Haluatko kysyä psykoosin kokeneelta jotain?

minulla ei ollut enää kosketusta tähän hetkeen, jokainen hetki tuntui vain pakokauhulta ja pakenin jotain...

minua jahdattiin, kaikki puhuivat minusta ja ihmisten puheissa oli viitteitä minun elämästäni.

En voinut keskittyä, en voinut enää syödä (laihduin kuuden kuukauden aikana 20kg) elin jossain tuolla linnunradan tuolla puolen ja silti kuitenkin pystyin elämään tässä elämässä.

Tuskaa ja suunnatonta epätoivoa, äärinmilleen vietyä masennusta

Ei tarvitse tietenkään jos et halua, mutta minusta olisi mielenkiintoista kuulla mitä tuo käytännössä tarkoittaa; itkitkö, miten nukuit, mitä tarkoitat tuolla jahdattuna olemisella? Miten selvisit töistäsi ennen kuin irtisanouduit? Miten selvisit lapsesi hoidosta, ja kodin? Miten "normaali" arkielämä kaupassa käynteineen, kotihommineen, jne.?

Tyttäreni (epävakaa ja psykoottisia jaksoja) vahingoitti itseään, ei tahdo selviytyä mistään paperiasioista, työnsä hoiti itku kurkussa, näki jonkin verran harhoja, otti kaikki kommentit liian syvästi ja jäi niihin roikkumaan jne.

En ollut läsnä, toimin kuin kone, mutta mieli rikkinäisenä ja sekaisin. Keho toimi omaan tahtiin irrallaan mielestä. Pakenin entistä työyhteisöäni, tiesin entisen esimieheni jahtaavan minua kaikkialle ja pelkäsin joutuvani kohta vankilaan. Ahdistus ja tuska olivat valtavia, en saanut nukuttua kuin unilääkkeiden avulla. Kaikki arjen rutiinit olivat työläitä ja veivät voimia hirveästi. Itkin ja oli aikoja, kun ei itkettänyt. Yritin viimeiseen asti jaksaa, oli vaikea myöntää itselleen, ettei kaikki ole kunnossa. Ympärilläni olevat läheiset eivät ole koskaan tainneet käsittää miten huonossa kunnossa olin ja olen edelleen. Siis ympäröivä maailma näytti viholliselle jota vastaan kävin ensin taistelua yksin ja kun huomasin etten selviä minä aloin pakenemaan.

Kuulostaa kamalalta.



Kovasti voimia sinulle parantumiseen!