Keskenmeno rv15, alkaako lapsettomuustutkimukset/hoidot alusta?
Olen saanut julkisella puolella lapsettomuushoitoja clomifenin muodossa. Tulin raskaaksi, mutta sain keskenmenon raskausviikolla 15.
Haluaako julkinen puoli, että yritämme jälleen vuoden verran luomusti ennen kuin hoitoja jatketaan?
Olle
p.s. olimme yrittäneet raskautta kahden ja puolen vuoden ajan ennen kuin hakeuduimme tutkimuksiin. Aluksi tehtiin paljon erilaisia verikokeita minusta, miehestä sperma-analyysi ja lisäksi munatorvien aukiolotutkimus. Todettiin monirakkulaiset munasarjat, mutta ei muuta. Saimme clomifenit kolmeen kiertoon, joiden aikana en tullut raskaaksi, vaikka petipuuhia oli tärppiaikaan säntillisesti parin päivän välein kuten suositus kuuluu. Liekö sitten liika yritys esteenä. Toisaalta ei rennompikaan yritys tuottanut tulosta kahden puolen vuoden yrittämisen aikana. Olinkin saanut lähetteen inseminaatioon, kun tulin luomukierrosta raskaaksi. Vaan raskaus päättyi keskenmenoon raskausviikolla 15.
Nyt siis mietin, että jos julkinen puoli haluaa, että yritämme jälleen vuoden verran luomusti, vanhenee noiden tehtyjen tutkimusten tulokset, ja joudutaan tutkimukset alkamaan jälleen tavallaan alusta. Itselläni on myös ikää 37 v eli siltäkin osin olisi toiveita, jos hoitoja voisi jatkaa ilman vuoden luomuyritystä. Vaan mikä lienee käytäntö? Tarkoittaako alkanut mutta keskenmenoon päättynyt raskaus sitä, että on julkinen puoli haluaa, että yritämme jälleen luomusti vuoden verran ennen uusiin tutkimuksiin/hoitoihin hakeutumista?