Miten ihmeessä voisin tulla mieheni suvun kanssa toimeen!?

Täällä on pari katkeraa anoppia, jotka hermostuvat aina näistä avauksista, ja kaikki on aina miniän syytä :D

Minua aina ihmetyttää, miksi ihmiset viitsivät olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka aiheuttavat heille pelkkää pahaa oloa ja harmia.



Itse en ole käynyt yli 10 vuoteen mieheni vanhemmilla koska he eivät voi minua sietää, ei varsinkaan miehen äiti. Mies käy siellä yksin lasten kanssa. Saman ratkaisun tekisin ap:n kuvaamassa tilanteessa. En todellakaan jaksaisi mennä kuuntelemaan turhaa huutamista ja haistattelua. Ihan sama saako paskaminiä-tittelin.

Hänen pitää sanoa perheelleen, että jos he eivät osaa puhua sinulle kunnioittavasti, te ette tapaa heitä lainkaan. Jokaisen huudon jälkeen lähde kotiisi.

pitäisi ottaa kunnolla etäisyyttä, tai vaatia miestä kunnolla pistämään sukunsa kuriin! Ei sinun tarvitse tuollaista käytöstä sietää. Ja mitä väliä jostakin paskaminiä- maineesta suvussa, joka on tuollainen? Tuskin kukaan paljoa painoarvoa heidän mielipiteilleen anna :)



Oletko koittanut keskustella asiasta miehen suvun kanssa? Ehkä jos kokoontuisitte kaikki saman pöydän ääreen, ja kertoisin miltä sinusta tuntuu ja miehesi tukisi sinua samalla. Tekisitte molemmat selväksi, että ellei käytös rupea muuttumaan, niin kullannuppua ei enää samaan tahtiin heidän luonaan näy?



Muista myös se, että raskaana ollessa ylitulkitsee asioita herkästi :)

t."paska ihminen"

t."paska ihminen"

ja joka näkee kaikissa muissa naisissa uhkaa.



Ajattele, jonain päivänä sun mies menee äitinsä ja siskojensa hautajaisiin, mutta ei ole ollenkaan varmaa, tuleeko koskaan sun hautajaisiin! Sä olet vain vaimo, jonain oäivänä exä, mutta siskot on aina siskoja!

ja joka näkee kaikissa muissa naisissa uhkaa. Ajattele, jonain päivänä sun mies menee äitinsä ja siskojensa hautajaisiin, mutta ei ole ollenkaan varmaa, tuleeko koskaan sun hautajaisiin! Sä olet vain vaimo, jonain oäivänä exä, mutta siskot on aina siskoja!

pitäisi ottaa kunnolla etäisyyttä, tai vaatia miestä kunnolla pistämään sukunsa kuriin! Ei sinun tarvitse tuollaista käytöstä sietää. Ja mitä väliä jostakin paskaminiä- maineesta suvussa, joka on tuollainen? Tuskin kukaan paljoa painoarvoa heidän mielipiteilleen anna :)

Oletko koittanut keskustella asiasta miehen suvun kanssa? Ehkä jos kokoontuisitte kaikki saman pöydän ääreen, ja kertoisin miltä sinusta tuntuu ja miehesi tukisi sinua samalla. Tekisitte molemmat selväksi, että ellei käytös rupea muuttumaan, niin kullannuppua ei enää samaan tahtiin heidän luonaan näy?

Muista myös se, että raskaana ollessa ylitulkitsee asioita herkästi :)

Olen kyllä keskustelua yrittänyt mutta heillä ei ole tapana puhua syvällisiä vaan aihe vaihtuu saman tien tai porukka hälvenee paikalta. Toisaalta jos alkaisin haukkumaan jotain heistä seläntakana(niinkuin he tekevät), tulisi heti mielenkiinnolla porukka kuuntelmaan. Mieheni on sellainen että se ei oikeasti osaa puhua asioista(mistä olisi oppinut kun mallia ei ole) mutta kuuntelee kyllä kun selittää ja ymmärtääkin. On sanonut minulle jo pitkään että ei tarvitse osallistua kaikkiin suvun akkojen keksimiin kissanristiäisiin. Se vain on jotenkin vaikeaa kun anoppi soittelee jokapäivä ja varmistamalla varmistaa että olen tulossa ja tavallaan pistää minun vastuulle kaiken. Suvun lapset ei osaa käyttäytyä yhtään vaan olenpa saanut mehutkin naamalle kun kielsin hyppimästä ikkunasta ulos. Kerroimme alustavasti kummivalinnat anopille ja siitähän miehen siskon riemu repes kun ei ollut se toinen sisko miehineen yksi kummeista. Huusi minulle että olemme törkeitä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Miehen kanssa sovittiin että molemmat valitsevat haluamansa kummin(tai parin kummiksi) ja itse valitsin todella hyvän ystäväni. Minunhan vika sekin kun mies ei halunnut omaa siskoaan :)

Ihan rohkeasti kun kutsutaan sanot että kiitos, ei, nyt en pääse tulemaan, piste. Jos vänkää luurin toisessa päässä, lopeta puhelu vaikka kesken.



Jos sulle huudetaan, sano jämäkästi että miehesi on aikuinen ja sinulle ei puhuta noin.



Hommaa itsetunto. Mun anoppi lopetti kun aloin sanoa jämäkästi vastaan, en mennyt kun pyydettiin jos koin sen itselleni epämiellyttäväksi. Kun anoppi valitti etten passaa miestäni, kerroin eläväni liitossa aikuisen miehen kanssa ja mitä se merkitsee. Vähitellen se nainen lakkasi ja on nykyisin hyvin hiljaa. Ja jos huomauttaa, sanon napakasti takaisin. Lopetin tyhmät kohteliaisuudet jos niihin ei ollut aihetta.



Sinuna aloittaisin jo ennen lapsen syntymää, sitten asiat vain mutkistuu.

Ja tiedän, mistä puhun.

Yli 25 vuotta olen ollut se paskaminiä.



Pahinta on oikeastaan se, ettei sanota mitään päin naamaa vaan piilovittuillaan.



Esim anoppi kutsuu syömään ja tarjottavana on kaikkea, missä on laktoosia. Kaikki kuitenkin tietävät ihan yleisesti, että minulla on laktoosi-intoleranssi. (ja pahana) Näin saadaa helposti aikaiseksi tilanne, että olen paskaminiä kun en syö mitään.



Tai esim tiedetään, että minulla on työ, josta on todella vaikea saada tiettyjä päiviä vapaaksi. No, anoppi ja appi + miehen sisarukset selittävät, että se-ja-se päivä olisi mukava tavata ja kahvitella/syödä (tms) ison porukan kesken. Minä sitten hankin ko. päivän vapaaksi, teen erilaisia järjestelyjä töissä ja näin. Sitten: vasta muutamaa päivää aikasemmin kerrotaan, että anoppi+tyttärensä ovat lähdössä juuri sinä päivänä risteilylle, joten suvun tapaaminen siirretään seuraavalle viikonlopulle. Ja koska en saa peräkkäisiä viikonloppuja mitenkään sovittua töistäni vapaaksi, niin olen joustamaton paskaminiä.



Kun mieheni mummo (siis appiukon äiti) kuoli ja matkustimme satoja kilometrejä hautajaisiin, tuli taas uudenlainen tapa huomauttaa paikastani. Appiukko sanoi, että minä en ole tervetullut lähellekään arkkua. Eli kun miehen sisarukset perheineen olivat arkun ääressä, meillä vain mies edusti perhettämme (silloin meillä ei vielä ollut lapsia) ja minä istuin kirkon takaosassa.



Nämä esimerkit ovat pieniä, mutta näitä tulee jatkuvasti. Vuodesta toiseen.

Kasvokkain ollaan niin hymyileviä, mutta samalla mietitään, miten saadaan paskaminiä taas huonoon valoon.



Kuten mieheni on sanonut: miksi edes yrität kun et osaa tehdä mitään oikein (hänen vanhempiensa ja sisaruksiensa mielestä).

Niin, olen yrittänyt kovasti ja minusta olisi mukava olla väleissä. Mutta ei, minä olen alusta asti ollut huono vaimo heidän pojalleen. (Miksi ovat kasvattaneet pojan, joka ei osaa valita hyvää vaimoa??? ;D )

Ja turha sanoa, miksi mieheni ei puolusta minua. Hänen mielestään pahoitan mieleni aivan turhaan, koska hänen sukulaisensa vai ovat tuollaisia.



Usko pois, ap. Tuo tilanne jatkuu, vuodesta toiseen. Ei se siitä miksikään muutu. Ihmiset eivät muutu eivätkä muuta suhtautumistaan.

Mutta oman suhtautumisesi voit muuttaa. Olen jo joitakin vuosia sitten alkanut nauraa näille asioille. Pyrin keksimään jo etukäteen, miten tilanne menee ja "jaan itselleni onnistumispisteitä" jos olen keksinyt etukäteen, miten minusta tehtiin jälleen paskaminiä.



Välien katkaisu ei ole ratkaisu: mieheni kuitenkin haluaa minut mukaan. Hänen mielestään meidän pitää olla perheenä sukulaisten edessä.

Joten sama se kai on vaikka lopettaisit sen miellyttämisen yrittämisen ja toimit vain ja ainoastaan täysin itsekkäästi ja oman halusi mukaan. Ja jos huutavat, katsot vain halveksuvasti ja syvennyt vaikka kynsien viilaukseen sen jälkeen perse mukavasti sohvalla. Ajoittain täysin randomisti, JOS sinusta siltä tuntuu, voit nostaa sen perseesi sieltä mukavalta sohvalta näiden miehesi sukulaisten avuksi.

Minä olen paska miniöiden kuningatar, jyräsin umpihullun anoppini huutamalla täysillä päin hänen näköään kuinka hän on pilannut lastensa elämän ja ei tule heihin saamaan enää ikinä yhteyttä ellei ala käyttäytyä ihmisiksi. Tämän huutamiseen käytin puoli tuntia vähemmän mairittelevin sanamuodoin ja viesti meni perille. Ainakin vielä yli kahden vuoden jälkeen hän näyttää menevän jonkin asteiseen shokkiin kun menemme käymään. Mies kiitti minua ja viime reissunkin jälkeen oli hyvillään että äitinsä vaikutti ihan ihmiseltä eikä jatkuvasta juoppohulluuskohtauksesta kärsivältä (anoppi on vielä lähes absolutisti, ei juhlissakaan kuin korkeintaan kostuttaa huuliaan onnittelumaljassa).

Mikäköhän siinäkin on että jos mies on hyvä, on suku hulluja täynnä, ja jos suvun kanssa tulee hyvin juttuun niin mies osottautuu kusipääksi? Ihan vain omien suhteitteni pohjalta olen tätä mietiskellyt...

sinun kanssas! Seuraavasta päänaukomisesta(mikä luultavasti on heti kun joku avaa keskustelun kanssani)mulla menee pinna poikki. Olen niin kyllästyny stressaamaan ja ovimattona makaamiseen. Kärsivällisyys ja asiallisuus ovat minun osalta haudattuina saunan taakse.

Kiitos kommenteista! :) terveisin ap

Ap:n teksti voisi olla omasta kynästäni, aivan samaa shittiä joudun kuuntelemaan miehen suvun puolelta. Isänsä on oikea päällepäsmäri, huutaa, meuhkaa ja esittelee omia ajatuksiaan taukoamattomana tulvana, vaikkei ketään kiinnosta. Äiti hiljaisempi hissukka joka ei uskalla sanoa miehelleen vastaan, tai sitten on jostain käsittämättömästä syystä samaa mieltä asioista. Molemmat vittuilevat ja piilovittuilevat häpeämättömästi koko ajan, ja huuto vaan yltyy jos yrittää johonkin asiaan sanoa poikkipuolista sanaa, tyyliin "älä tule isääs opettamaan!!" Omiin sukulaisiinsakin välit lähes poikki. Lapset valitettavasti oppineet saman tyylin kotoa, mieheni kohdallakin tajusin liian myöhään missä mennään, tuli lapsi tehtyä ja nyt ollaan ikuisesti kiinni tuossa junttiporukassa. Mitään oikeaa keskustelua ei siis saa aikaiseksi, vain huutoa ja itsensä puolustelua asiassa kuin asiassa. Tympeää ja niin turhaa :( yhteydenpidon olen yrittänyt pitää miniminä, anoppi yritti lapsen tulon jälkeen alkaa soittelemaan, mutta lopetin sen alkuunsa enkä vastannut vaan sanoin miehelle että kysyy äidiltään mitä asiaa. Onneksi ymmärsi parista kerrasta. Jos tulevat kylään yritän keksiä menoa ettei ainakaan koko aikaa tarvitse heidän kanssaan viettää. Miestä en ole kieltänyt pitämästä yhteyksiä tai käymästä, mutta jostain syystä ei käy vanhemmillaan kovinkaan usein, ja kohtelee ainakin äitiään yhtä huonosti kuin muutkin porukasta toisiaan. Vähättelyä ja tylytystä tulee koko ajan. Harmittaa oikeasti että olen sekaantunut kyseiseen porukkaan!

että jos miehesi on sun puolella niin miksi haukut miestäsi?

että jos miehesi on sun puolella niin miksi haukut miestäsi?





jos tämä tarkoitettu 13 niin mies ei todellakaan ole puolellani eikä edes ymmärrä että heidän tavoissaan olisi mitään vikaa! Miehen mielestä on myös ok haukkua kaikkia muita jotka tekee mitkä vaan asiat eri tavalla kuin hän, tai poikkeavat ulkonäöltään muista, myös lapset! Huutaa lapsillekin ja puhuu yhtä törkeästi kuin aikuisille..mutta kotoaan on oppinut...eikä oikeasti taida ymmärtää että ihmisiä voi kohdella asiallisestikin.

että jos miehesi on sun puolella niin miksi haukut miestäsi?

Jos tämä oli minulle niin en minä miestäni hauku. Rakastan häntä ja hän on ihan toisestä ääripäästä perheensä kanssa. Ei koskaan moiti minua mistään ja muutenkaan arvostele. Ainut ihminen jonka kanssa pystyn olemaan oikeasti oma itseni. En käsitä yhtään miten edes voi olla samasta perheestä. Ärtyy kyllä ärsytettynä mutta minulle ei koskaan ole huutanut. Äidilleen ja siskoilleen välillä joutunut. Miehen perhe vain ei ole VIELÄKÄÄN päästänyt irti "lapsestaan" vaikka aikuinen onkin. Hösöttävät vain ympäriinsä eivätkä edes odota mieheltäni mitään vastuunkantamista vaikka hän kyllä vastuunsa elämästään kantaa varsin hyvin. Mieheni vain ei puhu asioistaan perheelleen koskaan(varmaan juuri siksi kun mikään ei ole koskaan hyvä). Oli työttömänä vähän aikaa kun vakituisella työpaikalla ei ollut antaa työtä ja hommasi sitten toisen työn siihen rinnalle. Ennen tätä nämä "rouvat" huusi ja valitti kuinka paskassa työpaikassa mieheni on ja miten surkeaa kaikki on. Sitten kun toisen työpaikan sai niin meinasivat olla vaan hiljaa. Sanoin anopille että minusta olisi nyt reilua sanoa jotain positiivista kuten vaikka onnitella työpaikasta kun aikaisemmin vain sätitte ja haukuitte. Kyllä ne sitten ohimennen onnitteli! Mies on varmaankin kehittänyt suodattimen jolla näitten akkojen puheet muuttuu surinaksi korvissa kun ei ota mitään itseensä.

Kiitos muuten kaikille kommenteista. Oli ihan hyvä kuulla että en ole hullu ajatuksieni kanssa. Ahdistus kun on aitoa ja oikeasti häiritsee elämääni. Miksihän muuten nytkin istuisin koneella kun uni ei ota tullakseen. Ahdistaa tuleva elämä kun on pieni lapsi ja saatan olla vieläkin väsyneempi. Pitäisi olla jämäkkänä että saisi itse päättää omasta elämästään. Pallien kasvatus varmaankin edessä...Itse kun vain on tottunut siihen että ihmiset näkee jo puheista ja eleistä jos ei ole sopiva hetki esim. tulla kylään tai ruveta valittamaan. Tai no kukaan muu kyllä ei miehen suvun lisäksi koskaan minulle valitakkaan mistään...

Joten sama se kai on vaikka lopettaisit sen miellyttämisen yrittämisen ja toimit vain ja ainoastaan täysin itsekkäästi ja oman halusi mukaan. Ja jos huutavat, katsot vain halveksuvasti ja syvennyt vaikka kynsien viilaukseen sen jälkeen perse mukavasti sohvalla. Ajoittain täysin randomisti, JOS sinusta siltä tuntuu, voit nostaa sen perseesi sieltä mukavalta sohvalta näiden miehesi sukulaisten avuksi.



Minä olen paska miniöiden kuningatar, jyräsin umpihullun anoppini huutamalla täysillä päin hänen näköään kuinka hän on pilannut lastensa elämän ja ei tule heihin saamaan enää ikinä yhteyttä ellei ala käyttäytyä ihmisiksi. Tämän huutamiseen käytin puoli tuntia vähemmän mairittelevin sanamuodoin ja viesti meni perille. Ainakin vielä yli kahden vuoden jälkeen hän näyttää menevän jonkin asteiseen shokkiin kun menemme käymään. Mies kiitti minua ja viime reissunkin jälkeen oli hyvillään että äitinsä vaikutti ihan ihmiseltä eikä jatkuvasta juoppohulluuskohtauksesta kärsivältä (anoppi on vielä lähes absolutisti, ei juhlissakaan kuin korkeintaan kostuttaa huuliaan onnittelumaljassa).



Mikäköhän siinäkin on että jos mies on hyvä, on suku hulluja täynnä, ja jos suvun kanssa tulee hyvin juttuun niin mies osottautuu kusipääksi? Ihan vain omien suhteitteni pohjalta olen tätä mietiskellyt...