Sinä jolla on sekasotkua ympärilläsi juuri nyt, kuvaile millaista se on.
Minä aloitan
Lipastojen päällä on lasten askartelutarvikkeita, joulupaperia, teippiä tms. Keittiössä on maljakoissa viikonlopun perhejuhlan vuoksi saatuja leikkokukkia, nostettuna sellaisiin paikkoihin ettei pienin pääse niihin käsiksi. Kaikkialle ylätasoille on nosteltu viemisiksi tarkoitettuja joululahjoja. Vitriiniin on tungettu viikonloppuna saatuja lahjoja, joille kukaan ei nyt keksi muutakaan paikkaa. Lattialla on kaksi laatikollista legopalikoita ja muita leluja. Pienin on kannellut eteisestä kenkiä ympäriinsä ja keskellä olohuonetta on rattaat (eivät mahdu eteiseen).
Kiva kuulla muiden sotkut.:)
Kommentit (22)
on monissa surkeat säilytystilat. Moni perheasuntona myyty asunto on käytännössä mitoitettu lapsettomalle pariskunnalle varastotilojen, eteisen mitoituksen ja kaappitilan perusteella. Hyvin harvan eteiseen esimerkiksi mahtuu kunnolla koko perheen ulkovaatteet ja harrastusvälineet. Olen nähnyt elämäni aikana vain ihan muutaman eteisen, joka on oikeasti mitoitettu oikein asukkaiden tarpeisiin, ja sellainen eteinen vie helposti toistakymmentä neliötä. Mutta niinpä se kura ja tavarat sitten pysyvät siellä eteisessä..Tämä näin esimerkkinä siitä, että epäjärjestys on usein pitkälle puitteista kiinni. Jos tavaroille vaan ei ole järkevää paikkaa, on vaikea ylläpitää luontaista järjestystä. Sotku ja lika on tietenkin asia erikseen.
Minä tuolla ylempänä kerroin ruokapöydän sotkuista. Kyllä ne jo ehdin siivota ennen kuin kävimme ruokailemaan. Pikapiipahduksen av:lla pystyn tekemään, vaikkei lähiympäristö olekaan rikkumattoman harmoninen.