Sain joulukirjeen tutultani ja nyt masentaa

olen saanut yli 10 vuoden ajan yhdeltä perheeltä.

Jokainen vuosi on hieno, matkustelua, uusia työpaikkoja, lasten hienoja harrastuksia.

Sen jälkeen kun minulla alkoi mennä huonosti, kaikki muu yhteydenpito lopetettiin, mutta tuo joulukirje tulee yhtä varmasti kuin kuolema.

Minusta se on kuin lyönti vasten kasvoja. Kaikki yhteys on lopetettu, mutta kirjeessä vastaanottajaa, siis minua, puhutellaan rakkaaksi ystäväksi jne.

En ymmärrä yhtään.

käytöstä heiltä, ei ole minusta lainkaan normaalia.

Meillekkin tuli joulukirje. En ole vuoteen nähnyt näitä ihmisiä tai ollut missään tekemisissä. Tunnustan etten jaksanut lukea kirjettä kokonaan kun se oli niin pitkä ja asiapitoinen. Olisin kaivannut sinne hieman huumoria ja sitä eletyn elämän makua eikä niinkään listaa käydyistä ulkomaanmatkoista, muutoista jne.



Itse koetin kerran kirjoittaa joulukirjettä kun esikoinen oli pieni ja oli aikaa. Minulle tuli tunne että jos kirjoitan vain "isoista asioista" tietää lähimmäiseni ne jo muutenkin. Ja taas pienemmät ja henkilökohtaisemmat asiamme eivät kuulu laajalle piirille eikä edes kiinnostaisi moniakaan. Ja tunnustan etten ole mikään kirjailija. Joten joulukirje jäi sitten vain ajattelun tasolle. Jos joskus innostuisin sellaisen kirjoittamaan niin varmaankin pyrkisin tekemään siitä lyhyehkön ja hieman huumoristisen.



Toki lapsista hehkuttaminen voisi tuntua tosi kurjalta jos joku tuttavistani kärsiikin lapsettomuudesta. Uudesta työstä hehkuttaminen taas sattuu jo monta vuotta työttömänä olleeseen. Toiset voivat loukkaantua huumoristisesta kirjoitustavasta. Ja itseäni pistää miettimään mitä minulla on oikeus kirjoittaa esim. lasten toilailuista koko suvulle kun kuulevat niistä sitten pitkään ja hartaasti kaikilta kun jää niin pysyvät muistot kirjoitettuna. Ja jos kirjoitan kovin pelkistetysti niin eihän sitä jaksa kukaan lukea.



Kuule ap mielummin tutustuisin sinuun perheinesi kuin tuohon perheeseen joka lähetti ap:lle tuon joulukirjeen näin ap;n kuvauksen perusteella. Ei ammateilla, ulkomaanmatkoilla ym. ole mitään merkitystä vaan sillä että osaa myös asettua toisen asemaan... Ja olen varma että ap:lla voisi hyvinkin olla mielenkiintoista kirjoitettavaa mutta on ihan hyvä miettiä kannattaako sitä jakaa koko suvulle.

Miksi te oletatte, että ihmisten on tarkoitus "brassailla" tai "nostaa statustaan" kun he kertovan elämästään hyviä asioita.



Itse ne lue tuollaisia uutisia yhtään noiden silmälasien läpi. Näen ne ihan vain kertomuksina siitä että tuttavien / ystävien / sukulaisten elämässä on paljon hyvää josta mielellään kertovat.



Itsekin kerron mielummin elämästäni hyviä asioita, tosin olen aika avoin myös niistä vaikeammista puolista. Mutta ihan niinkuin on kivempi antaa kuin saada lahjoja, samalla tavalla on kivempi jakaa iloisia asioita kuin surullisia.

johan on, jos ei saa omasta elämästään edes kertoa!



Me aina silloin tällöin vanhojen kavereiden kanssa soitellaan ja ruikutetaan, että pitäisi pitää useammin yhteyttä kuin soitella viiden vuoden välein.



Minä sitten päätin, että joulukortin sijaan teenkin sitten joulukirjeen. Kirjoitin kuluneesta vuodesta yhden paperin verran. Lähinnä tietty hyviä asioita, kun ei mitään surullistakaan ollut tapahtunut. Omasta mielestä en makeillut, mutta niinhän ne kirjeet tietty luettiin. (jokaiselle oma kirje, en copypastennut ekaa)



Kuuntelin kolmelta ihmiseltä sitten vittuilua, että kylläpä teillä on asiat hyvin. Joo, niin on. Mun vinkkelistä heillä muilla asiat ovat aavistuksen verran paremmin. En tiedä.



Lähetin iisimmän kirjeen vielä seuraavana vuonna ja vittuilu yltyi, joten päätin, yhteydenpidon olevan viimeinen tästä suunnasta.



Siinäkin kerroin kuulumisia ja siitä kun ystävältä löytyi rintasyöpä ja mietteet olivat paljon pyörineet sen asian ympärillä. En asiasta muuta maininnut, niin sitten soitellessa tuli kuittia, ettei mulle enää tavalliset vatsatauditkaan kelpaa, että oikein syöpää.. TÄH?!



Ehkä tuokin oli leikillään tarkoitettu, mutta siinä ystävän painajaisessa eläneenä ei vaan hirveesti naurattanut just.. Haistatin paskat ja toivotin hyvää loppuelämää.



yllättävää, että sitten seuraavana jouluna sain kyseisiltä ihmisiltä joulukirjeen, johon oli summattu vuoden hyviä asioita.

Kyselin täällä ennen joulua, että voinko lähettää vähävaraisille sukulaisille joulukortin, jossa meidän lapset ovat uusine harrastusvälineineen kivassa paikassa. Kortti oli itsessään teetetty vähän kalliimmalla menetelmällä. Vai tuleeko siitä paha mieli? Sain täällä vain provohuutelua ja kuraa niskaani. Lähetin kortin ja nyt todella toivon, että siitä ei tullut k.o. sukulaisille niin pahaa mieltä, kun ap:lle oli tullut tuosta kirjeestä.

En ole saanut joulukirjettä koskaan mutta toivoisin saavani. Minusta olisi myös hauska sellainen kirjoittaa mutta en uskalla, kun ne koetaan niin arkoina asioina tässä luvatussa pessimismin maassa. Jo sanonnoissa tulee suomalaisten totuus eli pitää olla epäonnistunut ja masentunut, niin sinusta pidetään.



Joulukirjettä ihailen vuosittain anoppilassa, kun hänen amerikanserkkunsa lähettää sellaisen. Olen usein miettinyt, mitä itse kertoisin omassa joulukirjeessäni. Emme ole täydellinen perhe ja meillä on ollut paljon surua. En haluaisi kertoa niistä, ne ovat usein liian henkilökohtaisia (keskenmenot, sairaudet). Kertoisin

- töistä

- matkoista

- lasten harrastuksista

- kesän vietosta

- ehkä lasten koulumenestyksestä tai muusta sellaisesta (osallistui koulunäytelmään, teki luokkaretken jne)



En ajattele asiaa niin, että joku masentuu, kun saa vain positiivisia uutisia vaan niin, että löytyyhän meidänkin vuodesta kivoja asioita. Ehkä surullisimmat jutut voisin mainita lyhyesti (työttömyys, onnettomuudet, vakavat sairaudet) mutta saattaisin jopa jättää kokonaan pois, jos tuntuu, etten halua jakaa niitä kaikkien kanssa.



On jännää, miten se, että joku haluaa jakaa perheensä kuulumisia (olkoonkin kuinka vain pelkkiä positiivisia), voidaan vääntää täälläkin siten, että yritetään loukata sitä vastaanottajaa. Kyllä me suomalaiset osaamme - oikeita mielensäpahoittajien ammattilaisia olemme!

Mutta ihan niinkuin on kivempi antaa kuin saada lahjoja, samalla tavalla on kivempi jakaa iloisia asioita kuin surullisia.

toki, mutta ihan taatusti osa tämmöisistä kehukirjeistä ja muista on ihan vaan oman egon pönkitystä. Mikä on tietenkin vähän surullista sen pönkittäjän kannalta. Ei tietenkään kaikki.

Ja jos menee niin siitä ei saa kertoa muille.



Ihan oikeesti: kaikissa perheissä on omat vaikeutensa, pienet tai suuret, mutta kuka niitä haluaa jossain joulukirjeessä paljastaa? Tottakai siihen kirjoitetaan hyvät jutut, joita jokaisessa perheessä toivottavasti myös on. Ei se ole mitään leuhkimista.

Me suomalaiset voitais aloittaa oma joulukirjeperinteemme. Sellainen, johon ois sekottunu myös slaavilaita melankolisuutta ja suomalaista rehtiyttä. Luulen, että saatais mielenkiintoista kirjematskua laadittua!

Miksi pitää hehkuttaa omaa elämäänsä ja materiaalista onneaan, kun monillakaan ei ole vastaavaa. "Katsokaa ja ihailkaa, meillä menee niin hyvin".



Blogeissa usein sama ilmiö.



Sitä voi olla elämäänsä tyytyväinen, vaikka rahaa ei olisikaan kuin roskaa ja puitteet vaatimattomammat.

mutta joulukirjeet on ihan :(. Meidän perheemme ei bloggaa tai ole facebookissa, twitterissä tms mukana. Sen sijaan olemme vuosia lähettäneet joulukortissa lyhyen tervehdystekstin jossa kerromme kuulumisistamme. Teemme siis facebook päivityksen elämästämme kerran vuodessa joulukortissa. Myös muutama tuttavaperheemme on siirtynyt samaan ja toivoisin että tapa yleistyisi. On kiinnostavaa lukea ihmisten kuulumisia. Meidän tekstiemme tarkoitus ei ole brassailla, toivottavasti kukaan ei niitä niin koe. Ja jos meillä oli työ/sairaus murheita niin nekin viestiin kirjaisin.



joulukirjeitä siis enemmän,

Suurin osa Amerikasta tulleesta matskusta on paskaa.

Kyllä saa mennä kivasti ja nauttia elämästään, mutta että joulukirje, mitä ihmettä...

Suurin osa Amerikasta tulleesta matskusta on paskaa.

Totta. Tämä on niin linjassa amerikkalaisen suorituskeskeisen elämänmenon kansssa.

ja kuuluuhan noihin kirjoittaa kivoja ja hauskoja juttuja, ne kun lähtevät yleensä laajempaan jakeluun, ja kipeämmät asiat jaetaan yleensä läheisille.



Minusta on ikävää, että Suomessa on joillakin ihme valituskulttuuri, ikäänkuin ruikuttaminen olisi jotenkin aidompaa kuin kiitollisuus siitä, mitä on. Eikä kiitollisuus ole omaa kehua, vaan nimenomaan iloa siitä, että asiat nyt vaan ovat hyvin.

Kyse on kuitenkin JOULUkirjeestä eikä tilinteosta kuluneesta vuodesta.



Silloin on luonnollista ja jopa toivottavaa, että kirje ei ole tällainen:

Jäätiin työttömäksi, jonotettiin ruokaa, lapsi toi paskan todistuksen ja mies antoi sille risusta. Anoppi tuli kylään ja sitä riivinrautaa jouduttiin sietämään melkenin viikon.



Olisiko mahdollista, että te joulukirjeistä mielenne pahoittaneet olisitte ihan pikkuriikkisen keskivertoihmistä kateellisempia ja pahansuopaisempia? Juu, joku joulukirje voi olla omakehua, mutta entä sitten. Joulukirjeen tarkoituksellinen toisen mielen pahoittaminen onnistuu vain siten, että kirjoittaa siihen juuri kyseisestä henkilöstä negatiivisa asioita. Muutenhan se todellakin kertoo positiivisia asioita kyseisen perheen vuodesta.



Olisko mahdollista, että mielessänne tekisitte sen oman kirjeen kuluneen vuoden positiivisista jutuista? Ehkä huomaisitte, että ette itsekään kehu ja ylvästele vaan kerrotte niistä perheenne mukavista jutuista.

juttuja ja valitusta.



Nauttisitkos juuri joulun alla kun saisit lukea kaikki tuttaviesi vastoinkäymiset?



Ihme porukkaa...

kortin eräältä ikivanhalta tutulta, jota olen nähnyt joskus 20 vuotta sitten viimeksi. se kortti olisi ok, mutta kun siinä on 5 nuoren miehen kuva erilaisissa kulisseissa joka vuosi. Eli tämä eukko lähettää vieläkin aikuisista lapsistaan tehdyn joulukorttikuvan ihmisille, joita ei ole edes nähnyt vuosikymmeniin.

Tunsin niin myötähäpeää niitä nuoria miehiä kohtaan siinä kuvassa

mahdollisen tilaisuuden oman statuksensa mainontaan ja markkinointiin. Joskus meinaa revetä naurusta kun sitä tapahtuu niin läpinäkyvästi ja niin tökeröissä tilanteissa ettei tosikaan. kirjeen lähettäjä on uskomattoman typerä ja tökerö vajakki. Koita kuitata jollain pisteliäisyydellä tuo egomarkkinointi. Ihmiset nimittäin tietävät kun ovat sitä tehneet ja pienikin vinkki siitä, että vastaanottaja pitä sitä sopimattomana, menee kyllä perille.

Kyse on kuitenkin JOULUkirjeestä eikä tilinteosta kuluneesta vuodesta.

Silloin on luonnollista ja jopa toivottavaa, että kirje ei ole tällainen:

Jäätiin työttömäksi, jonotettiin ruokaa, lapsi toi paskan todistuksen ja mies antoi sille risusta. Anoppi tuli kylään ja sitä riivinrautaa jouduttiin sietämään melkenin viikon.

Olisiko mahdollista, että te joulukirjeistä mielenne pahoittaneet olisitte ihan pikkuriikkisen keskivertoihmistä kateellisempia ja pahansuopaisempia? Juu, joku joulukirje voi olla omakehua, mutta entä sitten. Joulukirjeen tarkoituksellinen toisen mielen pahoittaminen onnistuu vain siten, että kirjoittaa siihen juuri kyseisestä henkilöstä negatiivisa asioita. Muutenhan se todellakin kertoo positiivisia asioita kyseisen perheen vuodesta.

Olisko mahdollista, että mielessänne tekisitte sen oman kirjeen kuluneen vuoden positiivisista jutuista? Ehkä huomaisitte, että ette itsekään kehu ja ylvästele vaan kerrotte niistä perheenne mukavista jutuista.

Jotkut joulukirjeet ovat todellakin pelkkää perheen tilintekoa. Kirje, jossa aletaan suoraan "päsmäämään" omaa elämää kyselemättä lainkaan, kuinka vastaanottajalla on mennyt, ei ole kirje lainkaan, vaan nimenomaan tilinteko.

Vastaanottajaa täytyy myös aina huomioida, muuten kirjeestä tulee itsekeskeinen. Sunnilleen näin sanoi jo ala-asteen opettajani, en muista millä luokalla, mutta kuitenkin tilanteessa, jossa harjoittelimme oikeaoppista kirjeiden kirjoittamista äidinkielen tunnilla.

Kävikö sinun mielessäsi, että jutun ydin saattaa monilla tänne vastanneista olla juuri tuo?

Kirjeessä täytyy olla sanomaa, kirje on henkilökohtainen huomionosoitus, jos se on muuta kuin virallista postia. Jos "vaivautuu" niin suureen urakkaan kuin joulukirjeiden kirjoittamiseen kymmenille ihmisille, niin onko liikaa, että huomioi vastaanottajia edes kysymällä alussa, kuinka hän voi tai he voivat ja/tai kuinka vuosi on mennyt? Minusta ei. Jos kirje alkaa saatesanoilla "taas on vuosi kulunut ja perheemme on kokenut vaikka mitä...", niin eihän se ala mitenkään kiinnostavasti. Päinvastoin: sellaisesta tulee olo, että joulukirjeen kirjoittaminen on välttämätön paha, joka muodollisuuden vuoksi täytyy nimenomaan suorittaa pois muiden joulukiireiden alta.

Jos kirjeen alussa sen sijaan olisi esimerkiksi kysymys "kuinka teidän vuotenne/sinun vuotesi on mennyt?", siinä olisi paljon herttaisempi sävy. Se saattaisi myös rohkaista ujompiakin ottamaan henkilökohtaisesti kontaktia kirjeen lähettäjään, koska siinä humioidaan vastaanottajaa henkilökohtaisemmin, olkoonkin, että itse kirje muutoin olisi ns. joukkokirje. Siteeratakseni vanhan hitin sanoja: se on niin pienestä kii.

Ensimmäisen kerran elämässäni kuulin tämmöisestä kuin joulukirje!