Miten oppisin iloitsemaan miehen lapsista?

Järkyttävän paljon kuulee miten äiti ihmiset kertoo katsoneensa vierestä vuosikausia jopa vuosikymmeniä sitä miten etälapset rääkkää vauvoja ja pieniä lapsia.

Ettekö te välitä yhtään miltä vauvasta tuntuu kestää sellasta fyysistä ja henkistä väkivaltaa omassa kodissaan?

Kaikki aina puolustaa etälapsia koska niillä on rankkaa mut entä se viaton jolla pitäisi olla samat ihmisoikeudet kuin muilla?

Mulla ihan särkee sydäntä lukea tässäkin ketjussa kirjoituksia vuosikausien pahoinpitelyistä joihin EI OLE PUUTUTTU koska äitipuolten velvollisuus on hyväksyä kaikki paska etälapsilta ja näiden isältä.

Onko teidän käsitys rakkaudesta noin häiriintynyttä kun te pistätte parisuhteenne, näiden pahoinpitelijöiden isään, lastenne edelle?

Kun se kuvio menee niin, että kun pidät oman kotisi puolta, itsesi ja oman jaksamisesi puolta ja omien lastesi puolta - saat ilkeän äitipuolen leiman ja haukut niskaasi.

Kun komennat ja annat sanktion sille puolison lapselle, teet väärin, olet hirviö. Kun väsyt, sanot ettet jaksa toisen lasta, olet kylmä, tunteeton hirviö.

Minulle on useamman suusta huudettu, miten miehen lapset ovat viattomia, heitä tulee ymmärtää, minulle on sanottu, etten voi puhua heistä niin rumasti, enkä ajatella heistä mitään ikävää - kohtein heitä hyvin, mutta tunteet jylläsi ja kun sanoi ääneen, mitä ajatteli, vastapuoli järkyttyi. Kun kertoi, mitä lapset tai lapsi teki, ja miten se itseä suututti, jopa ammatti-ihmiset järkyttyivät ja kertoivat, miten hirviö ja kamala olen, vaaraksi lapsille, miehen lapsikulta äkkiä turvaan kun ajattelet siitä noin!

KUKAAN ei ole KOSKAAN sanonut, että miehen lapset ovat vinksahtaneita, ettei KENELÄKÄÄN ole oikeutta kohdella pienempiä lapsia siten. Silloin, kun olimme yhdessä. Kukaan ei koskaan sanonut, että nimenomaa miehen / lasten isän on otettava vastuu, toimittava, tehtävä. Ei. Se kipattiin minun harteilleni. Vastuu näistä "ensimmäisenä" olleista lapsista ja heidän käytöksestän, vaikka en se minä heitä ollut kasvattanut, olin vain ulkopuolinen olento näiden lasten omastakin mielestä.

Nyt, kun olemme eronneet ja kaikki tapahtumat ovat jo vanhoja ja kerron niistä, suhtautuminen on aivan toista.

Muuten, mitä tulee kokoonpanoon nimeltä PERHE. Uuspeerheessä liian moni ulkopuolinen määrittelee, mikä on kenenkin perhe. Tullaan sanomaan, että tässä on lasten perhe,tässä on lasten koti.

Mitäpä jos jokainen itse uusperheessä piirtäisi perheensä? Se olisi jokaiselta erin näköinen ! Esim. miehen lasten perheeseen en kuulunut minä eikä meidän yhteiset lapset (heidän sisarpuolensa), mutta esim. isovanhemmat kuuluivat.

Siis lapset tulevat viikonlopulsi isän luo ja siellä pitäisi äitipuolen huomioida, että tässä on PERHE ja tässä on KOTI ja ne "ensimmäiset " lapset eivät edes koe, että siinä isän huushollissa olevat ihmiset olisivat heidän OMAA perhettään.

Miten siitä sitten voisi muodostaa tai luoda toimivaa perhettä, kun se ei niiden lasten mielestä edes ole heidän oma perhe? !

niiden vinksahtaneiden muksujen takia homma ei toimi... enemmän syytä on siinä ihanassa miehessä, jolle tarvii lisääntyä, toimi kuviot tai ei.



Hitosti helommalla selviäsi, kun tekisi ne vaadittavat jälkeläiset jonkun randomin kaa...

niiden vinksahtaneiden muksujen takia homma ei toimi... enemmän syytä on siinä ihanassa miehessä, jolle tarvii lisääntyä, toimi kuviot tai ei.

Hitosti helommalla selviäsi, kun tekisi ne vaadittavat jälkeläiset jonkun randomin kaa...

Ihan totta puhut.

Vastuu lapsista on biologisilla vanhemmilla tai siis virallisilla huoltajilla.

Mutta kun vahinko on tapahtunut ja vasta sitten selviää, että millainen se mies oikeasti on. Eipä sitä maailmaan tehtyä lasta voi oikein palauttaakaan. Eikä edes halua.

Miehen voi.

Joko palauttaa äidilleen, tai exälleen. Tai niille ex-liiton lapsille; siinä on isänne, pitäkää hyvänänne.

Ja sitten pitää toivoa, että kasvatuksella saa ne huonot geenit peitottua, ettei lapsista tulisi samanlaisia luusereita ja vätyksiä kuin heidän isästään.