Miksi seinät kaatuu päälle, kun on päivästä toiseen sisällä

Moni aikuinen kaipaa virkistävää keskustelua myös muiden aikuisten kanssa, ainakin silloin tällöin.

en pääse kotoa konkreettisesti minnekään, kun jäin autottomaksi elokuussa. Koko ajan sen varassa, että mies kuskaa omallaan edes kaupassa käymään.



Kaipa sitä kaipaa edes nähdä ihmisiä ympärillään tuuhuamassa kaikkea arkista. Viihdyn kyllä muuten kotona ihan hyvin, ajatuksia ja tekemistä riittää.

Mekin myytiin toinen auto ja muutettiin vielä uudelle alueelle. Välillä tuntee olevansa loukussa kotona. Meillä on onneksi kaupat kävelymatkan päässä ja ollaan käyty perhekerhossa, mutta olis kiva, jos olis joku kaveri lähellä, jonka kanssa sopia ulkoilutreffejä ja kahvitteluja.

Ei tohon auta lääkkeeksi kuin lähteä sinne ulos: päivällä johonkin perhekahvilaan tai vaikka lähikauppaan tekemään tikusta asiaa. Iltaisin omiin harrastuksiin tai sopia iltaisin vaikka leikkitreffejä lapsellisten kavereiden kanssa. Tai lapset hoitoon ja miehen kanssa ulos yhdessä. Ja viikonloppuihinkin jotain ohjelmaa - vaikka mummulavisiittejä/vierailuita kummien ja serkkujen luona tms.



Kun minä olin lasten kanssa kotona, niin pyrin siihen, että joka päivälle oli jotain aktiviteettia. Ei sen tarvitse olla kovin kummoista, ihan vaikka kirjastossa käyminen tuo päivään mukavaa ohjelmaa ja syyn poistua sieltä neljän seinän sisältä.

Vai miksi olette päivästä toiseen sisällä?

ja kauppoihinkin on turhan pitkä matka. Talviaikaan on tukalinta elää, kun ei pääse omalle pihalle puuhailemaan. Keväisin, kesäisin ja syksyisin ulkona on kivaa olla. Vuosien mittaan asioihin tottuu vähitellen.

mullakaan ei autoa,ei edes korttia...

Pienet lapset,siis tuplavaunut on meidän kulkupeli.



Ihan paskaa mennä joka päivä johonkin puiston reunalle kököttämään yksin kun sielläkään ei juuri koskaan muita ole.

Kauppaan kävelen kuitenkin lähes päivittäin kun tuntuu olevan ainoa kontakti ulkomaailmaan :(



Kavereita ei liikaa ja nekin vähät asuvat kaukana,moni kevyempi kaverisuhde kaatui lastentuloon.

Oma sukukin toisessa kaupungissa n.500km päässä.



Yksinäiseltähän tää tuntuu ja minä kanssa luulin olevani hieman erakko luonne.

Ehkä AP et ole sinut itsesi ja menneisyytesi kanssa? Ehkä pääsi sisällä on asioita, joita et tahdo kohdata ja jotka nousevat esiin aina silloin, kun sinulla on aikaa olla rauhassa itsesi kanssa ja miettiä?

Asiat on helppo haudata ja jättää kohtaamatta...

Jos jotakin hyvää, niin parisuhde on ainakin pidettävä kunnossa. Sitä tulee vaalittua huolella, kun puoliso on sekä paras ystävä että rakastettu, sekä lasten isä että leikikaveri.



Pidän yhteyttä läheisiin sukulaisiin eniten puhelimitse ja netitse, kun välimatkaa on satoja kilometrejä. Kaipailen silti naapurustoon ystäväperhettä, jota voisi pyytää illanistujaisiin tai vaikka kesällä grillaamaan. Uimarannalle. Tai ystävätärtä, jonka kanssa lakkailla varpaankynsiä ja pälpättää saunassa.

Asia on ihan niin yksinkertainen että apina kaipaa raitista ilmaa ja luonnollista ympäristöään.



Tässä Hesarin uutinen läheltä liippaavasta aiheesta:



Luontoretki lievittää ADHD:n oireita yhtä paljon kuin lääkkeet



17.10.2008 9:18

A A

Jani Kaaro



ADHD-lapsen vanhemmilla on nyt hyvä syy viedä jälkikasvunsa luontoretkelle. Illinoisin yliopiston tutkijat osoittavat tuoreessa tutkimuksessa, että yksinkertainen 20 minuutin kävelyretki puistossa auttaa ADHD-lapsia keskittymään yhtä tehokkaasti kuin lääkkeet.



Aikaisemmissa tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että luonnossa oleskelu vähentäisi ADHD-lasten ylivilkkautta ja lisäisi heidän keskittymiskykyään.



Tutkijat Andrea Faber Taylor ja Frances E. Kuo testasivat tätä havaintoa viemällä ADHD:stä kärsiviä lapsia kävelylle erilaisiin ympäristöihin: puistoon, rauhalliseen nukkumalähiöön ja kaupungin keskustaan.



Osa lapsista käveli ensin puistossa, kun taas toiset aloittivat nukkumalähiöstä ja kolmas ryhmä keskustasta. Kunkin kävelyretken jälkeen ulkopuolinen asiantuntija suoritti lapsille neurologisen testin, jolla mitataan lasten keskittymiskykyä. Tulokset osoittivat, että lasten keskittymiskyky lisääntyi huomattavasti puistokävelyn, mutta ei nukkumalähiön tai keskustan jälkeen.



Muutos lasten käyttäytymisessä oli samaa luokkaa kuin saadaan aikaan lääkkeillä.



Kuon mukaan tutkimus osoittaa, että fyysisellä ympäristöllä on merkitystä. Tuloksia ei voi selittää yksin puiston rauhallisuudella, sillä nukkumalähiöt olivat päiväsaikaan yhtä rauhallisia. Sen sijaan mitä enemmän luontoa ympäristössä on, sitä suotuisammin se vaikuttaa ADHD-lasten käyttäytymiseen.



Tutkimuksen julkaisi Journal of Attention Disorders.

Mä pyöritän työkseni yhden hengen kotikonttoria. Olen siis käytännössä yksin joka päivä, tai ainakin enimmän aikaa viikosta ja teen töitä pääasiassa tietokoneella.



Tässä täytyy tosiaan olla hieman erakkoluonne. Harvemmin silti tunnen itseäni noin yksinäiseksi tai kummajaiseksi kuin ap kuvailee. Eihän tämä uravalinta tietysti kaikille sopisikaan, mutta mulle sopii. Enemmän etuja kuin negatiivisia puolia