Pelkäätkö koskaan, että joku tuttusi, joka tuntee kirjoitustyylisi tunnistaa sinut täällä?
Kommentit (21)
Kukaan muu kuin mieheni ei tiedä, että käyn av:lla.
Yritän muutella faktoja, mutta joskus aihe saattaa olla sellainen, että voin vain toivoa ettei kukaan minua tunnistaisi.
vuodesta -99 täällä palstaillut, eli kai olen onnistunut =))
miksi pitäisi hävetä? Kaikkihan täällä käy.
eikä niin persoonallinen kirjoitustyyli, että henkilöllisyys paljastuisi.
Mutta olen kerran tunnistanut itseni erään toisen kirjoittajan tekstistä ja tätä kautta myös tekstin kirjoittajan. Välillä tulee pohdittuani, voisiko jokin teksti olla tämän saman henkilön käsialaa.
Kerran olen itse tunnistanut kaverin kirjoituksen ja mulle on kerrottu kahdesta muusta.
minun silmissä kaikki tekstit täällä näyttää samanlaisilta. En kirjoita sellaista mitä en voisi muutenkin kavereille sanoa, ne tietää että käyn täällä joskus ja käyvät itsekin mutta en tunnista niiden viestejä. Mitä väliä?
Pelkään, vaikka epäilen että kukaan lähimmistä kavereistani (niistä jotka tuntevat tyylini) täällä kävisi.
Muutan aina juttujen yksityiskohtia sen verran, että tuskin mua narautetaan.
henkilö nyt tietääkin, että käyn täällä joten nou hätä. Ehkä nolottaisi jotkut jutut, jos joku muu tunnistaisi.
kirjoittanut sellaisia juttuja, joista kaverit tunnistaisivat mut jos tänne eksyisivät. Mutta en mitään tosi henkilökohtaista.
mutta olen lähes varma että joskus "eräs tuttuni" on tunnistanutkin. Heh.
Olen nettiaktiivi monilla äitiysaiheisilla forumeilla ja sähköpostilistoilla, ja monesti täällä on sellaisia johdattelevia kysymyksiä, että osaan jopa aavistaa, kuka niitä laittaa.
Ei haittaa.
on tunnistanutkin, ehkä ei. Kerran, kun avattiin ketju aiheesta "tunnistin av-mamman", täsmäsi etunimen eka kirjain. Olin pitkästä aikaa vuosiin kirjoittanut. Jos sattui olemaan oma tuttuni, niin mielipiteeni siitä aiheesta tiesi kaksi ihmistä :)
Tuopa onkin syy miksi mä tänne kirjoitan: saa tuoda ilmi asiat, joita ei ole mahdollista sanoa tietyille tutuille. Eli ilkeät ja ylimieliset arvostelut, "ihmettelyt" ja "huolestumiset" muutamasta tietystä aiheesta saavat joskus vastaansa ilkeän vastauksen. Ne kirjoitukset voisivat periaatteessa olla niiden tuttujen.
monesti täällä on sellaisia johdattelevia kysymyksiä, että osaan jopa aavistaa, kuka niitä laittaa..
Just näin. Todennäköisestihän ne kysymykset on tuskin tarkoitettu juuri itselle. Mut joistain kysymyksistä teeskentely paistaa läpi ja se huvittaa...
1 en koskaan kirjoita henk.koht asioitani
2 palstalla kirjoittelen miten sattuu ,"oikeassa# elämässä olen erittäin tarkka oikeinkirjoituksesta ,yhdyssanoista ,välimerkkien oikeasta käytöstä jne
Itseäni taas on huvittanut lähinnä sellaiset tilanteet, joissa joku "tuttu" hirveästi revittää "tunnistaneensa" minut jostain mikä ei sitten kuitenkaan ollut minun. Sehän taas kertoo paljonkin henkilön mielenmaisemasta, millaista tekstiä niin kovasti toivoo minun kirjoittaneen.
Muutan tositarinoita sen verran, että kukaan ei pysty tunnistamaan niistä minua.
En yhtään ihmettele, että kyyristelee häpeissään nurkissa aina kun törmätään. Oikeastaan ihmettelen, että sellaisella track recordilla kehtaa näyttää naamaansa kenellekään, jos nyt sitten kehtaakaan:-).
Itseäni taas on huvittanut lähinnä sellaiset tilanteet, joissa joku "tuttu" hirveästi revittää "tunnistaneensa" minut jostain mikä ei sitten kuitenkaan ollut minun. Sehän taas kertoo paljonkin henkilön mielenmaisemasta, millaista tekstiä niin kovasti toivoo minun kirjoittaneen.
perusteella? Ymmärtäisin jos tämä av olisi joku alueellinen foorumi, mutta että koko suomi ja ulkomailtakin tuntuvat tänne kirjoittavan.
En usko että kukaan tunnistaa minua ja tiedän että täällä käy useampikin tuttu lukemassa juttuja. Samoin kuin muut tietävät että käyn täällä mutta ei kukaan koskaan ole sanonut että olisi tunnistanut minut jostain kirjoituksesta. Eli en pelkää.
edes tiedä, millainen kirjoitustyyli mulla on, joten ei ole pelkoa, toisekseen, en usko, että kukaan tuttuni täällä edes käy.
...mutta siinä auttaa, kun ko. houkka kuittaa tunnistuksen oikeaksi saamalla nolosti asemoidun itkupotkuraivarin asiasta.
perusteella? Ymmärtäisin jos tämä av olisi joku alueellinen foorumi, mutta että koko suomi ja ulkomailtakin tuntuvat tänne kirjoittavan. En usko että kukaan tunnistaa minua ja tiedän että täällä käy useampikin tuttu lukemassa juttuja. Samoin kuin muut tietävät että käyn täällä mutta ei kukaan koskaan ole sanonut että olisi tunnistanut minut jostain kirjoituksesta. Eli en pelkää.
Olen avoimesti kertonut hakevani palstalta huumorimateriaalia.