Facebook ja profiilikuvat
Mikä ihmeen pakko siihen profiilikuvaksi on laittaa pelkkien lapsien kuvia, tai muuten jotain sellaista, mistä profiilin omistajaa ei tunnista? En keksi sille mitään muuta syytä kuin huomion hakeminen. Muutenkin on vähän arveluttavaa laittaa pienten lasten kuvia nettiin, "ilman heidän lupaa". Olen ehkä hieman konservatiivinen nettipalvelujen suhteen, sillä mielestäni profiilikuvassa tulisi olla ensisijaisesti kyseisen tunnuksen omaava henkilö tunnistettavasti, jos sen profiilikuvan kerta haluaa laittaa. Kyllähän sinne sitten muita kuvia voi laittaa mielin määrin muiden ihmisten ihmeteltäviksi.
Asia tuli taas mieleen, kun etsin yhtä vanhaa tuttua facebookista, jolla on sen verran yleinen nimi, että vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon. Näistä about puolella on tunnistettava kuva, ja lopuilla ei ollenkaan tai jotain muuta kuvassa.
Jos sanotaan, että moni lapsikuvien laittajista on vähemmän edustavan näköinen, niin ei silloin sanota, että kaikki vähemmän edustavat laittaa lapsikuvan. Ihan peruslogiikkaa.