Alkoholistien lapset, missä iässä tiedostitte, että vanhempanne joi? (ov)

Todella hämärä muistikuva siitä, milloin oikeasti tajusin alkoholin olevan ongelma. Muistikuvat liian railakkaista juhannuksista, isän sammuilemisista ja äidin lähes skitsofrenisista mielenvaihdoksista pitkin lapsuutta ovat taas kirkkaassa muistissa.



Kunnollinen alkoholismi toisaalta alkoikin vasta, kun olin 10v. Ilman jokailtaisia yömyssyjä (kossu + lantrinki) ei pärjännyt. Sitä ennen oli vain ollut enemmän tai vähemmän humalahakuisia saunailtoja ja tuttujen kanssa juhlimista. Lapset sai leikkiä keskenään.

Joitakin asioita sai joskus tehdä, joskus samat asiat olivat täysin kiellettyjä. Muistan sen hämmennyksen tunteen, kun oli tuttavaperhe kylässä ja aikuiset eivät ottaneet tapansa mukaan vastuuta. Lapset saivat valvoa myöhään ja syödä mitä halusivat. Järjellä ajateltuna se oli lapsesta hauskaa, mutta tuntui todella hylätyltä.



Sitä mukaa, kun töiden määrä kasvoi, alkoivat kasvaa myös alkoholin määrät. Loppujen lopuksi n. 13 vuoden iässä aloin sanoa ongelmasta vanhemmilleni ääneen.

"Ei meillä mitään ongelmaa ole."

Parin vuoden päästä:

"Ei meillä mitään ongelmaa ole. Sitä paitsi me tarvitsemme tätä, jotta saisimme yöllä unta."



Alkoholismi on perheessä ollut aina yhteinen vaiettu asia. Joskus sitä on saanut hävetä, jos on tullut kavereita yökylään, mutta ei siitä silti ole ikinä kenellekään mitään sanottu.

Paras tempaus oli eräs juhannus, kun mummo tuli juhannukseksi kyläilemään. Vanhempani joivat tavallisen kossupullo per ilta tyylinsä sijasta pari siideriä illassa.

"Näin meidän perheessä juhlistetaan juhannusta. Vähän juodaan siideriä tai saunakaljaa."



Tällainen stoori. Tuntuipa omituisen hyvältä vuodattaa tämä jonnekin ensimmäistä kertaa elämässäni.



Nykyään olen päälle parikymppinen opiskelijatyttö ja mietin joka päivä miten vanhempieni käytös on nykyiseen tilanteeseeni vaikuttanut.

Kannan myös huolta veljestäni, joka vielä joutuu asumaan kotona ilman isosiskonsa huolenpitoa. Onneksi velikin kohta saa muuttaa pois. :)

melko pienestä. Mulla on yksi muistikuva riitelystä...isä löi aina äitiä. Muistan kun heräsin pienenä kesken unien ja pelkäsin. Mutta vasta murrosiässä todella tajusin ja häpesin.

Isä on nyt kuollut ja äitiollut kuivilla viinasta yli 20v mutta syö lääkkeitä :((

Eikä ole oikein tänäpäivänäkään ymmärtänyt tuota alkoholismia ja sen seurauksia.



Miehen veli on tuurijuoppo,miehen sisko tissuttelija,miehen isä juo päivittäin ainakin 3pulloa halpa viiniä ja äitikin ottaa usein.

Miehen äidistä ja veljestä tulee riidanhaluisia ja todella epävakaita humalassa,parasta tuossa etteivät ikinä sitten kuitenkaan muista mtn.



Heidän perheessään asiasta puhutaan joko vitsaillen tai ei ollenkaan.



Parhaan ystäväni isä todellinen juoppo,sellainen ojassa makaava tyyppi. Kaverini nähnyt jos jonkinmoista sosiaalityöntekijää elämänsä aikana.



Kaverini ja mieheni erona on kuitenkin raha. Toinen kaupungin vuokra-asunnoissa ja toinen idyllisessä omakotitalossa.



Miehen äiti saanut jotenkin pidettyä pakan kasassa pitämällä kulissia yllä. Sääli sillä tuon kulissin takia myöskään mieheni ei ymmärrä mistä hänen ongelmansa johtuvat.

Mies syyttää esim.minua koska olen ääneen puhunut alkoholismista.

Miehellä ongelmia kontrollin ja syömisen kanssa.



Hän suuttuu minulle jos tarvitsen jtn.oli kyse sitten omasta ajasta tai ihan lastenhoidollista apua.

Hän valittaa ylipainostaan mutta silti syö kaikkea roskaa aivan uskomattomalla vimmalla. On myös suuttunut minulle jos olen syönyt karkkia tai käynyt pitsalla hänen tietämättään.

Todella outoa käytöstä lukeneelta ja muutenkin ihan fiksulta mieheltä.



Tarvitsisin apua miehen silmien aukaisemiseksi.

Olen ihan pienestä tietänyt, että isäni joi. Se oli meille ihan normaalia, että isällä oli lasissa/pullossa/tölkissä "aikuisten juomaa" tai että työpaikan saunaillat venyivät viikon mittaisiksi ja sen jälkeen isä oli ämpäri vieressä kaksi päivää.



Vasta teini-iässä aloin ymmärtää, että se oli ongelma, ei normaalia käytöstä.



Isä ei koskaan riehunut tms. vaan hän oli aina hyväntuulinen juodessaan. Mitä nyt sammuili eteiseen ja me lapset hypittiin yli yöllä kun mentiin vessaan. Naureskeltiin vain, että isä ei taaskaan kerennyt sänkyyn asti.



Pidän silti lapsuuttani ihan normaalina. Isä ei koskaan pettänyt lupauksiaan ja touhuili meidän lasten kanssa tosi paljon (enemmän kuin äiti). Vieläkin isä on minulle se läheisempi vanhempi. Toivon vain kovasti, että hän aloittaisi raittiin elämän ja pysyisi siinä (taas on yritystä päällä). En itseni vaan hänen vuokseen.

Pitkään sitä touhua luuli ihan normaaliksi kun ei tiennyt ettei kaikilla aikuisilla ole tapana örveltää ympäriinsä humalapäissään kaikkia vapaa-aikoja

Silloin sen omituisuuden ymmärsi kun meni kouluun, sai kavereita ja kävi kylässä heidän luonaan. Muiden kodit olivat ilmapiiriltään aivan erilaisia, ja aikuiset käyttäytyivät eri tavalla kuin meillä kotona tai perhetuttujen kodeissa.

Perhetutuillakin kun touhu oli samanlaista kuin meillä kotona.



Eipä siinä muuta päässyt tapahtumaan kuin se, että lapset huomasivat asian ja kaikki jatkui ennallaan. Mitä vanhemmaksi me lapset kasvettiin niin sitä vähemmän vietettiin aikaa kotona.

siitä että yritti peittää olonsa olemalla pirteä

siitä että yritti peittää olonsa olemalla pirteä

Kai tajusin silloin kun erosivat isän kanssa kun olin 7v ja uusi isäpuoli tuli kuvioihin ja ne aivan karmeat tappelut.

ja se on ihan normaalia.

Mutta olen ollut myös reilusti alle kouluikäinen kun tajusin, että kun isi ottaa jotain niin sitten se kohta on kovaääninen ja naurava ja ällöttävä ja pelottava.

Inhosin aina sitä mukahyväntuulisuutta ja vitsailua ja rentoa otetta elämään. Kun luuli reppana, että lapset varmaan nauttii kun isi on nyt rentoutunut ja hyväntuulinen.

Enpä kyllä siitä koskaan isälle sanonutkaan, jotta kaipa se kuoli luuloissaan, että lapset tykkäs kun isi oli vähän hiprakassa. Ällösin vain koko äijää ja häivyin kotoa, heti kun tulin täysi-ikäiseksi.

jotenkin kasvoin siihen, että luulin et isäni oli normaali ja et kaikki isät on sellaisia. Vasta aikuisena olen havahtunut ja tajunnut mistä omat ongelmani tavallaan johtuvat. Esim. krapulapäivien ja kännipäivien aiheuttamat erot isäni käyttäytymisessä tekivät lapsuudestani lähes skitsofreenisen ja ihmettelenkin miten olen selvinnyt näinkin hyvin. Elin jatkuvasti varuillani, koska mikään ei ollut normaalia. Joskus jotkunt asiat kävi ja toisinaan samat asiat oli täysin kiellettyjä. Kaikki riippui aina isäni juoman alkoholin määrästä.

tajusin ainakin jollain tasolla, että isä joi aina joskus juomaa, joka tekee hänet omituiseksi ja että äiti on vihainen kun isä tekee niin.



Monena kesänä, ensimmäiset kerrat jo alle kouluiässä olin isän kanssa kaksin mökillä. Silloin isä joi aina alkoholia ja lopulta sammui. Näin tapahtui aina kun olimme ensin olleet äidin ja isän kanssa viikonlopun kolmisin mökillä. Sitten äiti lähti takaisin kaupunkiin ja jätti minut isän kanssa mökille. Äiti oli siis töissä ja isällä oli kesäloma, joten isä pystyi olemaan kanssani pitempään mökillä, mutta äiti joutui palaamaan takaisin kaupunkiin töihin. Aina silloin isä joi. Tätä jatkui monta vuotta. Pelkäsin aina näitä aikoja, kun jouduin olemaan kaksin isän kanssa mökillä ja hän oli humalassa. Ihmettelin aina, että kun äiti lähti takaisin kaupunkiin, että eikö äiti välitä minusta, kun jättää minut sinne mökille pelkäämään humalaista ja oudosti käyttäytyvää isää. Vasta monen vuoden päästä selvisi, että äiti ei tiennyt että isä juopotteli kun olimme kaksin mökillä, mutta niin isä hän vain teki. Ei hän välittänyt mitään siitä, miltä minusta tuntui, hän kai luuli minua niin tyhmäksi, että en huomannut hänen käytöksessään mitään outoa hänen ollessaan humalassa.



Jos tässä alkoholistin lapsena kasvamisessa jotain hyvää on, niin olen nyt itse täysin raitis.

Olen kysynyt lapsiltani tuntuuko heistä alkoholin haju inhottavalta tai se jos äiti juo. Vastaus on ollut että eivät edes ole huomanneet jos juon tai eivät haista hajua. Ihmettelen ihan.



Mutta ehkä he eivät tosissaan huomaa, mahtaako käytökseni muuttua paljonkaan.



Mietin että minkäasteisessa humalassa, miten usein ne vanhemmat on olleet joita tässä ketjussa muistellaan.

perheitä joissa ei juotu.

Muistan kun äiti aina jossain vaiheessa päivää muuttui todella ärsyttäväksi sössöttäjäksi ja aina vapaapäivinä. Jo ekaluokkalaisena muistan aina toivoneeni, että äiti olisi mennyt iltavuoroon niin ei tarvitsisi nähdä häntä ennen seuraavaa päivää.

Mietin että minkäasteisessa humalassa, miten usein ne vanhemmat on olleet joita tässä ketjussa muistellaan.

siideriä niin lapseni sanovat, että mummo taas äksyilee ja sössöttää eli tietävät,että hän on kännissä kuten melkein aina. Lapset 6-12v.

Varmaan jo viisi-kuusivuotiaana ymmärsin, että isä on humalassa. Joskus 8-vuotiaana aloin huolestumaan isän alkoholinkäytöstä. Yritin saada isää lopettamaan ja kannoin perheestä huolta.

Samalla kun tajusin muitakin normiasioita, niin ymmärsin isäni juovan liikaa. Jo selkeästi alle kouluikäisenä tiesin että on alkoholisti.



Isäni sammui joskus hankeen kotitalon pihalle, joskus vessan lattialle. Hävisi kuppilaan kun piti katsoa meitä lapsia ja oksensi kotona. Raivosi nousuhumalassa, sekä rikkoi välillä yhtä sun toista. Äitini lukkiutui kylppäriin ja huusi siellä oven takana. Siskoni omatoimisesti toimitti meidät pahimpana yönä naapuriin pakoon.



Ei tuollaista voi olla tajuamatta pienikään lapsi. Eli kyllä ihan olen ollut aina tietoinen isäni juomisesta ja muistikuvat siitä samoihin aikoihin kuin muutkin ensimmäiset muistikuvani.



Isäni ei varsinaisesti yleensä juonut silmien edessä. Vain se lopputulos näkyi sitten ongelmineen. Myöhemmin oli joskus joulukuusia myymässä, niin viinapullo löytyi saappaasta, josta kävi sitä juomassa. Eli kai tuo yritti piilotella itse juomista, mutta humalatilaa on vaikea piilotella.

varmaan noin 3v tajusin, et vanhempien kahvimukeissa ei ollut kahvia iltaisin. Noin 5v osasin yhdistää käytöksen ja hajun siihen juomaan mitä niissä kahvimukeissa oli.

olet huomannut.

varmaan noin 3v tajusin, et vanhempien kahvimukeissa ei ollut kahvia iltaisin. Noin 5v osasin yhdistää käytöksen ja hajun siihen juomaan mitä niissä kahvimukeissa oli.

Varmaan jo viisi-kuusivuotiaana ymmärsin, että isä on humalassa. Joskus 8-vuotiaana aloin huolestumaan isän alkoholinkäytöstä. Yritin saada isää lopettamaan ja kannoin perheestä huolta.

kaljoja salaa maahan mökillä. Kotona, kun vanhemmat oli sammuneet kaatelin pullon pohjat viemäriin.