Kaipasin kuollutta mummoani - ja tässäkö sitten hänen "viesti"??

Olen kovin pahoilla mielin mieheni ryyppäämisen, ärjymisen jne. takia.

Mietin kauanko tätä pitäisi vielä katsella, kun on paljon kuitenkin hyviäkin hetkiä ja kausia... mutta sitten aina taas alkaa.



Toisaalta lastenkin takia olisi kiva, että saisi heillä pidettyä tämän pysyvän lapsuuden - kiva koti, kaverit, alkaneet harrastukset (mulla ei olisi varmaan varaa asua edes tällä alueella yh:na), ja tykkäävät isästään kovasti myös.



Eli lapset ei mielestäni kärsi niin pahasti meidän väleistä kuitenkaan.



Noh, mietin tässä suruissani että olisi kiva puhua mummoni kanssa. Hän aikoinaan erosi juoposta miehestä, mikä oli varmasti tosi radikaalia siihen aikaan, ehkä joskus 30-40 -luvulla. Olisin halunnut jutella hänen kanssa tästä (siitä ei tietenkään ikinä puhuttu koska oli aika "tabu"-asia, kuten sekin että oma isäni oli sitten hänen jostain myöhemmästä suhteesta syntynyt avioton lapsi.)

Oikein kovasti ajattelin mummoa ja toivoin että hän jotenkin viestisi minulle.



No, siinä tuli samassa mieleen, että tätini, hänen tyttärensä, on vielä elossa. Tuli tunne että hänelle minun pitää soittaa, jouluntoivotusten varjolla, ja hänen kanssa voisin koettaa jutella. hänkin on jo yli 70-v. ja emme näe usein.



Eipä mennyt se puhelu ihan kuten kuvittelin. Luulin kai että hän siellä miehensä kanssa kotona istuu vaan. No tietysti ovat olleet omien lastensa kanssa (siis serkkujeni) kooko päivän ja valmistaneet joulua, ja olivat juuri kaupassa käymässä, eli oli vähän huono hetki mitään juttua viritellä.

Vähän kun vihjaisin jotain mieheni suuntaan pariin kertaan, hän aina heti kehui häntä että siinä on niin hyvä mies todella. Ja jos yritin tuoda mitään vähän esille että jaa ei se nyt aina ihan niin ole, ei jotenkin tätini tarttunut siihen ollenkaan.





Eli onko mummoni viesti mulle siis, että mieheni on kuitenkin hyvä mies ja hänestä kannattaa pitää kiinni kuitenkin, ja mun pitää olla vaan nöyrä??