Kaipasin kuollutta mummoani - ja tässäkö sitten hänen "viesti"??

Eli onko mummoni viesti mulle siis, että mieheni on kuitenkin hyvä mies ja hänestä kannattaa pitää kiinni kuitenkin, ja mun pitää olla vaan nöyrä??

itse en usko,että kuolleet viestisi jotain.

mutta kun mulla oli niin fiilis että mun pitää nyt ehdottomasti soittaa tädille, ja mahd. pian.



Jos jotenkin universumi ohjasi mua kuulemaan juuri nuo sanat??



ap

Älkää hyvät naiset lukeko niitä Coelhon hömppäkirjoja aforismeineen. :D

Älkää hyvät naiset lukeko niitä Coelhon hömppäkirjoja aforismeineen. :D

mitä niissä sitten on?

ap

Mä tulkitsen sen niin, että tätisi oli kaupassa ja häntä ei kiinnosta hoitaa sukulaistytön avio-ongelmia jouluna.

vaan sattumaa. Se, että sulle tuli tunne, että pitää soittaa juuri tälle ihmiselle, oli myös ihan omasta päästäsi lähtöisin.

En nyt väitä että itsekään välttämättä uskon, mutta olen avoin kaikille kiinnostaville ajatuksille siitä, mitä muuta voisi olla kuin vain se minkä näemme.



Esim. joskus siskoni kanssa, kun toinen ajattelee että pitäisi soittaa toiselle, niin toinen juuri soittaa.



ap

Eihän nyt mummosi kaikki elämänkokemus ja edes kaikki geenitkään ole voineet tätiisi inkarnoitua. Jos haluat tarkemman vastauksen, voit joskus paremmalla ajalla kysyä häneltä, mitähän mummo sanoisi jos vielä eläisi. Eikä hän sitä välttämättä sittenkään tiedä.

mummoni "tarinaa", ja mietin että tätini voisi jotain niistä ajoista muistaa.

Jos hän nyt olisi halunnut kertoa ylipäänsä. Hän oli kuitenkin paljon vanhempi kuin isäni, eli hän on luultavasti elänyt sitä aikaa lapsena kun heillä on isä juonut, ja olisi voinut jotain siitä kertoa, millaista oli kun mummo lähti tms. Olisin niin kaivannut jotenkin tätä vahvistusta, isoäideistäni löytynyttä voimaa.



Tai ehkäpä täti ei olisi halunnut tätä edes muistella, ehkä tietyt asiat vaan pidetään tabuina loppuun asti.





Se on vaan kurjaa, että kun ihmisellä on paha mieli, tuntuu että ei ole ketään jolle soitta ja puhua.



ap

En nyt väitä että itsekään välttämättä uskon, mutta olen avoin kaikille kiinnostaville ajatuksille siitä, mitä muuta voisi olla kuin vain se minkä näemme.

Esim. joskus siskoni kanssa, kun toinen ajattelee että pitäisi soittaa toiselle, niin toinen juuri soittaa.

ap

En minäkään usko että tiede on kaikkea vielä selvittänyt, mutta tuo mummon viestin odottaminenhan on jo maagista ajattelua. Siis että koko maailma, tätisi mielentila, ajatukset, olinpaikka jne., olisi jotenkin valjastettu sinun senhetkiseen toiveesesi. Ehkä täti toimikin juuri sillä hetkellä jonkun muun kuolleen ihmisen meediona, vaikkapa mummon alkoholistimiehen?

Tai sitten asia on niin kuin jotkut täällä arvelivatkin ja hänelle oli vain huono hetki puhua, vaikka sinulla se tarve olikin.

elävien ihmisten kesken, mutta ei kuolleen ihmisen kanssa ;)

että ero kannattaa pitää ihan vihonviimeisenä vaihtoehtona, jos sitä vaihtoehtona edes "saa" pitää.



Liiton eteen on tehtävä töitä, on "oltava mielummin naimisissa kuin oikeassa", on annettava paljon anteeksi, on lakattava odottamasta tietynlaista käytöstä ja että "vasta sitten voin olla onnellinen, kunhan tuo toinen ei tee tätä ja tätä tai tekee näin ja noin"



Kuulostaa tyhmältä, tiedän :)



Mutta niin se vaan on. Tietenkään ei pidä asettaa itseään eikä lapsiaan vaaraan, mutta jos vain asiat edes jotenkuten lutviutuu, niitä saa itseään muuttamalla lutviintumaan yllättävän paljon paremminkin.



Erosin itse aikoinaan, ja se on tuottanut hyvin paljon vaikeuksia ja tuskaa lapsilleni, ja sitä kautta itselleni. Ero esitetään nykyään niin helppona vaihtoehtona, pidetään lähes itsestäänselvänä, että lapset selviävät mistä vaan ja että "lapset ovat onnellisia, kun äitikin on". Valitettavasti se ei ihan mene aina näin...

Ja omien lasten tuskaa katsellessa se oma onni alkaakin vaikuttaa aika vähäpätöiseltä asialta. Mä sanoisin nykykokemuksella, että "kun lapset ovat onnellisia, äitikin on".



Olen nyt uudelleen naimisissa, ja tämän liiton pidän kasassa hinnalla millä hyvänsä. Paljon on tehtävissä, vaikka mies ei olisikaan täydellinen. Ei ole tämä nykyisenikään, monessa mielessä hirmuisesti "huonompikin" kuin ex, mutta liittomme toimii ja lapsilla on nyt hyvä olla, paljon voin tehdä sen eteen itse, ja olen myös tehnyt. Enkä millään marttyyriasenteella, vaan kun olen tajunnut kuinka paljon lasten onni, turvallisuus ja (mielen-)terveys minulle merkitseekään, olen onnellinen, kun saan tehdä asioita, jotka parantavat avioliittoamme ja sitä kautta lasten oloa :)

tätähän itsekin koko ajan kelaan ja olen kahden vaiheilla:

- katsonko äärettömän paljon läpi sormien juomisia, mykkäkouluja, ärjymistä (olen se jonka mies heitteli kaupassa tavaroita), vai

- onko lasten onni, kodin säilyminen jne kuitenkin tärkeämpää



ap

ja linnut laulaa titityy.

tätähän itsekin koko ajan kelaan ja olen kahden vaiheilla:

- katsonko äärettömän paljon läpi sormien juomisia, mykkäkouluja, ärjymistä (olen se jonka mies heitteli kaupassa tavaroita), vai

- onko lasten onni, kodin säilyminen jne kuitenkin tärkeämpää

ap

juo jokaisena vapaapäivänään kaljaa, ja toisinaan myös viskelee tavaroita ympäriinsä, kun oikein ärsyyntyy...

Nämä hänen tapansa ärsyttävät minua kyllä, välillä niistä riidellään kunnollakin, silloin kun olen väsynyt ja turhautunut. Kun olen hyvällä mielellä itse, en niin tee noista numeroa, ja kun en haasta riitaa, mies harvemmin ihan yhtäkkiä alkaa itsekseen ärjymään, tai jos ärjyykin, se ei kestä kauaa kun en lähde siihen mukaan tai jos vaan vastaan rauhallisesti.

Olen myös oppinut, miten saan mieheni rauhoiteltua, eikä tilanne edes näytä uhkaavalta (esim. jos lapset lähistöllä). Mun mies on sellainen nollasta-sataan kiihtyvä suuttuessaan, mutta onneksi myös leppyy nopeasti.

Toisinaan, kun hän ärsyyntyy jostain ja alkaa ärjyä, pystyn rauhoittamaan hänet ja heittämään tilanteen ihan leikiksi, menen toisinaan ihan vaan halaamaan ja pussaamaan ja hymyillen leikitellen sanon vaan sanon että "no voi sua, mikä nyt taaaas on noin kauheeeeeta" niin yleensä mies sulaa siihen paikkaan ja lapsia naurattaa.

Ero exästä oli yhteisille lapsillemme todella vaikea paikka, en halua puida yksityiskohtia, mutta hirveän ahdistavaa aikaa oli, ja lasten tuskaa on hirveä katsella! Siksi nykyään teen mitä tahansa tämän liiton toimimisen eteen, olen sitä mieltä että mieheni ärjymiset ja kiukunpuuskat ja iltaiset kaljoittelutkin ovat pienempi paha yhteisille lapsillemme, kuin että eroaisimme. Ei sitä osaa etukäteen aavistaakaan, miten ero vaikuttaa kaikkeen, ja kuinka lapset voivat siitä jopa traumatisoitua, vaikkakin ero hoidettaisiin ns. siististi (kuten nykyään on tapana sanoa)

t. 14

mutta meillä maaillisilla on niin vaikea ymmärtää viestejä, niin kuin sinunkin tapauksessasi. Sinun on elättävä elämäsi, tehtävä valintasi, harkiten ja vaistoosi luottaen, Sekä että. Kaikkea hyvää sinulle"

on se lasten onni, nykytilanne vai ero?

siksi niin soudan ja huopaan tän asian kanssa.



Ja mitä sitten kun lapset on isoja?



ap

siksi niin soudan ja huopaan tän asian kanssa.

Ja mitä sitten kun lapset on isoja?

ap

liitoissamme ja tehdään töitä niiden eteen, ollaan armollisia miehiämme kohtaan ja muistetaan että ei itsekään olla täydellisiä :)

Avioliitossa pysyminen ja sen hoitaminen lasten vuoksi EI ole mikään huono syy, vaikka sitä nykyään pidetään jostain syystä ns. huonona syynä pysyä yhdessä. En tiedä miksi se niin huonon maineen on saanutkaan, mikä voisi olla parempi syy pysyä avioliitossa ja tehdä töitä liiton eteen, kuin omat rakkaat lapset?

Lapset ovat kuitenkin vähän aikaa pieniä, mä olen kans ajatellut, että sitten kun ovat isoja, (toivon tietysti että miehen kanssa vanhettais yhdessä hamaan loppuun saakka), mutta sitten toisaalta olen ns. vapaampi tekemään mitä haluan.

t. 14