Mitä jouluvalmisteluja te teette tänä iltana?
Meillä on kinkku ollut jo uunissa niin kauan, että ihan kohta on valmis. Kalkkunarulla menee seuraavaksi uuniin. Vielä pitäisi yksi kuivakakku tehdä ja loput jutut jääkin sitten huomiselle :)
Kommentit (26)
Kinkku laitetaan illalla uuniin, teen sienisalaatin ja karjalanpaistin. Ehkä. Tai sitten vain lipittelen punaviiniä ja katselen elokuvaa, sekä syön riisisuklaata.
Sekahedelmäkeiton riisipuuron kaveriksi, hedelmät likoamassa jo.
Teen munavoin, munat kiehuu jo.
Leikkaan graavilohen siivuiksi.
Raastan punakaaliraasteen mehustumaan.
Mittaan riisipuuron ainekset valmiiksi että kykenen aamuyöllä unenpöpperössä laittamaan sen hautumaan;)
Kinkun paistoin jo.
Kinkku on uunissa ja odotan, että se on valmis.
Sitten vaan poistan kamaran ja kuorrutan sen.
Muuta ei ole. Kaikki tän päivän hommelit tehty.
Kinkku laitetaan illalla uuniin, teen sienisalaatin ja karjalanpaistin. Ehkä. Tai sitten vain lipittelen punaviiniä ja katselen elokuvaa, sekä syön riisisuklaata.
Viini kuulostaa niin houkuttelevalta :P mutta jälleen olen raskaana jouluna (rv 16). Höh :D
ap
sekä paistan peruna- ja porkkanalaatikot, ne ovat paistamista vaille valmiit.
Mutta ensin kuuntelemaan kauneimpia joululauluja klo 18.
ja oli siis aamulla valmis. Tänään koristeltiin kuusi.
Mitään muuta ei tarvitse tehdä. Olemme jo joulufiiliksissä, kohta herkullinen päivällinen ja hieman punaviiniä.
Ja maistelen viiniä humalaan asti. Huomenna sitten raitis joulu.
imurointi kunhan kuusi on kannettu sisään, lakanat vaihdan. Niin ja kinkku uuniin
kunhan leivinuuni jäähtyy tarpeeksi.
Pyykin pesua. Lelujen keräilyä. Tein eilen suursiivouksen mutta kolme lasta joten huomenna vielä imuroin. Niin ja teen rosollin, jälkkärin ja helpommat kalaherkut.
Mullakin sellainen ruokalistalla, mutta mä kuvittelin että se menee nopeasti huonoksi joten teen sen huomenna? Vai voisko sen tehdä jo tänään?
Mullakin sellainen ruokalistalla, mutta mä kuvittelin että se menee nopeasti huonoksi joten teen sen huomenna? Vai voisko sen tehdä jo tänään?
ohjeessa luki, että anna maustua vähintään kaksi tuntia. Järkeilin, että se voisi maustua sitten saman tein tästä hetkestä huomiseen saakka? vai? mun lohimoussen ohje on hs.fi peräisin.
http://www.hs.fi/ruoka/reseptit/artikkeli/Savusilakkamousse/11352617187…
Silakan tilalla siis savulohta. Meniskö tuo pahaksi jos tekis jo nyt?
t. se eka lohimoussesta kysellyt
Imelletty perunalaatikko pian uunista ulos ja sitten sinne menee punajuuri-sinihomejuustolaatikko. Sitten teen vielä suklaakakun. Huomenna kaksi salaattia vielä ja jälkiruoka. Sitten saavatkin vieraat tulla syömään:) Ihanaa tämän joulun valmistelu, vaikka tuo mies kauhisteleekin tätä minun hääräämistäni:D
minä seurustelen hänen kanssaan ja graavaan lohen. Järjestelen pikkusen. Kun lapset ovat unten mailla pakataan ja koristellaan muutama lahja.
vitut kukaan mitään joulua juhlii. mutsi meni taas ryyppäämään jonnekkin perseeseen
siihen tulee vispikermaa, sitruunatäytteisiä oliiveja, ranskankermaa, tilliä, lämminsavulohta, mustapippuria, liivatetta ja sitruunan mehua. On erinomaista vielä joulupäivänä, aivan tuoreet kalat. Ei siis mitään Prismakamaa.
meillä mies laittaa kohta kalkkunarullan uuniin kunhan lapset saavat piparit leivottua. Mies laittaa myös halloumijuustot marinoitumaan huomista varten.
Kuusi kiinnitettiin juuri jalkaan ja koristellaan se aamusta. Aamulla teen sekahedelmäsopan, mies joulupäivällisen jälkkärit ja parit kastikkeet. Sitten lounaaksi keittelen riisipuuron. Vieraat tulevat puurolle ja yhdessä laittelemme sitten joulupöydän ja keittelemme perunat.
Meillä on eineslaatikot ja vieraat tuovat parit joulupöydän hekut omasta aloitteestaan (kuten aina ennenkin).
Ainiin, pari lahjaa vielä paketoimatta (ja pyykit ripustamatta, ja kylppärin lattialla on vielä sahanpurut kuusen sahaamisesta).
Sillit ja sinappi tehty. Nyt odotan, että kinkku valmistuu, niin saan ruveta tekemään kakkua. Tänään piti tehdä perunalaatikko, mutta pakko tehdä huomenna kun en jaksa valvoa. Herään huomenna sitten aikaisin jotta ehdon sen paistaa. Huomenna vielä lohirullan teko ja jälkkärin teko.
Vieraat saapuu huomenna 17 aikaan.
Ja siivosin vessat.
Tein lettutaikinan valmiiksi. Meillä syödään aattoaamuna lettuja kermavaahdolla, kinuskilla ja jäätelöllä.
Sitten annan yhden joululahjan miehelle jo etukäteen siltä varalta, etten huomenna jaksakaan, heh :D
Melkein kaikki huomisen ruuat on valmiiksi tehty tänään päivällä. Iltapalaa tässä vähän valmistelen, kun sisko saapuu pian 500km:n päästä meille joulun viettoon.