Lue keskustelun säännöt.
Sellainen olo, että olen tälle kuopukselle (1 v.) tosi huono äiti.
19.12.2012 |
Hoidan tietysti, mutta ikinä ei ehdi vain olla. Esim. leikkiä. Pitää laittaa ruokaa, pestä pyykkiä ja ripustaa ne narulle, käydä kaupassa, siivota, hakea vanhempi lapsi eskarista. Toinen vain pyörii menossa mukana eikä ikinä saa puhdasta jakamatonta huomiota.
Onko se toisen lapsen kohtalo vai enkö vain osaa rytmittää arkea?
Kommentit (4)
että pitäisi jotenkin olla aikaa jona vain olla möllöttää lapsen kanssa ollakseen kelvollinen äiti. Kautta aikojen ihmisten, myös äitien, arki on täyttynyt arjen aherruksesta, ja lapset ovat paljolti menneet "siinä sivussa". Eikä ennenvanhaan kukaan edes ajatellut että pitäisi mitenkään muuten ollakaan.
Eikä minusta tarvi nykyäänkään. Vanhempi voi olla läsnä lapselle henkisesti myös silloin, kun samalla laittaa ruokaa, siivoaa, pyykkää. Toisaalta on mahdollista toisinkinpäin, voi olla varannut paljonkin "laatuaikaa" vain olla lapsen kanssa, mutta käytännössä on henkisesti poissaoleva sen ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
esikoinen roikkui äidissä mutta muita kiinnostaa paljon enemmän sisarusten seura. (paitsi kun tulee kipeää tai väsyttää)
Joskus ihan harmitti (harmittaa)kun ei ne viihtyneet äidin sylissä vaan mönkivät isosisarten perässä.
Ota se 1v mukaan pyykkihommiin, oppivat äkkiä ripustelemaan. (mulla on pyykkiteline jonka alaoksille ylettyy pienetlkin)
että miksi nykyään vaaditaan, että jokaisen vauvan kanssa pitäisi elää sellaista kuplaelämää kuin esikoisen kanssa helposti tulee elettyä (eli että fokus on ihan koko ajan vauvassa). Elämä menee eteenpäin, lapset tulevat siinä mukana, ja kunhan he saavat sitä aikaa ja huomiotakin, niin eivät he kärsi siitä että eivät saa jatkuvasti olla äidin kanssa kaksistaan.
Meillä isompi 4 ja pienempi 1,5, ja pienempi on saanut paljon, paljon vähemmän huomiota kuin isompi. Mutta toisaalta pienemmän elämä on myös hauskempaa; hänellä on enemmän vapautta, enemmän ihmisiä ja hulinaa ympärillään ja ehkä tätä kautta paremmat valmiudet toimia muiden ihmisten kanssa kuin esikoisella.
Pidän huolen että minulla on molempien lasten kanssa joka päivä pieni hetki aikaa olla vaan kahdestaan. Isomman laitan nukkumaan, ja jutellaan illalla pitkäänkin vierekkäin köllötellen. Iltapäivällä, jos pienempi nukkuu, askartelen isomman kanssa. Pienemmän kanssa taas leikin aamupäivisin kun isompi on päiväkerhossa, tai sitten annan isomman pelata ja luen pienemmälle kaikessa rauhassa kirjoja jossain vaiheessa päivää. Olen vastan toisen lapsen syntymän jälkeen opetellut kunnolla leikkimään lasten kanssa. Vähän harmittaa etten oikeasti kunnolla leikkinyt isomman kanssa kun hän oli pieni. En vaan osannut, vaikka tajusin kuinka tärkeää se lapselle on.
sellasta se on