Lapsemme oli tuleva tappaja.

Luin päivän lehdestä, kuinka amerikkalainen äiti kirjoitti agressiivisesta ja uhkailevasta lapsestaan. Meillä oli samanlainen lapsi.

Lapsemme alkoi käyttäytyä agressiivisesti jo päiväkotiaikaan. Esikoulussa opettajatkin pelkäsivät häntä. Kotona hän sai raivokohtauksia ja kohtauksia jolloin hän makasi lattialla ja potki seinää. Hän pystyi pitämään vain yksiä ja samoja vaatteita, jotka oli pestävä ja kuivausrummussa kuivattava yön aikana. Mitkään muut kuin ne reikäiset, punertavat sukkahousut eivät käyneet. Muut vaatteet aiheuttivat kutinaa, joa johti muutamassa minuutissa raivokohtaukseen.

Raivokohtauksen aikana lapsemme uhkasi tapaa muut perheenjäsenet, äidin ja itsensä. Isää hän ei uskaltanut uhkailla.

Lapsemme vietiin Lastenlinnaan tutkimuksiin. Hän joutui jäämään osastolle samantien puoleksi vuodeksi.

Tämä pelasti hänet.

Lapsemme halusi tietenkin aina vierailun lopussa kotiin. Näytteli ihanaa lasta, kunnes hänelle selvisi, että ei vieläkään pääse kotiin. Ja silloin hänellä repesi jälleen. Puri, kynsi, vahingoitti itseään ja muita. Kunnes vanhemmat lähtivät pois kotiin ilman lasta.

Muutama valvottu käynti kotona opetti lapselle sen, että mikäänn ei ole itsestään selvää, vain Lastenlinnassa asuminen on.

Lapsemme joutui vielä palaamaankin Lastenlinnaan epäonnistuneen kotiutuksen jälkeen kuukausiksi, mutta vain kerran. Hän oppi ymmärtämään, että kotona oleminen vaatii itsensä hillintää.

Lääkehoito oli avain onnistumiseen. Masennuslääke, joka teki tytöstä jopa yliaktiivisen. Lääkehoito jatkuu edelleen. Tyttö on nyt 16- vuotias.

Minä pelkään, että lääkehoidon loppuessa tilanne palaa pahempana kuin koskaan.

ei tosin yhtä paha vielä. Mutta apua ei saa mistään. Ei niin yhtään mistään.



Pakko myöntää itselleen, että viiden vuoden sisällä lapsi lähtee laitokseen, jos ei yhteiskunta tarjoaa jatkossakaan apua. Enkä tarkoita avulla mitään lässynlässynlää-sossuja vaan lääkehoitoa, terapiaa ynnä muuta.

Eikös autismiin liity tuollaista kosketusherkkyyttä? Ihme juttu, tuo että mitä olette tehneet lapselle. Kyllä lapsi voi olla sekaisin monesta syystä, ei se välttämättä ole vanhempien vika.

Mun mielestä jo se kertoo jotain olennaista.



Olen omassa työssäni hyvin ongelmaisten nuorten parissa kuullut useampien lasten- ja nuortenpsykiatrien luentoja, ja hirveän usein tuollaisen tilanteen taustalla on jokin sietämätön perheen sisäinen ristiriita, jossa lasta revitään kahteen suuntaan, tai hänelle syötetään kaikkivoipaisuuden kuvitelmia/annetaan hänen kehittää niitä. Ja harva asia on lapselle pelottavampaa kuin ajatus siitä, että hän on kuin hallitsematon aikapommi, että kukaan ei pärjää hänelle.

Siis et koskaan ole kuullut lasten sairastuvan psyykkisesti ilman,että hänelle on "tehty" jotain??? Et koskaan ole kuullut aspergistä tms. käyttäytymiseen vaikuttavista syndroomista? Aina ei auta se parhain huoletivin ja rakastavinkaan vanhempi. Aina lapsen käyttäytyminen ja teot eivät johdu huonosta kasvatuksesta, laiminlyönneistä tai kaltoinkohtelusta. Syyllisen hakeminen ei auta lasta, vai onko jokainen psyykenongelmainen mielestäsi tullut lapsuudessaan pahoinpidellyksi tai muutoin laiminlyödyksi?

se et lapsi ei uskaltanut uhkailla isäänsä on viesti siitä ettei tyttö olekaan niin tunteiden ja vaistojen vietävissä kuin ehkä esittää.

Narsistinen psykopaattihan uhkaa vaikka Jumalaa eikä pelkää ketään.

että psyykeen ongelmat ovat vuorovaikutuksessa syntyneitä ongelmia. Tietty jos on asperger tms. aivojen synnynnäinen vaurio, niin voihan sitä sitten lapsi olla geneettisesti aika haavoittuva. Mutta siltikin ajatellaan, että geenit tarvitsevat aktivoituakseen ympäristöärsykkeen.

eikös kaikilla näillä kouluampujilla ole ollut jokin lääkitys?



Miten te ap yrititte hillitä lapsen vihaa ja kiukkua? Mitä teitte kun hän sai raivokohtauksen?

Jotkut vaan on häiriintyneitä eikä sopeudu tähän yhteiskuntaan tai elämään muiden kanssa.



Yhdellä ystävälläni on myös tällainen lapsi. Käyttäytyi julmasti äitiään kohtaan jo pienenä. Kun heillä kävi kylässä ja yritti keskustella ystävän kanssa, lapsi tuli kiukkuamaan, että äiti saa puhua vain hänelle, katsoa vain häntä, jne.



Jos ei tapahtunut lapsen toiveiden mukaan, hän alkoi hakata ja purra äitiään. Tai sitten meni keskelle lattiaa kummalliseen sykkyrään ja murjotti siinä helposti yli tunninkin umpimielisenä.



Lapsi sai porttikiellon kahteen päiväkotiin, koska pahoinpiteli siellä muita lapsia. Lopulta pääsi terapiaan ja opettelee nyt hillitsemään vihan ja kiukun tunteita.



Tästä lapsesta näkee heti, että kaikki ei ole kunnossa. Hänellä on silmissä kummallinen, kiukkuinen katse. En ole koskaan nähnyt hänen hymyilevän iloisena tai nauravan vapautuneesti leikeissä tms. Hän hymyilee ja nauraa vain pahanilkisesti, kun joku loukkaa itsensä tai kun hän on lyönyt jotakuta.



Ikävintä on se, miten hän kohtelee pikkusiskoaan. Hän ihan selkeästi nauttii pienemmän kiusaamisesta ja siitä, että saa tämän itkemään. Äitinsä ei tätä huomaa, mutta sivullisen näkee, miten tuo isompi lapsi esim. nykii pienempää vaatteista, läpsii, ottaa lelun pois, mitä hyvänsä, että saa toisen itkemään. Kun äiti kumartuu lohduttamaan pientä, isompi lapsi seisoo sivummalla ja katsoo kummallisesti virnistäen. Ei edes nolostu tai mitään, kun torutaan. On vaan, että hähähhää...



Usein olen nähnyt, kun hän esim. yrittää painaa rattaissa nukkuvan pikkusiskon silmiä sormillaan pään sisään. Ihan sumeilematta myös, kun äitinsä ei huomaa, nappaa äidin käsilaukun ja varastaa sieltä, milloin mitäkin.



Tämä lapsi on TODELLA pelottava. En edes jaksa tässä kertoa, mitä kaikkea kummallista olen nähnyt hänen tekevän. Onhan monet lapset kurittomia, mutta sellaista pahantahtoisuutta, jota hänessä olen nähnyt, en ole koskaan aiemmin lapsessa kohdannut.

Jotkut vaan on häiriintyneitä eikä sopeudu tähän yhteiskuntaan tai elämään muiden kanssa.

Yhdellä ystävälläni on myös tällainen lapsi. Käyttäytyi julmasti äitiään kohtaan jo pienenä. Kun heillä kävi kylässä ja yritti keskustella ystävän kanssa, lapsi tuli kiukkuamaan, että äiti saa puhua vain hänelle, katsoa vain häntä, jne.

Jos ei tapahtunut lapsen toiveiden mukaan, hän alkoi hakata ja purra äitiään. Tai sitten meni keskelle lattiaa kummalliseen sykkyrään ja murjotti siinä helposti yli tunninkin umpimielisenä.

Lapsi sai porttikiellon kahteen päiväkotiin, koska pahoinpiteli siellä muita lapsia. Lopulta pääsi terapiaan ja opettelee nyt hillitsemään vihan ja kiukun tunteita.

Tästä lapsesta näkee heti, että kaikki ei ole kunnossa. Hänellä on silmissä kummallinen, kiukkuinen katse. En ole koskaan nähnyt hänen hymyilevän iloisena tai nauravan vapautuneesti leikeissä tms. Hän hymyilee ja nauraa vain pahanilkisesti, kun joku loukkaa itsensä tai kun hän on lyönyt jotakuta.

Ikävintä on se, miten hän kohtelee pikkusiskoaan. Hän ihan selkeästi nauttii pienemmän kiusaamisesta ja siitä, että saa tämän itkemään. Äitinsä ei tätä huomaa, mutta sivullisen näkee, miten tuo isompi lapsi esim. nykii pienempää vaatteista, läpsii, ottaa lelun pois, mitä hyvänsä, että saa toisen itkemään. Kun äiti kumartuu lohduttamaan pientä, isompi lapsi seisoo sivummalla ja katsoo kummallisesti virnistäen. Ei edes nolostu tai mitään, kun torutaan. On vaan, että hähähhää...

Usein olen nähnyt, kun hän esim. yrittää painaa rattaissa nukkuvan pikkusiskon silmiä sormillaan pään sisään. Ihan sumeilematta myös, kun äitinsä ei huomaa, nappaa äidin käsilaukun ja varastaa sieltä, milloin mitäkin.

Tämä lapsi on TODELLA pelottava. En edes jaksa tässä kertoa, mitä kaikkea kummallista olen nähnyt hänen tekevän. Onhan monet lapset kurittomia, mutta sellaista pahantahtoisuutta, jota hänessä olen nähnyt, en ole koskaan aiemmin lapsessa kohdannut.

Oletko lukenut / nähnyt Poikani Kevinin? Täytyy toivoa, ettei tuo kuvailemasi ole tottakaan.

jonka pikkuveli oli lastenlinnassa. sisaruksia oli perheessä kaikkiaan kolme, kaksi muuta lasta normaaleita, mutta tämä nuorin oli kuin riivattu. Kirjoitteli ala-asteella kaiken maailman pornotarinoita, jutut olivat tosi levottomia ja lapsi oli aggressiivinen. Olisiko ollut jotain 9v niihin aikoihin. Vanhemmat olivat normaaleja ja varsinkin äiti oli aivan loppu.



seurustelu kesti muutaman kuukauden, enkä tiedä mitä nykyään kuuluu, mutta ihan todella uskon siihen, että toi on aivokemiaa, ei vanhempien aiheuttamaa tai mistään ristiriidoista johtuvaa.

ei tosin yhtä paha vielä. Mutta apua ei saa mistään. Ei niin yhtään mistään.

Pakko myöntää itselleen, että viiden vuoden sisällä lapsi lähtee laitokseen, jos ei yhteiskunta tarjoaa jatkossakaan apua. Enkä tarkoita avulla mitään lässynlässynlää-sossuja vaan lääkehoitoa, terapiaa ynnä muuta.

Jos yhteiskunta ei tarjoa teille nytkään apua, niin mistä sä jonkun laitoshoitopaikan muka saisit? Vai aiotko esittää itse olevas hullu, jotta lastensuojelu veis?

Jotkut vaan on häiriintyneitä eikä sopeudu tähän yhteiskuntaan tai elämään muiden kanssa.

Yhdellä ystävälläni on myös tällainen lapsi. Käyttäytyi julmasti äitiään kohtaan jo pienenä. Kun heillä kävi kylässä ja yritti keskustella ystävän kanssa, lapsi tuli kiukkuamaan, että äiti saa puhua vain hänelle, katsoa vain häntä, jne.

Jos ei tapahtunut lapsen toiveiden mukaan, hän alkoi hakata ja purra äitiään. Tai sitten meni keskelle lattiaa kummalliseen sykkyrään ja murjotti siinä helposti yli tunninkin umpimielisenä.

Lapsi sai porttikiellon kahteen päiväkotiin, koska pahoinpiteli siellä muita lapsia. Lopulta pääsi terapiaan ja opettelee nyt hillitsemään vihan ja kiukun tunteita.

Tästä lapsesta näkee heti, että kaikki ei ole kunnossa. Hänellä on silmissä kummallinen, kiukkuinen katse. En ole koskaan nähnyt hänen hymyilevän iloisena tai nauravan vapautuneesti leikeissä tms. Hän hymyilee ja nauraa vain pahanilkisesti, kun joku loukkaa itsensä tai kun hän on lyönyt jotakuta.

Ikävintä on se, miten hän kohtelee pikkusiskoaan. Hän ihan selkeästi nauttii pienemmän kiusaamisesta ja siitä, että saa tämän itkemään. Äitinsä ei tätä huomaa, mutta sivullisen näkee, miten tuo isompi lapsi esim. nykii pienempää vaatteista, läpsii, ottaa lelun pois, mitä hyvänsä, että saa toisen itkemään. Kun äiti kumartuu lohduttamaan pientä, isompi lapsi seisoo sivummalla ja katsoo kummallisesti virnistäen. Ei edes nolostu tai mitään, kun torutaan. On vaan, että hähähhää...

Usein olen nähnyt, kun hän esim. yrittää painaa rattaissa nukkuvan pikkusiskon silmiä sormillaan pään sisään. Ihan sumeilematta myös, kun äitinsä ei huomaa, nappaa äidin käsilaukun ja varastaa sieltä, milloin mitäkin.

Tämä lapsi on TODELLA pelottava. En edes jaksa tässä kertoa, mitä kaikkea kummallista olen nähnyt hänen tekevän. Onhan monet lapset kurittomia, mutta sellaista pahantahtoisuutta, jota hänessä olen nähnyt, en ole koskaan aiemmin lapsessa kohdannut.

Oletko lukenut / nähnyt Poikani Kevinin? Täytyy toivoa, ettei tuo kuvailemasi ole tottakaan.

Tuota elokuvaa en ole nähnyt enkä kirjaa lukenut.

Tuota elokuvaa en ole nähnyt enkä kirjaa lukenut.

Aina tuota tarjoaa ihmiset referenssiksi tällaisiin ketjuihin, vaikka eivät ole ymmärtäneet kirjan pointtia ollenkaan.

Ja tuo on se mitä mä pelkään... Tsemppiä!

Sille joka ihmetteli miksi lapsen lääkitys loppuisi joskus. Ihan vinkkinä että mitä jos lapsi ei suostu vaikka murrosiässä ottamaan enää noita lääkkeitä kun luulee tulevansa toimeen ilmankin. Tai viimeistään kun muuttaa itsekseen asumaan. Milläs pakotat aikuisen ottamaan lääkkeensä ?