahdotonta että liitossa toinen EI muuttuisi.

Mitä jos kaverisi muuttuu? Hylkäätkö hänetkin?

Muuten varastat mieheltäsi vuosia toisen kanssa.

MUTTA ei kuulosta siltä, että olet todella varma.

Mitä rakkaus on? Hyväksymistä. Arvostatko sitä, että miehesi tekee ja on tehnyt työtä? Onko sinulla työkokemusta?

Hyväksyminen onkin todella tärkeää. Voisin hyväksyä, ja olen hyväksynytkin, miehessäni myös ne ominaisuudet ja päätökset joita en olisi itse valinnut. Se mikä nyt tuntuu ylitsepääsemättömältä, on keskusteluyhteyden ja keskinäisen ymmärryksen katoaminen. Joskus aiemmin saatoimme lopettaa toistemme lauseet, mutta nykyään ne hetket vain lisääntyvät, kun mies tuntuu vieraalta. En siis enää ymmärrä hänen ajatuksiaan kuten ennen :( -ap

Kysy häneltä. Tuollaiset lässytykset lauseiden lopettamisesta unohda kokonaan. Kukaan ihminen ei voi tuntea toista niin että tietää aina mitä se ajattelee.

Miksi edes menit naimisiin? Kun et selvästi sitä edes halua.

Avioliitossa ei ole tarkoitus että toinen ajattelee samanlailla vaan että kaksi ERI ihmistä jotka ovat erillaisia on lupautunut toisilleen ja haluavat tehdä toisensa onnellisiksi.

On mahdotonta että liitossa toinen EI muuttuisi.

Mitä jos kaverisi muuttuu? Hylkäätkö hänetkin?

Emme ole naimisissa. Ja jos joku ystävistäni muuttuisi niin ettei meillä olisi enää juurikaan yhteistä ja juttutuokiot olisivat usein kiusaantuneita, niin tuskin sellaisen ystävän seuraan enää hakeutuisin. Mielestäni tämäkin on ihan luonnollista, eivät kaikki rakkaat ihmiset pysy elämässä mukana ikuisesti. -ap

Muuten varastat mieheltäsi vuosia toisen kanssa.

MUTTA ei kuulosta siltä, että olet todella varma.

Mitä rakkaus on? Hyväksymistä. Arvostatko sitä, että miehesi tekee ja on tehnyt työtä? Onko sinulla työkokemusta?

Hyväksyminen onkin todella tärkeää. Voisin hyväksyä, ja olen hyväksynytkin, miehessäni myös ne ominaisuudet ja päätökset joita en olisi itse valinnut. Se mikä nyt tuntuu ylitsepääsemättömältä, on keskusteluyhteyden ja keskinäisen ymmärryksen katoaminen. Joskus aiemmin saatoimme lopettaa toistemme lauseet, mutta nykyään ne hetket vain lisääntyvät, kun mies tuntuu vieraalta. En siis enää ymmärrä hänen ajatuksiaan kuten ennen :( -ap

Kysy häneltä. Tuollaiset lässytykset lauseiden lopettamisesta unohda kokonaan. Kukaan ihminen ei voi tuntea toista niin että tietää aina mitä se ajattelee.

Miksi edes menit naimisiin? Kun et selvästi sitä edes halua.

Avioliitossa ei ole tarkoitus että toinen ajattelee samanlailla vaan että kaksi ERI ihmistä jotka ovat erillaisia on lupautunut toisilleen ja haluavat tehdä toisensa onnellisiksi.

On mahdotonta että liitossa toinen EI muuttuisi.

Mitä jos kaverisi muuttuu? Hylkäätkö hänetkin?

Emme ole naimisissa. Ja jos joku ystävistäni muuttuisi niin ettei meillä olisi enää juurikaan yhteistä ja juttutuokiot olisivat usein kiusaantuneita, niin tuskin sellaisen ystävän seuraan enää hakeutuisin. Mielestäni tämäkin on ihan luonnollista, eivät kaikki rakkaat ihmiset pysy elämässä mukana ikuisesti. -ap

Jos toi on ajatusmaailmasi niin miksi et sano kavereillesi ja miehellesi suoraan mitä ajattelet? Jos ette enää ole mielenkiintoisia niin jätän teidät!

Entäs sukulaiset? Hylkäätkö heidätkin?

Muuten varastat mieheltäsi vuosia toisen kanssa.

MUTTA ei kuulosta siltä, että olet todella varma.

Mitä rakkaus on? Hyväksymistä. Arvostatko sitä, että miehesi tekee ja on tehnyt työtä? Onko sinulla työkokemusta?

Hyväksyminen onkin todella tärkeää. Voisin hyväksyä, ja olen hyväksynytkin, miehessäni myös ne ominaisuudet ja päätökset joita en olisi itse valinnut. Se mikä nyt tuntuu ylitsepääsemättömältä, on keskusteluyhteyden ja keskinäisen ymmärryksen katoaminen. Joskus aiemmin saatoimme lopettaa toistemme lauseet, mutta nykyään ne hetket vain lisääntyvät, kun mies tuntuu vieraalta. En siis enää ymmärrä hänen ajatuksiaan kuten ennen :( -ap

Kysy häneltä. Tuollaiset lässytykset lauseiden lopettamisesta unohda kokonaan. Kukaan ihminen ei voi tuntea toista niin että tietää aina mitä se ajattelee.

Miksi edes menit naimisiin? Kun et selvästi sitä edes halua.

Avioliitossa ei ole tarkoitus että toinen ajattelee samanlailla vaan että kaksi ERI ihmistä jotka ovat erillaisia on lupautunut toisilleen ja haluavat tehdä toisensa onnellisiksi.

On mahdotonta että liitossa toinen EI muuttuisi.

Mitä jos kaverisi muuttuu? Hylkäätkö hänetkin?

Emme ole naimisissa. Ja jos joku ystävistäni muuttuisi niin ettei meillä olisi enää juurikaan yhteistä ja juttutuokiot olisivat usein kiusaantuneita, niin tuskin sellaisen ystävän seuraan enää hakeutuisin. Mielestäni tämäkin on ihan luonnollista, eivät kaikki rakkaat ihmiset pysy elämässä mukana ikuisesti. -ap

Jos toi on ajatusmaailmasi niin miksi et sano kavereillesi ja miehellesi suoraan mitä ajattelet? Jos ette enää ole mielenkiintoisia niin jätän teidät!

Entäs sukulaiset? Hylkäätkö heidätkin?

Ymmärrätkö tahallasi väärin mitä sanon? Sukulaisiani en kovin pienestä hylkäisi koska sukulaisiaan ei voi valita. Elinikäisen kumppanin valinta on kuitenkin ihmisen omissa käsissä, ja minä en enää tunne itseäni onnelliseksi mieheni kanssa, sillä emme ymmärrä enää toisiamme. Rakkautta suhteessamme on paljon, ja välitän miehestäni varmasti tietyllä tavalla enemmän kuin itsestäni. Ei kuitenkaan ole oikein häntä eikä minua kohtaan, jos jäämme suhteeseen vain tottumuksesta tai siksi, että "toista ei saa hylätä" vaikka kumpikaan ei olisi onnellinen. -ap

Onnistuisiko se, että muuttaisitte erillenne? Eli pistäisitte suhteen ns. harkinta-ajalle? Kertoisit miehellesi, että haluat selvittää tunteesi häntä kohtaan ja sen, onko parisuhteellanne tulevaisuutta. Se voisi oikeasti selventää, haluatko jatkaa hänen kanssaan.



Jos teillä ei ole lapsia vielä niin ero tässä vaiheessa voi olla todella se viisas ratkaisu. Jotkut ihmissuhteet tulevat jossain vaiheessa tiensä päähän juuri sen takia että toinen kehittyy, toinen ei. Itselläni on tästä kokemusta niin parisuhteissa kuin muissakin ihmissuhteissa. Mikäli kehitystä ei tapahdu, suhde helposti jämähtää paikoilleen, vaatii molempien ponnistelua saada se elpymään ja menemään eteenpäin.



Voi olla, että tapaat vielä miehen, joka jakaa samanlaiset kiinnostuksen kohteet kuin sinä ja jonka kanssa koet henkisen yhteyden. Ystävät voivat toki täyttää sitäkin tarvetta, mutta heidän kanssaan ei olla koko aikaa niinkuin puolison.

Onnistuisiko se, että muuttaisitte erillenne? Eli pistäisitte suhteen ns. harkinta-ajalle? Kertoisit miehellesi, että haluat selvittää tunteesi häntä kohtaan ja sen, onko parisuhteellanne tulevaisuutta. Se voisi oikeasti selventää, haluatko jatkaa hänen kanssaan.

Jos teillä ei ole lapsia vielä niin ero tässä vaiheessa voi olla todella se viisas ratkaisu. Jotkut ihmissuhteet tulevat jossain vaiheessa tiensä päähän juuri sen takia että toinen kehittyy, toinen ei. Itselläni on tästä kokemusta niin parisuhteissa kuin muissakin ihmissuhteissa. Mikäli kehitystä ei tapahdu, suhde helposti jämähtää paikoilleen, vaatii molempien ponnistelua saada se elpymään ja menemään eteenpäin.

Voi olla, että tapaat vielä miehen, joka jakaa samanlaiset kiinnostuksen kohteet kuin sinä ja jonka kanssa koet henkisen yhteyden. Ystävät voivat toki täyttää sitäkin tarvetta, mutta heidän kanssaan ei olla koko aikaa niinkuin puolison.

Neuvosi on hyvä, mutta käytännössä olen kokeillut sitä jo. Viime kesänä kävin ystävieni kanssa viikon lomamatkalla ulkomailla, ja ajattelin mielessäni, että matka on hyvä tilaisuus tarkkailla kaipaanko miestäni vai olenko helpottunut omasta ajasta. Kaipasin häntä koko ajan niin hirveästi, etten saanut kunnolla unta koko matkan aikana :( Tämänkin vuoksi ero pelottaa ihan hirveästi. -ap

Muuten varastat mieheltäsi vuosia toisen kanssa.

MUTTA ei kuulosta siltä, että olet todella varma.

Mitä rakkaus on? Hyväksymistä. Arvostatko sitä, että miehesi tekee ja on tehnyt työtä? Onko sinulla työkokemusta?

Hyväksyminen onkin todella tärkeää. Voisin hyväksyä, ja olen hyväksynytkin, miehessäni myös ne ominaisuudet ja päätökset joita en olisi itse valinnut. Se mikä nyt tuntuu ylitsepääsemättömältä, on keskusteluyhteyden ja keskinäisen ymmärryksen katoaminen. Joskus aiemmin saatoimme lopettaa toistemme lauseet, mutta nykyään ne hetket vain lisääntyvät, kun mies tuntuu vieraalta. En siis enää ymmärrä hänen ajatuksiaan kuten ennen :( -ap

Kysy häneltä. Tuollaiset lässytykset lauseiden lopettamisesta unohda kokonaan. Kukaan ihminen ei voi tuntea toista niin että tietää aina mitä se ajattelee.

Miksi edes menit naimisiin? Kun et selvästi sitä edes halua.

Avioliitossa ei ole tarkoitus että toinen ajattelee samanlailla vaan että kaksi ERI ihmistä jotka ovat erillaisia on lupautunut toisilleen ja haluavat tehdä toisensa onnellisiksi.

On mahdotonta että liitossa toinen EI muuttuisi.

Mitä jos kaverisi muuttuu? Hylkäätkö hänetkin?

Emme ole naimisissa. Ja jos joku ystävistäni muuttuisi niin ettei meillä olisi enää juurikaan yhteistä ja juttutuokiot olisivat usein kiusaantuneita, niin tuskin sellaisen ystävän seuraan enää hakeutuisin. Mielestäni tämäkin on ihan luonnollista, eivät kaikki rakkaat ihmiset pysy elämässä mukana ikuisesti. -ap

Jos toi on ajatusmaailmasi niin miksi et sano kavereillesi ja miehellesi suoraan mitä ajattelet? Jos ette enää ole mielenkiintoisia niin jätän teidät!

Entäs sukulaiset? Hylkäätkö heidätkin?

Ymmärrätkö tahallasi väärin mitä sanon? Sukulaisiani en kovin pienestä hylkäisi koska sukulaisiaan ei voi valita. Elinikäisen kumppanin valinta on kuitenkin ihmisen omissa käsissä, ja minä en enää tunne itseäni onnelliseksi mieheni kanssa, sillä emme ymmärrä enää toisiamme. Rakkautta suhteessamme on paljon, ja välitän miehestäni varmasti tietyllä tavalla enemmän kuin itsestäni. Ei kuitenkaan ole oikein häntä eikä minua kohtaan, jos jäämme suhteeseen vain tottumuksesta tai siksi, että "toista ei saa hylätä" vaikka kumpikaan ei olisi onnellinen. -ap

Suvun voi vaihtaa. Et vain ole niiden kanssa missään tekemisissä.

Sinä et tiedä mitään kumppanuudesta. Etkä ole koskaan miestäsi rakastanutkaan. Mitä ette ymmärrä? Onko miehesi sanonut jotakin?

En suosittele sinulle seurustelua. Kun et tajua sen perimmäistä ideaa. Vaikka miehesi sokeutuisi ja halvaantuisi niin senkään ei pitäisi muuttaa mitään. Vaan sinun pitäisi edelleen elää hänen rinnallaan uskollisena ja tukevana. Se on rakkautta. Jos sinä rakastat jotain niin sitä ei hylätä ellei se toinen petä sinua todella pahasti.