Lue keskustelun säännöt.
Miltä tuntuu olla tavallisen näköinen?
30.12.2012 |
Kuulostan varmaan kauhean itserakkaalta, mutta itse olen ihan objektiivisesti sanottuna kaunis, aina ollut se luokan kaunein ja saanut huomiota miehiltä. Naisten kanssa ollut aina kivaa, ja minulla on vain yksi naispuolinen ystävä. Ei ole oikein miehiäkään ystävinä, vaimot ei ajatuksesta pidä ja myönnän sen. Koen olevani aika yksinäinen, vaikka yritän olla kaikille kiva, en ole sellainen peiliin tuijottaja tai omahyväinen. Myönnän, että on tullut ulkonäön kanssa keploteltua ja reittä pitkin edettyä. Koskaan ei ole tarvinut ajatella, että joku mies olisi liian hyvätasoinen minulle, sen olen saanut jonka olen halunutkin. Nyt tosin olen yksin, eli ei se ulkonäkö onnea tuo.
Millaista on olla ihan tavallisen näköinen, ei ruma muttei mikään huomiotaherättävän näköinenkään? Henk.koht. koko itsetuntoni ja omanarvon tuntoni perustuu ulkonäköön, joka on hieman surullista koska tiedän, että kauneus tosiaan on katoavaista. :/
Kommentit (10)
Tuohon on mahdoton vastata koska en usko "objktiiviseen" kauneuteen. On varmaankin ihmisiä jotka ovat usemman mielestä kauniita kuin joku toinen, mutta ei voi sanoa, että joku olisi "objektiivisesti tavallisen näköinen". Tai ehkäpä kaikki ovat juuri sitä ja vain se vaihtelee moniko pitää kauniina.
Mutta siinäkin on se, että vähintään alitajuisesti me pidämme ihmisiä kauniina paljolti luonteen ja ilmeen perusteella. Ulkoinen kauneus yleensä vain hämää itseään.
Toisinaan koen itseni erityisen kauniiksi, toisinaan keskivertoiseksi ja huomaamattomaksi, toisinaan rumaksi.
Mutta en väitä olevani mitään noista koko ajan ja kaikkien mielestä. Toisten mielestä olen toista ja toisten toista ja se riippuu niin päivästäkin.
Uskoisin ettet sinäkään ole kaikkien mielestä välttämättä niin kaunis kuin koet olevasi.
Ennen olin erittäin ulkonäkökeskeinen. Suurimmat murheeni olivat olenko tarpeeksi hoikka, onko hiukset oikean väriset ja meikki tarpeeksi peittävä. Sitten koin elämän oikeat ongelmat ja sellainen seikka kuin ulkonäkö alkoi olla vähemmän merkityksellistä enkä enää kiinnittänyt niin paljoan huomiota siihen huomaako joku minum ulkonäköni!
Tuntuu, että elämä ilman ulkonäköön keksittymistä on kuin eri ulottovuus siihen keskittymisen kanssa. Sitä on hankala selittää. Sitä tuntee nykyään olevansa ihan eri tasolla henkisesti sellaisten kanssa joille ulkonäkö on iso asia.
Ja silti rakastan esim. kauniita vaatteita ja kiinnitän toki ulkonäköön huomiota.
Olen lopettanut hiusten värjäämisen ja voin kulkea meikittä huonon ihoni kanssa ja koen itseni silti kerta kaikkiaan hyvän näköseksi! Mulla ei ole tarvetta kuulla sitä ulkopuolisilta (no mieheltä on kiva kuulla).
Persoonani on sellainen vaikeasti lähestyttävä ja ulkonäkö keskeisenä kuvittelin ihmisten karttavan ulkonäköäni, mutta koska nykyään ymmärrän olevani kaunis niin olen myös tajunnut luonteen merkityksen. Voipi olla vaikka kuinka kaunis, mutta jos luonne on tietynlainen ei sitä kehua välttämättä kuule keneltäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
myönnät minkä? Sen, että vaimot ei pidä ajatuksesta susta miestensä seurassa?
myönnät minkä? Sen, että vaimot ei pidä ajatuksesta susta miestensä seurassa?
No näin. Ja en nimenomaan halua kuulostaa nokka pystyssä kulkevalta ihmiseltä, en, mutta jos olen rehellinen, ulkonäköni on minulle kaikki kaikessa. Jos näytän kamalalta joskus mielestäni syystä tai toisesta, tuntuu kuin ihmiset tuijottaisi tai että 'aiheutan muille pettymyksen' näyttämällä nyt tältä. Tuntuu, että jos en olisi kaunis, en olisi mitään. Kuten sanoin, itsetuntoni on täysin riippuvainen ulkonäöstäni, koska se on ainoa asia, jossa olen yrityksestä huolimatta pärjännyt. Itsetuntoni ei silti ole välttämättä yhtään sen parempi kuin minua vähemmän hyvän näköisilläkään. Saatikka että elämäni olisi vain helppoa ja ihanaa päivästä toiseen. En ole koskaan saavuttanut mitään, mitä ei ulkonöllä olisi saavutettu, näin esimerkkinä. Yhtäkään ihmissuhdetta, jossa en olisi ollut "edustustyttöystävä" en ole onnistunut löytämään.
Itsetuntoni ei silti ole välttämättä yhtään sen parempi kuin minua vähemmän hyvän näköisilläkään. Saatikka että elämäni olisi vain helppoa ja ihanaa päivästä toiseen.
Tai että elämäsi olisi vain helppoa ja ihanaa?
En usko kovin monen edes ajattelevan noin, että kun on kaunis, niin elämä on helppoa ja ihanaa. Luulen, että lähinnä sinä itse kuvittelet, että muut ajattelevat noin. Mutta eivät he kuitenkaan ajattelekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkonkö ei näyttele mitään roolia elämässäni. Ihan muut jutut minkä ympärillä elämäni pyörii.
myönnät minkä? Sen, että vaimot ei pidä ajatuksesta susta miestensä seurassa?
No näin. Ja en nimenomaan halua kuulostaa nokka pystyssä kulkevalta ihmiseltä, en, mutta jos olen rehellinen, ulkonäköni on minulle kaikki kaikessa. Jos näytän kamalalta joskus mielestäni syystä tai toisesta, tuntuu kuin ihmiset tuijottaisi tai että 'aiheutan muille pettymyksen' näyttämällä nyt tältä. Tuntuu, että jos en olisi kaunis, en olisi mitään. Kuten sanoin, itsetuntoni on täysin riippuvainen ulkonäöstäni, koska se on ainoa asia, jossa olen yrityksestä huolimatta pärjännyt. Itsetuntoni ei silti ole välttämättä yhtään sen parempi kuin minua vähemmän hyvän näköisilläkään. Saatikka että elämäni olisi vain helppoa ja ihanaa päivästä toiseen. En ole koskaan saavuttanut mitään, mitä ei ulkonöllä olisi saavutettu, näin esimerkkinä. Yhtäkään ihmissuhdetta, jossa en olisi ollut "edustustyttöystävä" en ole onnistunut löytämään.
Olen ihan tavallisen näköinen nelikymppinen nainen; joskus huomaan jonkun katsovan vähän pidempään. Minulla on kuitenkin pitkät tummat hiukset ja aika suuret silmät. Joskus 10 vuotta sitten oli aika riippuvainen siitä, miten hiukset ovat, saanko positiivista huomiota, ettei maha vain tippaakaan pömpötä ym.
Nykyään elämässäni on niin paljon sisältöä kolmevuotiaan lapsen muodossa, että oma ulkonäköni ei ole enää keskiössä. Huom! Pukeudun siis hyvin, meikkaan, käyn säännöllisesti hyvällä kampaajalla - en laiminlyökään itseäni. Mutta itsetuntoani ei enää mitenkään riipu siitä, kehuuko joku minua tms. Menestyn työelämässä, minulla on paljon hyviä ystäviä eli elämäni on tasapainossa.
Sinusta ap.ajattelin ensin, että olet onnekas, koska olet niin kaunis. Mutta nyt päällimmäinen tunne on suru. Sinulla ei ole siis mitään muuta kuin ulkonäkö? Se on tosi pelottavaa. Kuten itsekin sanoit, kauneus on katoavaista. Ystäväni (mies) kertoi, että oli tosi kurjaa olla ns.kaunis lapsi. Häntä kehuttiin valtavasti ulkonäön vuoksi ja kun kauniista lapsesta kasvoi normi- teini finneineen, hän oli aivan hukassa.
Kolmevuotiaamme on todella kaunis, paksuine tummine hiuksineen ja kauniine silmineen. Häntä ihaillaan paljon; jopa jo päiväkodissa hänellä on kolme "tyttökaveria", jotka ovat selvästi todella ihastuneita. Me vanhemmat yritämme kiinnittää huomiota muihin seikkoihin emmekä kehu hänen ulkonäköään, vaan muita ominaisuuksia. Lapsemme itšetunto ei saa perustua pelkästään söpöyteen - toivon todella, että sinunkin vanhempasi olisivat ottaneet tämän huomioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se tuntuu niin tavalliselta, ettei ole ollut mutään pohdittavaa. Ainoa tapa millä osaan vastata on, että peilaan elämääni sinun aloitukseesi.
Tällainen tavallisen näköinen ei ole niin tottunut saamaan huomiota ulkonäöllään, että jos joku sitä kehuu, niin pitää kotiin tullessa oikein mennä peilin eteen ja katsoa, että miten on tukka, meikki, vaatteet.
Ja kuten sanot, että kuulostat itserakkaalta, niin tottahan se on. Kuulostat myös ulkonäkökeskeiseltä, sillä ei tällaisella tavallisella pulliaisella tulisi mieleenkään ajatella, että joku on mun ystäväni ulkonäön vuoksi tai siitä huolimatta - miten päin vain.
Ja kuulostaa ihan naurettavalta ajatus, että minä etenisin reittä pitkin. Voisihan se olla ulkonäöllisestikin mahdollista, en ole mikään variksenpelätin, tavallisen tylsän näköinen vain. Mutta mulla on asioissa etenemiseen tehokkaampiakin keinoja kuin ulkonäöllä pyrkiminen. Lisäksi ne keinot on sellaisia, että ne kestävät hyvin päivänvaloa ja joista voin olla ylpeä, kuten ammattitaito, joustavuus, kontaktien luominen - nämä esim. työelämässä.
Ja itsetuntoni ei perustu ulkonäköön. Kuten sanoin, en näytä variksenpelättimeltä enkä ole ilmiömäisen kaunis. Olen vain tavallisen perus-ok-näköinen. Ulkonäkö ei siis heikennä mun itsetuntoa eikä nosta sitä. Mun itsetunto perustuu esimerkiksi mun persoonaan, keskustelutaitoon, sanavalmiuteen, ammattitaitoon, ammattiin ja elämäntapaan, perheeseen, tuttavapiiriin, jne. Noissa on paljon sellaista, mikä vain paranee iän myötä. Niinpä mun itsetunto on koko ajan vain kasvanut.
Niin, se on niin helppoa rakentaa elämää kun on perhe ystäviä hyvä itsetunto jne 😢
Voi kuule, hyvä kaunotar, ihan tavalliselta vain tuntuu !
Se tuntuu niin tavalliselta, ettei ole ollut mutään pohdittavaa. Ainoa tapa millä osaan vastata on, että peilaan elämääni sinun aloitukseesi.
Tällainen tavallisen näköinen ei ole niin tottunut saamaan huomiota ulkonäöllään, että jos joku sitä kehuu, niin pitää kotiin tullessa oikein mennä peilin eteen ja katsoa, että miten on tukka, meikki, vaatteet.
Ja kuten sanot, että kuulostat itserakkaalta, niin tottahan se on. Kuulostat myös ulkonäkökeskeiseltä, sillä ei tällaisella tavallisella pulliaisella tulisi mieleenkään ajatella, että joku on mun ystäväni ulkonäön vuoksi tai siitä huolimatta - miten päin vain.
Ja kuulostaa ihan naurettavalta ajatus, että minä etenisin reittä pitkin. Voisihan se olla ulkonäöllisestikin mahdollista, en ole mikään variksenpelätin, tavallisen tylsän näköinen vain. Mutta mulla on asioissa etenemiseen tehokkaampiakin keinoja kuin ulkonäöllä pyrkiminen. Lisäksi ne keinot on sellaisia, että ne kestävät hyvin päivänvaloa ja joista voin olla ylpeä, kuten ammattitaito, joustavuus, kontaktien luominen - nämä esim. työelämässä.
Ja itsetuntoni ei perustu ulkonäköön. Kuten sanoin, en näytä variksenpelättimeltä enkä ole ilmiömäisen kaunis. Olen vain tavallisen perus-ok-näköinen. Ulkonäkö ei siis heikennä mun itsetuntoa eikä nosta sitä. Mun itsetunto perustuu esimerkiksi mun persoonaan, keskustelutaitoon, sanavalmiuteen, ammattitaitoon, ammattiin ja elämäntapaan, perheeseen, tuttavapiiriin, jne. Noissa on paljon sellaista, mikä vain paranee iän myötä. Niinpä mun itsetunto on koko ajan vain kasvanut.