onko toivoa enää parisuhteessa

Hei, kirjoitan tänne vain koska en tiedä enää mitä ajatella. Olen kauhean väsynyt parisuhteeni tilaan.



Lyhyesti: Olen ollut useamman vuoden mieheni kanssa yhdessä ja meillä on kaksi pientä lasta. Alussa suhde oli tosi ihana, ihan muutaman vuoden ajan, mutta lastemme synnyttyä kaikki on muuttunut. Sairastuin varmaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen ekan lapsen jälkeen ja se hajotti kyllä paljon parisuhteemme tilaa, varsinkaan kun en osannut ajatella itse että kyse olisi ollut sairastumisesta. Sittemmin koen toipuneeni, mutta parisuhde ei. Käytiin pariterapiassa puhumassa auki jotain solmuja, mutta en tiedä enää voiko mikään terapia auttaa.



Mutta nyt tilanne on se, että koen, ettei mies enää rakasta eikä arvosta minua. Hän jättää kaiken vastuun perheestä ja kodista minulle. Eläisin vähän jo kiitoksestakin, mutta sellaista ei tule. Harmistuu, jos pyydän häneltä apua mihinkään. Perinteiset miesten työtkin saan tehdä itse, tai sitten pyydän häntä ja otan vastaan v*ttuilun. Jos häntä yhtään kiinnostaisi perheen arki, tuntisin jotain arvostusta, että "toinen aikuinen, elämänkumppanini, pitää arkeamme niin arvokkaana että haluaa olla siinä mukana"... mutta nyt (olen kotona pienten lasten kanssa) tuntuu, ettei tämä kotielämä ole hänelle lainkaan arvokasta.



Toinen asia mikä minua vaivaa, on se, että hän vie kaikki ilot elämästäni. Jos innostun jostakin oppimastani uudesta asiasta, hän vähättelee asiaa niin kauan, että itku kurkussa häpeän, että menin siitä iloitsemaan.



Juhlapyhät olisivat minulle tärkeitä, koska niissä voisimme luoda perinteitä omalle perheellemme. Mutta häntä ei kiinnosta mikään, mikä voisi aiheuttaa hänelle yhtään vaivaa. Väsäsin joulua lasten kanssa, mihinkään ei tullut apua, jouluvalojen virittelyyn ulos tai jatkojohdon etsimiseen hänen käytössä olevasta varastosta. Jouluruuat sain hakea yksin lasten kanssa, maksaa ne myös yksin, mutta häntä ei kiinnosta koska hän ei niistä tykkää. Vain kinkusta tykkää, ja ostin sellaisenkin hänelle (itse en syö punaista lihaa). Kinkkua paistoin yöllä ja valvoin - kiitos oli se, että turha ruinata kiitosta koska hän ei kinkkua pyytänyt.



Nämä joulupyhät olivat ahdistavin aika elämässäni. Jouluateria - kenelle olisin sen kattanut, kun sukulaisetkin oli ulkomailla lomalla. Itsellenikö? Kaksi pienimmäistä ei jouluruuista innostu niin että söisivät mahaansa täyteen. Miehen kommentti perinteisille ruuille on "yök". Joten ajatus siitä, että yrittäisin kattaa jouluateriaa, kun kukaan ei sitä tunnelmaa jakaisin, oli niin ahdistava, että lapset söivät jouluaattona Piltin valmisruokaa. Ei ollut joulua meillä.. jouluaatto oli kuin onnettomin ja harmain marraskuun päivä.



Olen nyt emotionaalisesti tosi herkässä tilassa, varmaan siksi että fiilistelin joulua niin paljon etukäteen ja ajattelin lämmöllä pienen perheemme ensimmäistä joulua ihan keskenämme, ja lopputulos oli niin ahdistava, etten halua enää mitään koko joulusta edes ajatella.



Viimeinen oljenkorteni joulun järjestämisessä lapsille oli joulusauna. Pyysin miestä mukaan - mukaan yhteiseen saunahetkeen ja toki myös auttamaan, kahden pienen saunottaminen yksin on haastavaa - kommentti "voin tulla auttamaan, mutta saunaan en tule". Koska ei tykkää saunomisesta.



Tykkää vain tietokoneella istumisesta ja limsan kittaamisesta. Tietokoneensa on salasanan takana enkä saa koskaan käyttää sitä, ja joskus epäilen, että löytyisköhän sieltä syy siihen, ettei kiinnosta oma perhe arkineen. Toinen nainen tai jotain... mutta en tiedä, milloin ehtisi pettämään. Se vaan selittäisi niin paljon. Hoitaa työnsä erinomaisesti, tosin ylitöitä on paljon eikä muka pysty ottamaan niitä vapaina. Huoh.



Ja kaikkeen on aina selitys. Jos häntä ei huvita hoitaa pihaan liittyviä asioita (ruohonleikkuut, terassin talvi/kesäkuntoon laittamiset), niin syy on siinä, että minä arvostelen häntä. Se voi olla tottakin, nimittäin arvostelen, jos yritän saada häntä siivoamaan, ja siivous on vähän mattojen välistä imuroimista. Olisi niin kiva laittaa pihaa yhdessä, mutta syy ettei häntä huvita on se, että minun kanssani ei ole mukava tehdä asioita, koska ne pitää tehdä minun tavallani. Sekin voi olla totta, koska joudun lähes kaiken tekemään itse, ja sillä tavalla on tullut ne omat tavat tehdä asioita, ja niitä yleensä perustelee itselleen parhaimpina käytäntöinä.



Ahdistaa välillä niin, että valvon öitä ja vain huokailen, yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen tunteista. Tuntuu että happi loppuu. Huudan lapsille, koska olen niin pettynyt - toinen aikuinen jota arvostan niin paljon, ei arvosta tätä kotia jossa minä elän ja lapsia kasvatan. Mies sanoo, että olen umpihullu, kun olin selittänyt ylläolevat asiat, kokemukseni ja tunteeni hänelle. Olenko?