Minulle on sattunut vuonna 2011 aivan järkyttäviä asioita

silloin en niitä ottanut pahoina.. tämän vuoden kesäkuussa tapahtui jotain, en tiedä mitä ja vaivuin psykoottiseen masennukseen josta olen hyvin, hyvin hitaasti toipumassa mm työkykyinen en tule olemaan aikoihin.



Paljon olen unohtanut asioita, mutta nyt tuli mm mieleen aivan hirveä juttu. Laitoin suomi 24 treffipalstalle ilmoituksen. Eräs itseään kovasti kehuva mies otti yhteyttä ja sovimme tapaamisen. Petyin valtavasti, koska tämä mies oli narkomaani. Ilmoitin heti kahvit juotuamme, ettei tämän tapaamisen jälkeen tavata. Mies ei tätä uskonut vaan aloitti järjestelmällisen vainoamisen. Hän soitteli työpaikalleni, kyseli työkavereilta minusta (oli uusi työntekijä ja kukaan ei oikeastaan tiennyt minusta mitään ja tuon kahelin soittojen perusteella minua ei kovin korkealla koskaan rankattu) kävi työpaikallani, soitteli omaan puhelimeeni ja vaati vastauksia siitä miksei meistä voinut tulla paria.



Tätä kesti muutaman viikon.. se järkyttävin kokemus oli tässä se, kun vuosi sitten tämä narkomaani tuli klo 22 soittamaan ovikelloani, en avannut ovea. Koska asun rivitalossa, tämä tyyppi keksi kokeilla takaovea, joka oli auki ja sieltä hän marssi epäsiistin olemuksensa kanssa sisälle. Pelkäsin ja tärisin, olin aivan toimintakyvytön. Pelkäsin lasteni puolesta. Kaksi pitkää tuntia hän vaati minulta vastausta mikesen ole kiinnostunut hänestä, mikä hänessä on vikana jne.



Nyt tässä istuessani tajuan, että minun olisi pitänyt soittaa poliisit paikalle tai ainakin tehdä ilmoitus hänestä. Miksen tehnyt? Onko nyt liian myöhäistä, kun tuosta on kulunut vuosi? Vai yritänkö vaan unohtaa?



Tuo tapaus jätti minuun ikuisen pelon =(.



Eikä ollut ainoa traumaattinen kokemus. Työni puolesta jouduin kokemaan samantapaisia juttuja lisää. työsekentelin vastaanotolla terveydenhoitajana ja muutama mies ihastui minuun oikeasti. Oli halailua, väkisin vastaanotolle tulemisia, kosketteluja. Yksikin äijä odotteli minua aina työpäivän jälkeen työpaikkani parkkipaikalla ja odotti minua siellä. Pian hän saikin selville kotiositteeni ja puhelinnumeroni.. siis auton rekisterin avulla..



Alkoi tulla puhelinsoittoja kotiin, rakkausviestejä naimisissa olevalta mieheltä.



Ja miksen kertonut esimiehelle? Koska minua pidettiin jo valmiiksi kummallisena, olinhan pyytänyt siirtoa työpaikkakiusaamisen vuoksi terveydenhoitajaksi. Minua seurasi valmiiksi maine, että olen hullu. Esimies kävi aina tasaisen väliajoin hakkumassa minua, milloin siitä että pidin vastaanottohuoneeni ovea kiinni, milloin olin laittanut liikaa meikkiä tai olin liian laitetun näköinen tms.



Pelkään ihmisiä, en koskaan taida toipua tästä.