Mistä voi olla kyse, kun aikuinen ihminen ei opi vierasperäisiä sanoja?
Kyseessä siis oma mieheni, joka on monella tavalla lahjakas (esimerkiksi matemaattisesti, musikaalisesti...) mutta ei opi vähänkään vieraampia sanoja sitten millään? Asia on vaivannut minua pitkään joten olen hiljalleen yrittänyt "opettaa" niitä, mutta edistystä ei juuri tapahdu. Ongelmia ovat viime aikoina tuottaneet mm. sanat apokalyptinen, postmoderni, ideologinen, liberalismi ja fasismi. Kyse ei ole siitä että mies ei vain osaisi tarkkaan kuvailla kyseisten sanojen merkitystä, vaan hän ei siis useimmiten kerta kaikkiaan tiedä mitä ne tarkoittavat.
Uskokaa tai älkää mutta mies ei ole muuten mikään vajaa. Mistä ihmeestä tällainen voi johtua? Lukihäiriötä miehellä ei ole ainakaan todettu, mutta epäilen silti että hänellä saattaa sellainen olla, lukemastaan hän ei nimittäin muista ikinä mitään. Oppii parhaiten kuulemalla. Kielipäätä hänellä ei juurikaan ole, pärjää kuitenkin kohtuullisesti englannilla.
Kommentit (18)
Olen huomannut että ihmiset jotka lukevat paljon lehtiä ja kirjoja, hallitsevat kielen paremmin vert. ne jotka eivät lue.
On paljon sanoja (esim. nuo mitä luettelit) mitkä jokainen osaa. Jos ns. "seuraa maailman menoa", ei tietyiltä asioilta ja sanoilta voi välttyä. Ja asiat oppii nopeaan, jos vaikka vuoden ajan lukee sanomalehden joka päivä, niin oppii aika monta uutta asiaa.

koska lukeminen on hänelle jotenkin vaikeaa. Hänellä on tosi huono mielikuvitus, olen ajatellut että se liittyy asiaan jotenkin, kirjaa lukiessahan tarvitsee myös mielikuvitusta. Mies ei myöskään muista lukemaansa kovin hyvin, kuten jo mainitsin.
Ap
lukihäiriötä on. Sillä perustein veikkaan, kun mies on musikaalinen ja kuulemansa oppii, niin ongelma ei ilmeisesti ole sen kielen hahmottamisessa äännetasolla.
Voi olla, että hän lukiessaan "hyppää yli" vaikeat jutut ja ei siksi muista. Itselläni on vähän ongelmaa numeroiden kanssa, ja olen huomannut, että hyppään esim. vuosiluvut ja muut numeraalit ikäänkuin vaistomaisesti yli, jos en keskity lukemaan myös niitä...
Anna hänen syödä rauhassa danaaneja, äänestää bemareita ja käyttää golitsia.
Voit harrastaa postmoderneja ideologioitasi liberaalien kollegojesi kanssa.
ihmisen aivot on rakennettu niin, että ne hylkäävät saamastaan informaatiosta noin 99% määriteltyään sen irrelevantiksi. Ja se on hyvä, sillä kukaan ei pystyisi hallitsemaan lajittelematonta informaatiotulvaa, joka luonnossa ja elämässä koko ajan on. Miehellesi nämä tiettyihin asioihin liittyvät "sivistyssanat" ovat tämmöistä irrelevanttia ja siksi hylättävää dataa. Veikkaan, että musiikista ja matematiikasta kiinnostuneena hän kyllä tnnistaa niihin liittyviä vierasperäisiäkin sanoja, kuten vaikka heavy metal tai funktio. Näille sanoille hänellä on käyttöä.
On toki varsin todennäköistä, että joku lukivaikeuden tapainen aivojuttukin tuossa on taustalla, mutta enemmän kuitankin juuri se, että nuo sanat vaan ei liity mihinkään, millä olisi mitään väliä hänelle. Jos haluat häntä "opettaa", sun pitäisi löytää sanojen merkitys nimenomaan hänelle - ei vain sinulle.
ei niitä aina ennen niin tapana ollut todeta, jos kuitenkin koulussa menestyi sen verran että jotenkuten normaaliluokalla pärjäsi.
Mun miehellä on myös selvästi lukihäiriö, ei hänelläkään todettu kyllä. Mutta akateeminen, muuten fiksu mies kirjoittaa hassusti, mikä oli minulle suhteen alussa jopa aika paha turn off. Kun mies esim. lähetti minulle koirastaa kuvan tekstillä "fifi makaa tyynylläään ,kuin brinsessa" tai teki valtavasti yhdys sana virheitä. Tuli olo että taitaa olla aika vähä-älyinen mutta eihän se ollut, tosiaan on vain lukihäiriö. IT-alalla on töissä ja pärjää oikein hyvin siellä.
sun miehellä ongelmia sanojen ymmärtämisen kanssa? Mun mies kirjoittaa tämän ongelman huomioon ottaen hyvin, varsinkin jos keskittyy kunnolla. Mulle tämä miehen ongelma sanojen ymmärtämisen kanssa on myös turn-off, mutta yritän ajatella että kaikilla meistä on omat heikkoutemme. Olisi kyllä mukavampi jos olisi jokin virallinen diagnoosi, koska mies saattaa joskus vaikuttaa aika tyhmältä tämän ongelman takia...
Ap
ei niitä aina ennen niin tapana ollut todeta, jos kuitenkin koulussa menestyi sen verran että jotenkuten normaaliluokalla pärjäsi.
Mun miehellä on myös selvästi lukihäiriö, ei hänelläkään todettu kyllä. Mutta akateeminen, muuten fiksu mies kirjoittaa hassusti, mikä oli minulle suhteen alussa jopa aika paha turn off. Kun mies esim. lähetti minulle koirastaa kuvan tekstillä "fifi makaa tyynylläään ,kuin brinsessa" tai teki valtavasti yhdys sana virheitä. Tuli olo että taitaa olla aika vähä-älyinen mutta eihän se ollut, tosiaan on vain lukihäiriö. IT-alalla on töissä ja pärjää oikein hyvin siellä.
Onko sun miehellä ongelmia sanojen ymmärtämisen kanssa? Mun mies kirjoittaa tämän ongelman huomioon ottaen hyvin, varsinkin jos keskittyy kunnolla. Mulle tämä miehen ongelma sanojen ymmärtämisen kanssa on myös turn-off, mutta yritän ajatella että kaikilla meistä on omat heikkoutemme. Olisi kyllä mukavampi jos olisi jokin virallinen diagnoosi, koska mies saattaa joskus vaikuttaa aika tyhmältä tämän ongelman takia...
Ap
ei hahmota aina oikein vaikeita sanoja eikä siksi myös niiden merkitystä. Puheesta kyllä ymmärtää hyvin vieraammatkin sanat, silloin kun ne tuntee siis. Hän kyllä ei, varmaan juuri lukihäiriön takia, ole maailman sivistyneimipiä eikä lueskele huvikseen yleistietoa, koska se on työlästä hänelle. Siinä mielessä hän on myös ihan sivistymätön monen muun mielestä, joka seuraa maailmanmenoa, lukee laajasti jne.
Mutta eipä tuo nyt iso asia ole oikeastaan lopuksi meidän suhteessa ollut, kunhan pääsin yli siitä alun väärästä tuomiostani, kun pidin häntä yleisesti vähä-älyisenä ongelman takia. Mutta vähä-älyinen ei onnistuisi ohjelmoimaan työkseen erittäin vaativia ohjelmistoja.

on aika samanlaiset tilanteet, mullakin kesti vähän aikaa päästä omista ennakkoluuloistani. Sitten lopulta tajusin että mieheni työtä ei kyllä kukaan vähä-älyinen kykenisi tekemään :)
On mulla silti heikko kohta asiaan liittyen, olen nimittäin äärimmäisen herkkä sen suhteen jos joku vaikuttaa pitävän miestäni yksinkertaisena tai tyhmänä. Eihän sillä pitäisi olla väliä kun itse tiedän miten asia on, mutta kyllä se silti tuntuu pahalta jos huomaan jonkun katsovan miestä vähän oudosti kun käyttää jotain sanaa väärässä yhteydessä tai kysyy jonkun "itsestäänselvän" sanan merkitystä... Onneksi heti kun siirrytään teoreettisesta keskustelusta käytännön asioihin niin mieheni pääsee loistamaan :)
Ap
en myöskään muista vieraperäisiä nimiä/sanoja ulkoa. Jotenkin ne eivät vaan jää päähän. Pitäisi kirjoittaa ne paperille että muistaisin. Lukihäiriötä ei ole -ja näen tuossa yllä olevassa tekstissä kirjoitusvirheitä mutta en piitta niistä.
Minä luen paljon joten siitäkään ei ole kyse
ja pyörit niissä ympyröissä ;D Humanistit eivät voi sanoa yksinkertaista asiaa selkeästi vaan yrittävät muotoilla asian mahdollisimman monimutkaisesti. Sellainen ei sovi normaaliin työelämään ;D
20 sivuun jos asiat selkeytettäisiin. Kasvatustieteissä varsikin jokainen kirjan kirjoittaja pyrkiin keksimään mahdollisiman monta uutta sanaa ja termiä kirjaansa :D Heille vierasperäisten termien keksiminen on identiteettikysymys :D
ja pyörit niissä ympyröissä ;D Humanistit eivät voi sanoa yksinkertaista asiaa selkeästi vaan yrittävät muotoilla asian mahdollisimman monimutkaisesti. Sellainen ei sovi normaaliin työelämään ;D
mutta en ole humanisti. Tiedän kyllä mitä tarkoitat, sillä monet ystävistäni ovat humanisteja, ja sen ihan oikeasti huomaa puhetavasta :) En itsekään aina ymmärrä heidän puheitaan. En vaadi myöskään mieheltäni hienojen ja "turhien" sivistyssanojen opettelua, mutta normaalissa puheessa usein esiintyvät vierasperäiset sanat olisi hyvä tietenkin osata.
Ap
Lukihäiriö ei estä termien merkitysten oppimista kuultuna. Ap sanoo, että hän on yrittänyt opettaa termejä miehelleen, muttei tämä silti ymmärrä, mitä esim. ideologinen merkitsee.
Lukihäiriöinen ei hahmota sanaa oikein luettuna, mutta siitä ei liene nyt kumminkaan kyse, vaan koko termin abstraksin merkityksen missaamisesta.
Itselläni on asperger-lapsi, ja siihen liittyy juurikin abstraktien termien hahmottamisen vaikeutta. Assit tuppaavat ymmärtämään asiat kirjaimellisesti, esim. "kasvipeite" on peite, joka on tehty kasveista. Ei maan pinnalla oleva kasvusto.
En nyt sano, että ap:n miehellä on asperger, mutta ehkä "piirteitä aspergerista", se on siis rajadiagnoosi. Onko hän sosiaalisesti vähän yksiviivainen ja kömpelö, tuottaako asioiden monimerkityksellisyyden ymmärtäminen vaikeuksia?
Tsemppiä, oli niin tai näin. Oma as-poikanikin on monessa asiassa (matematiikassa ja avaruudellisessa hahmotuksessa) huikea, vaikka reaaliaineet vähän sitten tökkivätkin ;-)
Se ei ole joko-tai ollenkaan. Lukivaikeudet ovat tavallisia, ja usein diagnoosia ei ole, mikäli ihminen on pystynyt kompensoimaan ongelman hyvin. Mutta elämässä pärjää hyvin erilaisilla lahjakkuusrakenteilla ja taidoilla. Kenelläkään ei ole kaikki taito hallussa.
Lukihäiriö ei estä termien merkitysten oppimista kuultuna. Ap sanoo, että hän on yrittänyt opettaa termejä miehelleen, muttei tämä silti ymmärrä, mitä esim. ideologinen merkitsee.
Lukihäiriöinen ei hahmota sanaa oikein luettuna, mutta siitä ei liene nyt kumminkaan kyse, vaan koko termin abstraksin merkityksen missaamisesta.
Itselläni on asperger-lapsi, ja siihen liittyy juurikin abstraktien termien hahmottamisen vaikeutta. Assit tuppaavat ymmärtämään asiat kirjaimellisesti, esim. "kasvipeite" on peite, joka on tehty kasveista. Ei maan pinnalla oleva kasvusto.
En nyt sano, että ap:n miehellä on asperger, mutta ehkä "piirteitä aspergerista", se on siis rajadiagnoosi. Onko hän sosiaalisesti vähän yksiviivainen ja kömpelö, tuottaako asioiden monimerkityksellisyyden ymmärtäminen vaikeuksia?
Tsemppiä, oli niin tai näin. Oma as-poikanikin on monessa asiassa (matematiikassa ja avaruudellisessa hahmotuksessa) huikea, vaikka reaaliaineet vähän sitten tökkivätkin ;-)
on kyllä sosiaalisesti välillä vähän kömpelö, usein esimerkiksi jos ihmiset ovat eri mieltä jostain tai joku tietää toisen olevan väärässä jossain asiassa, niin asian voi ottaa puheeksi jotenkin lempeästi ja sovittelevaan sävyyn. Mun mies taas töksäyttää välillä hyvinkin töykeään sävyyn jos tietää jonkun olevan väärässä. Seurauksena on usein kiusaantuneita hiljaisuuksia, vaikka mies ei tarkoita mitään pahaa. Olen tästä joskus huomauttanut mutta mies ei muista sanoneensa töykeästi. Tässäkin on toki todennäköisimmin kyse vain luonne-asioista.
Ap
Lukihäiriö ei estä termien merkitysten oppimista kuultuna. Ap sanoo, että hän on yrittänyt opettaa termejä miehelleen, muttei tämä silti ymmärrä, mitä esim. ideologinen merkitsee. Lukihäiriöinen ei hahmota sanaa oikein luettuna, mutta siitä ei liene nyt kumminkaan kyse, vaan koko termin abstraksin merkityksen missaamisesta. Itselläni on asperger-lapsi, ja siihen liittyy juurikin abstraktien termien hahmottamisen vaikeutta. Assit tuppaavat ymmärtämään asiat kirjaimellisesti, esim. "kasvipeite" on peite, joka on tehty kasveista. Ei maan pinnalla oleva kasvusto. En nyt sano, että ap:n miehellä on asperger, mutta ehkä "piirteitä aspergerista", se on siis rajadiagnoosi. Onko hän sosiaalisesti vähän yksiviivainen ja kömpelö, tuottaako asioiden monimerkityksellisyyden ymmärtäminen vaikeuksia? Tsemppiä, oli niin tai näin. Oma as-poikanikin on monessa asiassa (matematiikassa ja avaruudellisessa hahmotuksessa) huikea, vaikka reaaliaineet vähän sitten tökkivätkin ;-)
on kyllä sosiaalisesti välillä vähän kömpelö, usein esimerkiksi jos ihmiset ovat eri mieltä jostain tai joku tietää toisen olevan väärässä jossain asiassa, niin asian voi ottaa puheeksi jotenkin lempeästi ja sovittelevaan sävyyn. Mun mies taas töksäyttää välillä hyvinkin töykeään sävyyn jos tietää jonkun olevan väärässä. Seurauksena on usein kiusaantuneita hiljaisuuksia, vaikka mies ei tarkoita mitään pahaa. Olen tästä joskus huomauttanut mutta mies ei muista sanoneensa töykeästi. Tässäkin on toki todennäköisimmin kyse vain luonne-asioista. Ap
oikeasti oikein osaa lukea sosiaalisia tilanteita ja sitä, miten toiset häntä tulkitsevat, jos hän toimii kuten toimii.
Kannattaa miettiä tuotakin vaihtoehtoa, sillä siihen oikeasti liittyy kielenkäytön kapea-alaisuutta ja monimerkityksellisyyden tajuamisen ongelmia.