Anoppi ehdotti, anoppi ei ehdottanut, anoppi ei tullutkaan,

jolla ei ole ollut ongelmia anopin kanssa, jota anoppi ei ole loukannut jatkuvasti, jonka kotiin anoppi ei tunge soittamatta, jonka asioihin anoppi ei puutu. Ja kaikenlisäksi olet ihminen jolta puuttuu myötätunto.

Kaksi anoppa minulla on elämäni aikana ollut ja ihan normaaleja mukavia ihmisiä ovat. Myötätuntoa tunnen turhia haukkumisia saavia anoppeja kohtaan. Ei nyt hyvänen aika ole mahdollista, että suurin osa anopeista on loukkaavia ja toisen asioihin tunkevia. Itsekin olen anoppi, mutta miniöitä minulla ei ole. Jos olisi, niin olisinkohan minäkin kamala anoppi. ap

Kaikilla ei anoppia ole, eikä välttämättä tule olemaan. (tarkoitan nyt siis sitä että miehen äiti on kuollut)

Se apu mikä anopilta tulee tulisi ottaa ilolla vastaan, itselläni ei ikinä ole poikaystävieni vanhempien kanssa ollut ongelmia, eikä äidilläni isäni vanhempiin tai toiste päin (tosin äitini äiti on nyt erikoislaatuinen tapaus, mutta auttaa se vain yrittää vaikka joskus hermot menee meiltä lapsiltakin)



En ymmärrä kuinka ihmisillä voi syntyä nuin paljon ongelmia sukulaistensa kanssa.. :/

Tai sitten itse olen sellaisesta suvusta jossa ei kyräillä vaan sanotaan suoraan mistä kenkä puristaa niin asiat hoituu mukavasti :)

tuikkivin sinisilmin sanomaa, että koska minulla menee hyvin anopin ja suvun kanssa, en pysty ymmärtämään miten muilla ei mene.

sääntö, että miniä ei siedä anoppiaan. On siinä jotain kummallista. ap

Oma anoppini on varmasti yksi syy siihen että olen yhä naimisissa hänen poikansa kanssa. Anoppi on paitsi anoppi, miehen äiti, lasten mummi, myös erittäin hyvä ystäväni. Ei se aluksi ihan luontevasti sujunut, mutta vuosien mittaan ollaan opittu toistemme luonteet ja tavat ja huumorintaju ja hyvin tullaan toimeen. Eiköhän se ole oma asenne se, mikä asian ratkaisee. Minä ainakin haluan olla hyvissä väleissä ihmisen kanssa, joka on kasvattanut sen miehen josta tuli aviomieheni ja lasteni isä. Olisi aika omituista jos anoppiani arvostelisin, sen verran hyvää työtä on tehnyt ja ihan kelpo miehen kasvattanut, siitä iso kiitos hänelle.

en myöskään usko et ain on syy anopissa kaikkeen ristiriitaan. Omasta mielestäni minä yritän olla aina kohtelias anopille ja keksin juttua kun ollaan yhdessä.

Nyt vaan alkaa pistää silmään se ettei anoppi koskaan aloita juttelua minun kanssaa vaan aina se olen minä joka koittaa keksiä jotain. Tänään anoppi istui lastenhuoneessa ja katsoi kun kuopus leikkii ja minä välillä siinä pyörähdän jotain sanomassa. Myös mies kotona siis. Mikä siinä on,kun ikinä ei anoppi hakeudu minulle juttelemaan vaan aina menee istumaan lastenhuoneeseen ja könöttä siellä kyllä tasan siihen et lähtee kotiin. En aina kerkeä istumaan sinne seuraksi. Tai tulisi edes kahvin juomaan pöytäään,mutta ei. Ja yleensä edes kahvi ei kelpaa. Aina on jotain juuri syöty.

olenko vain vainiharhainen vai eikö seura kelpaa. Tänään oikein koitin miten menee,sanooko mulle jotain. Anoppi istui lastenhuoneessa ja silloin tällöin kuului jotain kommenttia lapselle ja minä tarjosin syömistä(ei me just syötiin,hieman paheksuvasti)ja menin itse syömään. Ei siis mitään jutustelua. Itelle tulee vaivautunut olo,mut anoppi vissiin olis hiljaa vaik maailman tappiin. Koen itteni jotenkin kelpaamattomaksi.

Oma anoppini on varmasti yksi syy siihen että olen yhä naimisissa hänen poikansa kanssa. Anoppi on paitsi anoppi, miehen äiti, lasten mummi, myös erittäin hyvä ystäväni. Ei se aluksi ihan luontevasti sujunut, mutta vuosien mittaan ollaan opittu toistemme luonteet ja tavat ja huumorintaju ja hyvin tullaan toimeen. Eiköhän se ole oma asenne se, mikä asian ratkaisee. Minä ainakin haluan olla hyvissä väleissä ihmisen kanssa, joka on kasvattanut sen miehen josta tuli aviomieheni ja lasteni isä. Olisi aika omituista jos anoppiani arvostelisin, sen verran hyvää työtä on tehnyt ja ihan kelpo miehen kasvattanut, siitä iso kiitos hänelle.

Siis olisko nyt kuitenkin mahdollista, että kaikilla ei ole asiat näin hyvin? Onko niin, että anopit eivät missään tilanteessa ole oikeutetusti arvostelun kohteena?? Mikä teitä vaivaa? anopit on ihmisiä siinä missä muutkin. Voihan olla et itekin täällä haukutte kovin sanoin näitä "anoppeja" jossain muissa ketjuissa, joissa he paljastavat itsestään niitä puolia, joita nää miniät näkee.. ja mistäs tiedätte ettei näiden anoppien omat pojatkin ole samaa mieltä vaimojensa kanssa?!

Mulla on hyvät välitä anopin kans, mut tiedän näitä "hirviöanoppeja" kun olen sellaisia itse omin silmin nähnyt. Ei mitään kunnioitusta toisten ykstyiselämään..! hrr.. Ei mun mielestä anoppi ansaitse määräysvaltaa joka huushollissa!

toisen vaimo tulee hyvin toimeen äitimme kanssa. Toinen taas keksii äidistämme vaikka mitä natisemista. Isämme on päättänyt, että vaikka välit menisi poikaansa poikki, tähän toiseen miniään ei olla enää yhteydessä. Ei halua vaimoaan loukattavan koko ajan.

Hassua, että me muut tosiaan tulemme äitimme kanssa tosi hyvin toimeen, mutta tälle yhdelle ei mikään kelpaa.

jolla ei ole ollut ongelmia anopin kanssa, jota anoppi ei ole loukannut jatkuvasti, jonka kotiin anoppi ei tunge soittamatta, jonka asioihin anoppi ei puutu. Ja kaikenlisäksi olet ihminen jolta puuttuu myötätunto.

jolla ei ole ollut ongelmia anopin kanssa, jota anoppi ei ole loukannut jatkuvasti, jonka kotiin anoppi ei tunge soittamatta, jonka asioihin anoppi ei puutu. Ja kaikenlisäksi olet ihminen jolta puuttuu myötätunto.

Tässä kopioitu erittäin hyvä vastaus tältä palstalta: "Miten mulla on sellanen fiilis tullut tässä elämän varrella, että ne tyypit joilla on "hankala anoppi" on itse (tietämättään tietysti) tosi hankalia persoonia. Omasta mielestään heissä ei kyllä ole mitään vikaa!"

ei samassa huushollissa. Anoppi ei ikinä puuttunut meidän asioihin enkä minä hänenkään. Oltiiin samassa talossa 20 vuotta, ei haukkunut muitakaan miniöitä.

Mutta ymmärrän hyvin heitä keillä on vaikeaa... Itseäni risoo se, että kun omien sukulaisten kanssa yhteydenpito käy voimille, niin minun pitäisi vielä anoppilaan pitää yhteyttä. Miestä ei vähempää kiinnosta lahjojen ostaminen, merkkipäivien muistaminen, kuulumisien kysely yms. Ei ole vain hänelle luonnollista, joten minun kontolleni jää molempien sukujen hoitaminen.



Anoppilassa selkeästi rikkaampaa kuin meillä ja miehen sisko kuuluu samaan sarjaan. Siinä sitten nolona annetaan se yksi alennuksesta löytynyt kukkavaasi kun itse sai viisi eri pakettia ja miehen sisko lahjoi äitiään vielä runsaammin. Sitten vielä kun on erilaisia periaatteita niin pinnaa aina välillä kiristelee tai tekisi mieli olla vähemmän mukava miniä... Mm. Raha ja meidän vauvan liika lelliminen yksi ainainen huolen aihe. Kaikkien kanssa vaan ei tule aina toimeen. Hyvin kuitenkin ollaan selvitty !

Anopilla on tissit! Ja anoppi on kotonaan pyjamassa!

:)

Ei ole puuttunut meidän perheen asioihin toisin kuin äitini. Äidiltä on vuosien varrella tullut vaikka minkälaista ehdotusta, ohjetta ja määräystä mitä meidän pitää tehdä ja mitä emme missään tapauksessa saa tehdä.



Minulla paloi pinna siinä vaiheessa, kun äiti käski lasten kaverin meiltä pois, kun "ei täällä tartte aina olla". Pojalla oli aivan ihana kaveri ja meistä oli mukava, että lapset viihtyivät meillä. Äitiäni nyppi, jos poika sattui olemaan meillä silloin, kun hän pistäytyi.



Veljeni on nyt viisikymppinen sinkku. Jos hänellä olisi vaimo, niin sitä naista kävisi kyllä sääliksi.

tuikkivin sinisilmin sanomaa, että koska minulla menee hyvin anopin ja suvun kanssa, en pysty ymmärtämään miten muilla ei mene.

Ja pahinta vielä on, että mikään ei estä tätä miniää täällä tilittämästä, että nyt on sitten appiukko pistänyt välit poikki, ei ymmärrä toista poikaa suositaan ja tyttäriä varsinkin.... Tulee mieleen, että joskus metsä vastaa kuten sinne huudetaan. Yks valittaa että anoppi tulee kutsumatta, toinen että ei auta edes pyydettäessä. Toiselle anoppi ostaa vääränlaisia lahjoja ja liikaa, toista anoppi ei muista mitenkään. Voi olla, että minultakin puuttuu myötätunto, mutta itse annan anopilleni vapauden olla sellainen kuin on. Kunnioitan häntä, en odota erityisesti mitään, olen kiitollinen siitä mitä saan -meillä menee ihan hyvin.

toisen vaimo tulee hyvin toimeen äitimme kanssa. Toinen taas keksii äidistämme vaikka mitä natisemista. Isämme on päättänyt, että vaikka välit menisi poikaansa poikki, tähän toiseen miniään ei olla enää yhteydessä. Ei halua vaimoaan loukattavan koko ajan.

Hassua, että me muut tosiaan tulemme äitimme kanssa tosi hyvin toimeen, mutta tälle yhdelle ei mikään kelpaa.

jolla ei ole ollut ongelmia anopin kanssa, jota anoppi ei ole loukannut jatkuvasti, jonka kotiin anoppi ei tunge soittamatta, jonka asioihin anoppi ei puutu. Ja kaikenlisäksi olet ihminen jolta puuttuu myötätunto.

ja persoonaeroista eikä siitä, että miniät ovat hirviöitä, jotka haukkuvat anoppiparkoja?



Minulla on ihan kiva anoppi. Tulemme toimeen, olemme matkustelleet yhdessä ja viettäneet erityisesti aiemmin todella paljon aikaa keskenämme (nyt asumme vähän kauempana).



Mutta siskoni avautui eräänä päivänä, miten ihmettelee, kuinka siedän anopiltani mitä tahansa. Olin ihmeissäni ja sisko luetteli asioita, joista hänen pinnansa kiristyisi

- anoppi sanoo suoraan mitä ajattelee, ei koskaan kaunistele tai ole vieraskorea ja pahoitan kyllä mieltäni aika usein mutta en näytä sitä hänelle

- anoppi tulee yllätysvierailuille

- anoppi siivoaa meillä lupaa kysymättä ja on esim. järjestellyt komeroita, hyllykköjä ja laatikoita

- anoppi kertoo kaikki asiamme - hyvinkin henkilökohtaisetkin - koko suvulle. Siis aivan kaikille.

- anoppi ostaa meille huonekaluja yms. joita olemme aikoneet ostaa itse. Ostaa tietysti oman makunsa mukaan

- Anopille ei voi sanoa suoraan asioita tai hän loukkaantuu

- Anoppi suosii räikeästi tyttärensä lapsia ja sanoo lastemme kuullen, miten he ovat väärää sukupuolta

- Anoppi tuo kotiimme vieraita, kun olemme poissa ja esittelee taloa meille

- Jos meillä on sukujuhlat esim. ristiäiset, anopppi avaa kaapin ovia muulle suvulle ja esittelee esim. vaatehuoneen. Tarkoituksena siis näyttää, miten sotkuiset kaapit meillä on.



Juu, voisinhan noista vetää hernettä nenään, mutta olen valinnut toisin.Mies on vetäissyt parista asiasta, mutta otan aina sovittelijan roolin. Tosiasiassa mies arvostaa äitiään kovasti, enkä koe tarpeelliseksi alkaa valtataisteluun. Uskoisin voittavani, joten minun on helppo antaa olla.



Joku toinen erilaisella luonteella ei katselisi tuota päivääkään.



Toisaalta rehellisyyden nimissä en minäkään ole anopin mielestä unelmaminiä.

Olen hänestä:

- laiska

- sotkuinen

- hidas



Ja noita myös olen. Kummaassakin meissä on ärsyttävät piirteemme, mutta koska kuulumme samaan sukuun, on meidän tultava toimeen. Meissä on molemmissa myös aimo annos ihailtavia piirteitä, esim. anoppi on todella energinen ja jaksava ja ihailen häntä siitä.



Emme ole bestiksiä mutta kavereita kummiskin! :)

eli anopin sairastumiseen asti. Kertaakaan ei tullut sanomista puolin tai toisin. Anoppi rakasti puutarhanhoitoa ja säilömistä, joten ymmärsin pitää näppini erossa niistä asioista. Hän puolestaan kunnioitti minun tapaani kasvattaa lapsia, eikä koskaan siihen puuttunut, vaikka olikin häntä huomattavasti tiukempi. Toisaalta jos anoppi antoi lapsille luvan kerätä pihalta kukkia, en mennyt väliin, vaikka omasta mielestäni kukat olivat kauniimpia muualla kuin maljakossa.



Anopillani oli kaksi muutakin miniää, jotka ovat olleet kanssani samaa mieltä eli ei mitään ongelmia. Ehkä me emme kukaan tajunneet olla mustasukkaisia miehistämme ja heidän lapsuudestaan?

anopin ja miniän valtataistelua katsellessa. Asuimme siis yhdessä isän vanhempien kanssa. Mummu oli oikea hirviötyranni, jonka pillin mukaan kaikkien oli tanssittava. Hän kohteli äitiä kuin koiraa. Mummu määräsi jopa minun hiustyylistäni ja vaatteistani. Tukka piti olla letillä, koska "ei valkolaiset kulje hapenet levällään, se on mustalaisten hommaa". Koulussa kiusattiin, koska ei muilla ollut tukka letillä. Mummu oli oikea paskojen paska, myös meille lapsenlapsille. Luojan kiitos eukko on kuollut ajat sitten.



Äiti antoin minulle ja siskolleni ohjeeksi "älkää ikinä muuttako anopin kanssa saman katon alle". Tämän muistin, kun oma anoppini yritti houkutella heille asumaan. Oma anoppini oli myös "minä määrään"-luonne. Teki yllätysvierailuj asiitä huolimatta, että asui 850km päässä. Meillä alkoi järjestellä oman mielensä mukaan, esim. tyhjensi olohuoneen pöydä, koska hänen mielestään siinä ei saanut olla mitään, koska heilläkään ei ollut. Tein selväksi, että se ei. Omassa kodissaan järjestelköön niin kuin huvittaa, mutta meillä tavarat on siinä, missä me halutaan niiden olevan.



Onneksi oli se välimatka. No hänkin on ollut haudassa pian 11v.