Äidiksi
Vauva vuodelle 2013 olis kovasti toiveilla. Pillerit jätetty aikoja sitten pois, suurimapana ongelmana on yhdyntöjen tiheys, tai siis en puuttuminen. Sain työpuolen kohdalleen tuossa viime vuoden alussa ja silloin päätimme avopuolisoni kanssa, että vauva saisi tulla kun vaan haluaisi. Alkuvuosi mentiin sillä, että kun mieli tekee ja jos vauva ilmoittaa tulostaan niin saa tulla. Kierto kuitenkin aina vaihtuis seuraavaan ja kuukaudet näin nopeasti menivätkin. Merkkailin kuitenkin kalenteriin alkamispäiviä, käytin ovulaatiolaskureita. Tikkuihin en mennyt, koska tuntui, että seksielämän pitäisi tiivistyä ennen kuin kannattaa etsiä kunnolla päivää siihen kun on "pakko tapahtua".
Nooh, syksyhän siinä tuli ja päätin ottaa tikut käyttöön. Yhdyntöjä meillä siis todellakin 2-3 kierron aikana ja näin jälkeenpäin merkkailujen perusteella aina väärään aikaan. Liian aikaisin tai liian myöhään.
Viime kierrossa aloin joka päivä tekemään testin ovulaation varalta. 14. päivä kierron alusta se olikin, mutta työvuorot ja muu elämä tuntui pakkaantuvan juuri näille päiville joten murheekseni ei tarvinnut edes toivoa. Kuitenkin positiivinen löydös ovulaatiotikusta antoi potkua koska minulla ei ole aiemmin lapsia enkä tiedä siis voinko edes tulla raskaaksi.. Joten mahdollisuus siihen, että edes ovuloin oli minulle kannustava :)
Tässä nykyisessä kierrossa olen jälleen tikuttanut ja nyt on tässä keskivaiheilla kaksi kertaa oltu yhdynnässä. Tässä kierrossa olen syönyt foolihappoja ja juonut greippimehua. Yhdynnän jälkeen laitan tyynyn takapuolen alle, joka myöskin on taikauskoa, mutta kun tuntuu että tämä on asia, jolle en oikeastaan voi tehdä yhtään mitään niin haluankin tarttua jokaiseen oljenkorteen. :)
Vaikka vuosi on kulunut niin en ole pitänyt painetta terveydenhuoltoon hakeutumisella, koska totuus on, että raskaaksi tulemiseen vaaditaan se yhdyntä, ja jos kierron aikana on vain muutama eikä lähelläkään ovulaatiota niin eihän sieltä vaavia voi tulla. Tämä kierto on nyt ensimmäinen kun ollaan oltu yhdynnässä "sopivina hetkinä". Jos useampi tälläinen kierto ei tuota tulosta niin olisi apua mentävä hakemaan.
Kova olisi halua ja toivo suuri