Mikä juoma edistää siivoamista? (OV)
Olut? Jokin väkevämpi? Olen väsynyt ja innostumaton, mutta pitäisi tänä iltana jaksaa viitisen tuntia siivoilla.
Kommentit (27)
jotain suosikkimehuasi tai -limppariasi ja sekaan roimasti viinaa:-) Itse teen hyvän drinkin silloin tällöin siivousta tai tiskaamista siivittämään, toimii.
Nyt vain on melko epätoivoinen olo, koska olisi ollut ihan välttämätöntä saada siivoukset käyntiin. Olen ihan luuseri, inhoan itseäni. AP
jotain suosikkimehuasi tai -limppariasi ja sekaan roimasti viinaa:-) Itse teen hyvän drinkin silloin tällöin siivousta tai tiskaamista siivittämään, toimii.
Musalaitteet ovat yhdessä huoneessa, mutta pitäisi siivota muuallakin. Enkä voi soittaa musiikkia kovalla, koska seinät ovat paperia ja naapurit häiriintyy, etenkin näin viikonloppuna.
Olen siis ihan maassa nyt, kun en ole saanut siivottua yhtään. AP
Nakkele 6 kpl pieniä tai isoja oluttölkkejä kolattavalle alueelle. Aina kun saat tölkin kolaan saat juoda sen.
Mulla menee kauemmin kuin tämä ilta, mutta aloitan tänään. Energiajuomia en voi juoda sydänvian takia, mutta taidan ottaa oluen. Toivottavasti se vähän auttaa aloittamisessa. Ja on se kyllä sitten ihanaa, kun on siistiä! :) AP
tms. energiajuoma. Olen itsekin kerännyt koko päivän voimia tässä aloittaa siivouksen, olen saanut jo kolme täkkiä ja kaksi tyynyä pestyä, sekä lahjat paketoitua.
Kyllä tämä tästä, nousen nyt tästä sängyltä ja alan huiskimaan. Kyllä tämä tästä... :(
On se niin kiva sitten kun raikas tuoksu ja siistiä ja kynttilät palaa. Onhan?
Ruvetaanpa mammat yhdessä tekemään jouluista.
Eikun oikeesti, nyt teen sen niin se on sit ohi.
kerennyt koko taloa, mutta lelut on paikoillaan joka nippeli ja nappeli, voi vitsit mikä homma oli, katsotaan kuinka kauan pysyvät paikoillaan... Sehän tässä oli se aikaa vievin homma, kun joka huoneessa, jopa vaatehuoneessa oli joku leikki meneillään. Ne kun sain pois niin kylläpä jo näyttää siistiltä!
Makuuhuoneet joulusiivottu, kaikissa sängyissä puhtaat päiväpeitot, täkit ja tyynyt, petarit tuuletettu ja patjat imuroitu. Aamulla kun heräsin, ei ollut nenä tukossa, kuten yleensä. Että oli meillä pölyistä...
Tänään laitan vierashuoneen kuntoon ja pistän oven lukkoon, että sinne ei kukaan mene sotkemaan. Käyn itse siellä sit salaa fiilistelemässä ihanaa siisteyttä.
Mutta ensin kauppaan, suklaata ja energiajuomaa ainakin ostoslistalla. Tsemppiä joulusiivoojat! Kyllä se siitä iloksi muuttuu, kun pistää vaan toimeksi. Pikkuhiljaa tulee valmista.
Hienosti sait siivottua. Aion tänään yrittää uusin voimin. AP

Yleensä kylmä siideri jäillä tai kylmä valkkari ovat virkistäviä juomia.
Mutta pidän mielessä. AP
Berokka tai muu b-vitamiini poretabletti piristää ihan oikeasti.

Sori kun nussin pilkkua ;)

Nussi vaan, huomasin kirjoitusvirheeni kun olin viestin laittanut eteenpäin :)
Olisi niin kiva vain oikoa tyynyjä ja sytytellä niitä kynttilöitä... AP
En kerta kaikkiaan saa siivotuksi tänään. Kaksi olutta join eivätkä siis auttaneet. On kurja olo, kun koti on kuin sikolätti. AP