Pakko purkaa *ARGH*
Olin sitten laittamassa poikaa istuimeen kaupasta lähtiessä,kun poitsu sai jostain kummasta yhtäkkisen raivarin ja veti itsensä ihan jäykäksi,siinä vaiheessa ainakin meidän poikaa on todella vaikea pidellä ja tarvitaan oikeesti voimia.
Viereisen ison auton rouvashenkilö tuli juuri silloin siihen ja eiköhän sen pitänyt päästä Juuri Sillä Sekunnilla autoonsa.
Hänen autonsa oli kuitenkin sen verran iso,ettei hän oikein mahtunut,kun mulla oli tietenkin se ovi auki ja sattarit vielä siinä autojen välissä.
Tönäisin sattarit jalalla kauemmaksi ja pyytelin anteeksi,kun poika samalla huusi naama punaisena.
Sain juuri pojan " taivutettua" istumaan ja aloin laittamaan vöitä kiinni,kun takaani kuuluu ääni," Rouva olisi nyt hyvä ja väistää,toisilla kun voi olla kiire"
Yritin hymyillä nätisti ja puhisin " ihan hetkinen,anteeksi kun ollaan tiellä"
Jólloin tää Rouva " no,kasvatus kysymyksiähän tuo on,kurilla lapsi istuu kyllä"
AAAAAAAAAAAAAARRRRRRRRRRRRRRGGGGGGGGGGHHHHHHHHHH!!
Kyseessä oli siis hieman vanhempi rouvashenkilö.
Jos olisin jaksanut,olisin napauttanut jotain takaisin,mutta sain juuri ne vyöt kiinni niin painuin vaan puhisten autoon...
Kaikenkaikkiaan tuossa ei edes " joutunut odottamaan" ,kaikki meni aika nopeaan...
No,sainpa nyt kuiten purettua :D:D
Kommentit (4)
Ja siis en tarkoita,etteikö sekin olisi vähän pöljää,mutta itse yritän kohdella muita kuten haluaisin itseäni kohdeltavan jne :D
Olen siis peruskohtelias-ihminen,mutta tiedän kyllä,on tilanteita joissa tekisi mieli olla pyytelemättä. En siis " nyöristele" ,et anteeksi kun nyt oon tässä vaan ilmoitan paremminkin " anteeksi,mutta tässä kestää vielä hetki" .
Tottakai anteeksi pyytäminen on kohteliasta esim. väistötilanteissa tms. vaikkei kukaan olisi mitään väärää tehnytkään. Samoin anteeksi-sana kuuluu tietyissä tilanteissa ihan " lauserakenteeseen" ilman, että se olisi " anteeksipyytelyä" .
Itse ajattelen asian kuitenkin niin, että sitä saa, mitä tilaa... Ilmeisimminkin tuo rouva oli tässä tapauksessa se huonosti käyttäytyvä ja jos siinä tilanteessa alkaa pyydellä anteeksi (vaikka vain " retorisesti" ) niin siitä seuraa todennäköisesti se, että seuraavallakin kerralla rouva käyttäytyy ihan samalla tavalla (ja kuvittelee olevansa oikeassa) ja joku toinenkin lapsen kanssa kulkeva kokee saman kohtelun.
Kun joku kerran sanoisi rouvaparalle pahasti, niin hän ehkä parantaisi tapansa ja oppisi itsekin käyttäytymään...
Tietysti tämä on luonnekysymys, mutta itseäni ärsyttävät suunnattomasti ihmiset, jotka eivät osaa sanoa itse tilanteessa ja huonosti käyttäytyvälle tai pötyä puhuvalle henkilölle mitään, vaan purnaavat vasta jälkikäteen selän takana...
Eikä tämä nyt liittynyt suoranaisesti sinuun tai tähän tilanteeseen, vaan itseäni ärsyttää tällä hetkellä eräs toinen juttu. Perhekerhossamme oli nimittäin eräs henkilö (ei mikään huippuasiantuntija, vaan ihan " itseoppinut" ) alustamassa eräästä aiheesta ja hän todellakin puhui täysin järjettömiä ja läpiä päähänsä. Kaikki muut olivat hiljaa ja minä huomauttelin hänelle asioista, kerroin, missä hän oli väärässä ja kyseenalaistin hänen teorioitaan. Sitten tilaisuuden jälkeen neljä eri ihmistä tuli kiittämään minua siitä, että oli pistänyt tyypille kampoihin, mutta yksikään heistä (tai muista kuulijoista) ei saanut suutaan auki tilaisuudessa! Minusta on tosi ärsyttävää joutua tekemään kaikki " likainen työ" yksin!
Voi kuvitella tuon tilanteen siellä parkkipaikalla ja olisin varmasti päästellyt savua korvistani itsekin - ja kaikesta kiukusta huolimatta saattanut myös jättää sanomatta mitään. Tai en tiedä, mulla on lyhyt pinna ja jos poika alkaa tempoileen tuossa tilanteessa, hermostun heti. Ja siihen joku täti vielä neuvomaan kasvatusasioissa, niin olisin voinut toisaalta sanoa todella rumastikin.
Joten ymmärrän kyllä kiukkusi ja senkin, mitä tarkoitit anteeksi pyytämisellä.
Minä en kyllä olisi pyydellyt anteeksi, vaan olisin ihan tyynenä sanaakaan sanomatta jatkanut istuimeen laittamista niin kauan kuin se kestää.
Itsehän täti oli autonsa siihen parkkeerannut. Ja normaalit jonotussäännöt menevät niin, että viimeksi tullut odottaa. Jos on kiire, niin se on ihan oma moka, olisi pitänyt lähteä aikaisemmin, että olisi ehtinyt ensiksi! Tämän voi minusta kertoa myöskin täti-ihmisille - ja vaikka kysyä, kuinka hänet itsensä on kasvatettu, kun ei osaa edes odottaa vuoroaan.
Itse en vaivaudu siis pyytelemään anteeksi tai antamaan tietä - muutenhan lasten kanssa ei tarvitsisi muuta tehdäkään! Viimeksi annoin parkkihallissa sellaisen vanhan sedän odottaa todella kauan, kun hän oli ihan tahallaan parkkeerannut autonsa n. 20 sentin päähän omastani (viivan päälle), vaikka vapaita parkkiruutuja oli pilvin pimein. Itse olin kiireessä kolmen lapsen kanssa vain käväissyt kaupassa enkä tosiaankaan meinannut millään saada kuopuksen kaukaloa sullottua autoon siitä välistä. Mulkoilinpahan vain setää pahantuulisen näköisena, toivottavasti oppi seuraavaa kertaa varten katsomaan, mihin parkkeeraa!