Meidän lapset saavat jouluna jokainen noin 180-200 lahjaa.
Siinä on aivan liikaa paketteja, tiedän sen, mutta minkäs teet, kun on niin paljon sukulaisia, jotka ostavat lapsille lahjoja, esim, isovanhemmat, 12 tätiä, 6 enoa ja 7 setää perheineen jne.
Kommentit (16)
onhan tuo ihan ookoo, mutta meidänpä lapset saa kumpikin n 400 lahjaa per lätty. Ei se ole yhtään liikaa!
Ei lapsi edes jaksa avata noin montaa. Sano ensi kerralla sukulaisille, että ei tarvitse ostaa ja että laittavat rahat hyväntekeväisyyteen.
ja tietty jokainen kynä, hiuspampula ja tarra myös erikseen.
Niin meilläkin, kun lasketaan joka ikinen Lego erikseen
Ostin tuhannen palan palapelin ja pikkulegoja jättipakkaukset! Luulis riittävän kun paketoin jokaisen erikseen
Meillä saa jonkun 400 lahjaa, lapsia on 3. Kauhistuttaa ajatellakin, että lahjoja tulee yhteensä 1200, mutta minkäs teet kun on iso suku.
Meillä jokainen lapsi saa pelkästään meiltä vanhemmilta 1000 lahjaa, joista jokainen maksaa vähintään 500 euroa ja lapsia meilä on sentään 20. Kun siihen laskee päälle vielä kaikki sukulaisilta, tuttavilta, kavereilta ja naapureilta tulevat lahjat, niin lahjoja on niin paljon, että lapset aukaisevat viimeiset lahjat juhannuksena.
Kuka jaksaa avata noi monta pakettia ja iloita kaikista.
Saavat kantaa sieltä tunnin ajan kassalle kaiken minkä ikinä haluavat ja kassa käärii pakettiin. Helppoa ja varmasti tulee mieleiset lahjat. Lapsia on viisi mutta minkäs teet kun on joulu.
Niin paljon aikaa menee kiitoskirjeiden kirjoittamiseen. Juhannuksena saa viimeisen postiin. Mutta hyvistä tavoista ei voi tinkiä ei!
Ja postitus myös. Ei tyttö ehdi tuhlata aikaa tuollaiseen kun on tuo baletti ja viulunsoitto ja partio
vaan ne kipataan perävaunullisella kuormurilla pihaan ja päästetään lapset irti repimään niistä kääreet pois. Sitä riemua ja meteliä : D
Kateelliset naapurit kattoo verhojen raoista, mutta me vaan nauretaan niille.
pihakin on täynnä ponia, uima-allasta yms. mukavaa.
Avaan kaikki lahjat etukäteen ja liian halvat annan köyhien joulukeräyksiin. Ja paketoin uudelleen tyylillä, erilaisiin papereihin.
ja olisikohan niin että teilläkin lapsia 10+..?
Ehkä silloin jouluna on paketteja koko vuodeksi. :)
erilaisiin uniikkeihin papereihin johon kuhunkin taiteilen erilaisen ruusukkeen ja valitsen tarkoin mielin hauskan ja jotenkin lahjaan vihjaavan pakettikortin.