Miksi lähihoitajat luulevat itsestään aina liikoja?
Huvittavaa suorastaan, miten aina ne alikoulutetut ja työpaikan nokkimisjärjestyksessä alimpina olevat luulevat itsestään liikoja ja ovat olevinaan niin kauhean korvaamattomia. Just ne lähärit, siistijät, kaupan kassat, tms duunarit, joilla ei oikeasti ole minkäänlaista päätäntävaltaa yhtään mihinkään, tekevät itsestään kuitenkin turhantärkeitä ja besserwisseröivät kuin viimeistä päivää.
Onko kyseessä jonkinlainen defenssimekanismi? Voi ressukoita. Suorastaan huvittaa. Moni vasta pari vuotta lähihoitajana ollut antaa puheissaan ymmärtää kuin olisi tehnyt uraa vastaavana ylilääkärinä jo viimeiset 30 vuotta...
Kommentit (69)
Tai vain muuten vajaa. Huoks. Mene nukkumaan.
Mun mielestä lähihoitajan tutkinto on aika hieno ja monipuolinen! Sitä pitäisi nimenomaan arvostaa enemmän.
Olen ollut kohta 18 vuotta lähihoitaja ja vain tällä palstalla saan kuulla kunniani kuinka huono ja arvoton työntekijä olen.
Työelämässä on onneksi toisin. Teen työtä yhdessä pääasiassa sosionomien ja toimintaterapeuttien kanssa.
Ja vaativa se koulutus oli ainakin minulle "ämmän" ylioppilaalle. En tiedä mistä juontaa tämä omituinen viha lähihoitajia kohtaan. Uskon, että se on suurelta osin kateutta tästä hienosta ammatista. Kaikista ei tähän ole.
Tää ketjuhan vain todistaa ap:n sanoman oikeaksi! Täällä nyt lähihoitajat puolustelevat omaa toimintaansa, perustelevat miksi tietävät niin paljon enemmän kuin muut ja ylistävät omaa "korkeaa koulutustaan" muita alentamalla.
Ei ole muita alennettu vaan kerrottu tosiasia: suurin osa koulutuksista on pelkkää paskaa. Ei se tee toimittajasta älykästä tai hyödyllistä ihmistä jos hän opiskelee korkeakoulu nimisessä paikassa. Tai valokuvaajasta. Idioottikin osaa noi hommat. Ei tule äkkiä mieleen ammattia joka oikeasti vaatisi jotain aivotoimintaa.
Lähihoitajat monesti luulevat tietävänsä kaiken, vaikka tietävät itse asiassa kaikkein vähiten. Esim sairaanhoitajakoulutuksessa iskostuu syvälle ajatus siitä että ei todellakaan tiedä kaikkea ja että jatkuvasti pitäisi opiskella lisää.
asioita kuin esim. sairaanhoitajille. On menty vähän hakoteille, kun sh-koulutuksesta on tehty liian teoreettista. Nykyisin sairaanhoitajat ovat aika kädettömiä käytännön hoitotyössä lähihoitajiin verrattuna.
tällainen vanha apuhoitaja on välillä ihmeissään näiden uusien sairaanhoitajien kanssa. Eiväthän ne osaa mitään. Eivät osaa edes nenämahaletkua laittaa tai hoitaa haavoja oikein. Hoitoala on hyvin pitkälle käytännön ala. Ei tässä pärjää, jos ei uskalla ja osaa tehdä oikeita konkreettisia hommia.
Tämä on kyllä kaikkien aikojen surullisin ketju. Katsokaa ihmiset mitä olette kirjoittaneet, AP mukaanlukien ja sitten katsokaa peiliin. ,:(
Tämä on kyllä kaikkien aikojen surullisin ketju. Katsokaa ihmiset mitä olette kirjoittaneet, AP mukaanlukien ja sitten katsokaa peiliin. ,:(
Pitkiä vuodatuksia milloin mistäkin ihmisryhmästä, myyjistä, anopeista, päiväkodin henkilökunnasta, eri puolueen edustajista, bloggareista yms yms... Yksinhuoltajia ei ole aikoihin mollattu, muuta uusperheitä senkin edestä.
Tää ketjuhan vain todistaa ap:n sanoman oikeaksi! Täällä nyt lähihoitajat puolustelevat omaa toimintaansa, perustelevat miksi tietävät niin paljon enemmän kuin muut ja ylistävät omaa "korkeaa koulutustaan" muita alentamalla.
Itse ymmärrän aloittajan pointin oikein hyvin. En voi sanoa että kaikki lähihoitajat olisivat kuvauksen kaltaisia, mutta hyvin monet ovat. Valitettavasti. Siis sellaisia itserakkaita tietoviisaita, jotka vain nolaavat itsensä esittämällä viisaampaa kuin oikeasti ovat. Nämä pätevät työpaikoilla alemmuuskomplekseissaan ja esittävät kärkkäitä mielipiteitä esimiehelleen ja työkavereilleen. Monenlaiset ihmissuhteisiin liittyvät konfliktit ovat lähihoitajien erikoisalaa, he kun ovat aina jonkun kanssa napit vastakkain tai muuten vaan huonoissa väleissä.
Tekemänsä työ sinänsä on äärimmäisen arvokasta, harmi että alalla toimivat mätämunat himmentävät työn loistoa.
Ja ettei totuus unohtuisi, omasta lähipiiristäni lähihoitajiksi ovat hakeutuneet ne ihmiset, jotka aikuisten oikeasti eivät ole mihinkään muualle joko kelvanneet tai missään muualla paria kuukautta pidempään viihtyneet. Lähihoitajakoulu on eräänkin valmistuneen mukaan niin helppo, että koirakin pääsisi sen läpi kunhan vain osaisi haukahtaa oikeaan aikaan. Ja tämä kommentti on siis suora lainaus lähihoitajaksi valmistuneelta.