Päiväkotiryhmä - ei retkiä?
Onko normaalia, että isojen päiväkotiryhmä (3-6 v) ei tee yhtä ainutta retkeä koko syksynä? Eivät siis ole poistuneet päiväkodin pihasta tänä aikana kertaakaan isommassa tai pienemmässä porukassa. Mietin pitäisikö asiaa viedä jotenkin eteenpäin, kun muissa päiväkodeissa tuntuu olevan paljon aktiivisempaa henkilökuntaa. Harmittaa oman lapseni puolesta, että hän ei pääse ryhmän kanssa ikinä mihinkään tapahtumiin tai edes metsäretkelle.
Kommentit (89)
että miten voi olla ankeita ihmisiä osa vastaajista! Tottakai teen lapseni kanssa retkiä viikonloppuisin, mutta haluan myös olla kotona ja pitääkin, kun on kotitöitä ja muita hommia (olen yh). Joka viikonloppu tehdään kuitenkin jotain kivaa. Mutta tämän LISÄKSI toivoisin, että päiväkodissa tehtäisiin edes JOSKUS joku retki. Edes kerran kuussa. Se ei liene liikaa vaadittu. Lapsilla on myös pienryhmätoimintaa, mutta edes sen puitteissa eivät käy missään. En ymmärrä miten joku onnistui tämänkin kääntämään siihen, että "jos aina käydään retkillä niin se on lapsilta pois" tms. Oma lapseni on reipas ja sosiaalinen 5-vuotias, joka olisi innoissaan retkistä. En myöskään tiedä, että ryhmässä olisi ketään erityislasta enkä myöskään ole kuullut, että kukaan vanhempi olisi kieltänyt lastaan lähtemästä retkille. Olen kysynytkin retki-aiheesta henkilökunnalta ja ovat vastanneet jotain "ei vielä" tms epämääräistä. Nyt on jo joulukuu, että mitään käynnistämisvaikeuksia ei pitäisi enää olla, kun kaikki lapset ovat olleet ryhmässä elokuusta asti. Myöskään pitkiä poissaoloja ei ole ollut vaan vakihenkilökunta on ollut paikalla lyhyitä sairaspoissaoloja lukuunottamatta. Vieläkö joku lastenhoitaja/lto/turvallisuushakuinen keksisi jonkun (teko)syyn miksei retkiä voi tehdä?? Niin ja harjoittelijoihin viittaisin siinä, että hänet olisi voinut ottaa mukaan retkelle ylimääräiseksi aikuiseksi, tottakai hänestä on pukemisessa ja vahtimisessa apua vaikka hänellä ei täyttä vastuuta olekaan. Esim. yksi pienryhmä (max. 7 lasta) ja kaksi aikuista (yksi vakkari + harjoittelija), onko se niin vaikeaa liikkua vähän pihan ulkopuolelle?! Täällä totisesti löytyy ihmisiä jotka osaavat tehdä asiasta kuin asiasta hankalan. Miten hankalaa teidän oma elämä mahtaa ollakaan? ap
Harjoittelijaa ei saa laskea aikuiseksi, joten 7 lasta olisi yhden aikuisen vastuulla. päiväkodin ulkopuolella. Siihen ei meillä suostu kukaan päiväkodin työntekijä!
Miten se eroaa onko 7 lasta yhden vastuulla vai 21 lasta 3:n vastuulla? Luulisi, että on helpompi lähteä pienemmällä porukalla. Lapseni pienryhmässä kaikki lapset 4-6-vuotiaita. Ja vaikka harjoittelija ei ole virallisesti vastuussa niin kai hänellä on silmät päässä ja osaa kävellä jonon perässä?
Miten luokanopettajat voivat tuolla logiikalla lähteä ikinä mihinkään luokkansa kanssa, siellähän on 20-30 oppilasta 6-vuotiaasta ylöspäin?
miten tässä ketjussa luetellaan koko ajan esteitä? On kellonaikoja ja adhd:tä ja turvallisuusriskiä ja ties mitä kaikkea. Kauhean vähän käytetään mielikuvitusta ja ajatellaan kehikon ulkopuolella, että mitä retkeilemättömyydelle voisi tehdä.
lapsilla ei ole retkiä. Se mahdollistaa lasten omat aikataulut eli hoitoon voi tulla koska tahansa aamupäivällä eikä ehdottomasti klo 8.00, jolloin on lähtö. Mieluummin lapselle lyhyet, joustavat hoitopäivät kuin kalenteri täynnä retkiä ja menoja. Pienille riittää pieni maailma.
Mistä vanhemmista sinä puhut? Meidän päiväkodissa vanhemmat päinvastoin toivoisivat lisää retkiä. Onko se kalenteri "täynnä" retkiä jos tehdään silloin tällöin joku retki? Lähimetsään voi lähteä esim. klo 9.30, ei siihen tarvi kovasti kenenkään joustaa. Onko 4-6-vuotias sinusta niin pieni, että riittää se päiväkodin (ankea) piha päivästä toiseen?
ap
koska rakennuksesta tuli tehtyä liian pieni, eivätkä jättiryhmät mahdu sisälle yhtä aikaa. Siitäpä pätkäistään osasto neljään osaan ja kaikki juoksevat ympäri kyliä.
Henkilökunnan kannalta retkillä olo voi olla myös helpompaa kuin suunnitella laadukasta toimintaa sisällä. Ja tokihan se näyttää ihanalta niille vanhemmille, jotka eivät näe metsää puilta.
on sula mahdottomuus tehdä laadukasta toimintaa sisällä ja tämän päälle tehdä silloin tällöin joku retki? Millä tavalla ne sulkevat toisensa pois?
Tekosyitä, tekosyitä. Mitä vielä keksit?
Meidän päiväkodissa juurikin nämä erikoislapset, adhd jne nauttivat eniten metsäretkistä, eikä heistä todellakaan tarvitse olla huolissaan siellä metsässä.
asia ei ole aina niin yksiselitteinen niin kuin joku jossain viestissä jo mainitsikin. Olen töiss päiväkodissa pienten ryhmässä ja käymme mahdollisuuksien mukaan pieni muotoisilla retkillä. Mutta nämä ovat siis mahdollisia vain kun lapsia on vähemmän tai esim. loma-aikoina. Yksinkertainen vastaus on: henkilöstö pula. 13sta alle 3-vuotiaan kanssa on hyvin hankala lähteä 3 aikuisen voimin reissuun. Olemme myös kokeilleet pienryhmä retkeilyä 2 aikuista,7 lasta mikä on viel ihan kohtuullinen ryhmä koko että uskaltaa lähteä retkeilemään,mutta tämä tarkoittaa sitä että yhdelle hoitajalle jää yksinään 6 alle 3-vuotiasta eli enemmän mitä laki sallii. Joten jos retkiä ynnä muita lisä toivomuksia vielä toivotaan päiväkotiarkeen missä nykyään jo muutenkin koitetaan venyä ilman rahaa ja hoitajia ja taukoja, koska vanhemmat vaativat koko ajan enemmän, myös hoitajia tarvittaisiin lisää nämä toiveet toteuttamaan.
mun mielestä tämä retkeilyasia on ihan asenteesta kiinni. En millään saata uskoa, että nykypäivän "hyvän päivähoidon" mittari on se, että lapsi selviytyy hengissä hoitopäivästä. Tältä se vaan tätä ketjua lukiessa vaikuttaa. Meidän perheessä ratkaistiin asia niin, että lapsemme käy luontopäiväkotia. Siellä retkeillään 3 kertaa viikossa lähimetsään. Ja siis yli kolme vuotiaita on tässäkin päiväkotiryhmässä se 7 kpl per aikuinen. Pienet, alle 3-vuotiaat retkeilevät kaksi kertaa viikossa. Jokaisella on hyvät varusteet, omat reput ja kerran viikossa retkieväät. Jopa ihan pienet selviytyvät retkistä mainiosti ja se onkin aina se odotetuin juttu. Nyt talvella isot hiihtävät (kaikki yli 3-vuotiaat) kaksi kertaa viikossa. Ihan loistavasti menee sekin, lapset kantavat omat suksensa kaikki hiihtopaikalle. Hoitajia ei ole tuolla yhtään sen enempää kun missään muuallakaan, mutta hoitajat ovat kaikki asennoituneita siihen, että luonnossa liikkuminen on lapselle kaikista parasta opetusta. Siellä ei tarvita leluja vaan leikki syntyy luonnosta, toki hieman hoitajan avustuksella. Myös oppiminen tapahtuu kuin itsestään. Meidän lasten päiväkodissa on jopa pöytäliinat ja kynttilät pöydässä, siellä kun opetellaan myös hyviä pöytätapoja samalla. Ja sisätilat ovat muutenkin kodinomaiset. :)
Uskomatonta, että täällä suurin osa väittää ettei lasten kanssa voisi liikkua ryhmässä, se on asenteesta kiinni. Täällä on esitetty pelkkiä tekosyitä sille, ettei vaan millään lapsia voi viedä portin ulkopuolelle.
Musta riippuu siitä onko päivähoito muuten laadukasta. Retkeily ei sinänsä ole mitenkään pakollista ole mutta ihan kiva kuitenkin.
Ainakin Helsingissä on aika rajattomasti ilmaisiakin mahdollisuuksia. Satutunteja, ilmaisia elokuvia, ilmaisia museoita ja näyttelyitä. Ei ole pakko mennä lähimetsään vaikka kivaahan sekin on.
Meillä kolmevuotias aloitti hiljakkoin päiväkodissa ja retkiä näyttää silloin tällöin olevan. Hirveästi ei haittaisi vaikka ei olisikaan kun on vain 3 hoitopäivää viikossa ja itse retkeillään paljon sekä maksuttomiin että maksullisiin tapahtuminn.
[quote author="Vierailija" time="04.12.2012 klo 08:18"]
Päiväkodin pitäisi tehdä edes pieniä retkiä lähimetsään, mutta äiti ei jaksa viikonloppuna tehdä samaa? Miksi sinunkaan pitäisi viikonloppuna juosta tapahtumasta toiseen, miksi ette vaan ota eväitä reppuun ja mene lähimetsään.
Olen itse lto ja teen kyllä mahdollisuuksien rajoissa retkiä töissä. Mutta valitettavan usein niitä joutuu perumaan henkilökuntavajeen vuoksi. Ja maksullisiin ei ole varaan vanhemmilta ei saa kerätä rahaa
[/quote]
Samaa naureskelin.
[quote author="Vierailija" time="04.12.2012 klo 09:38"]
Kuin vain se yksi tai kaksi... Äidin kanssa retkellä on eri asia kuin muiden lasten. Meillä käydään retkillä lähinnä lomilla, kun ollaan kotona muutenkin enemmän, aika paljon tosin himmannut se fakta, että nuorimmaiseni ei ole osannut kävellä.
Tosin mulla ei valittamista omien lasten päiväkodista. Heillä käydään minusta ihan tarpeeksi retkillä ja tehdään kivoja asioita, maalataan, askarrellaan, leivotaan yms.
Päiväkodin pitäisi tehdä edes pieniä retkiä lähimetsään, mutta äiti ei jaksa viikonloppuna tehdä samaa? Miksi sinunkaan pitäisi viikonloppuna juosta tapahtumasta toiseen, miksi ette vaan ota eväitä reppuun ja mene lähimetsään.
Olen itse lto ja teen kyllä mahdollisuuksien rajoissa retkiä töissä. Mutta valitettavan usein niitä joutuu perumaan henkilökuntavajeen vuoksi. Ja maksullisiin ei ole varaan vanhemmilta ei saa kerätä rahaa
Eli vanhemman ei pidä pystyä retkeilemään useamman lapsen kanssa, mutta päiväkodin henkilökunnalta sitä voi odottaa?
[quote author="Vierailija" time="04.12.2012 klo 08:44"]
ihmetyttää kuvitteleeko vanhemmat tosiaan (kuten sinäkin) että se vajaa 40 tuntia viikossa minkä teen, on pelkkää retkeä tai piirileikkiä? Kyllä se työ on nykyään paaaaaljon muutakin, joskus liikaakin.
Tutustu päiväkotisi turvallisuussuunnitelmaan.
Näin maallikkona ajattelisin että tärkeämpää on kasvattaa kuin suunnitella kasvattamista. Kyllä näitä koukeroita riittää.
Tärkeintä on päiväkodissakin että pääsee ovesta ulos, niin lapset kuin aikuisetkin. Aivot saa happea ja suhteellisuudentajua.
Kyllä, samaa mieltä. Kasvattamista suosittelisin, mutta päävastuu kodilla!
Se päiväkoti on mun työpaikka ja teen työni sen tavan mukaan mitä tiimissämme esimiehen suosiollisella hyväksynnällä päätämme. Onneksi olen töissä päiväkodissa jossa toimitaan eikä hypitä vanhempien hyppynarun mukaan.
Kvaaks, olipa sammakoita..
Kunpa tosiaan keskityttäisiin tekemiseen, laadukkaseen päivähoitoon. Tämä nykyajan diipa-daapa-tieteellistäminen byrokratisointi on niin joutavaa.
Ei se lasten hoitaminen ja hyvän lapsuuden eväät ole miksikään muuttunut eikä siinä pitäisi olla mitään ylivoimaista normaalille ihmiselle.
Rytmi, johdonmukaisuutta, ruokaa, liikuntaa, ulkoilmaa, leikkiä, lepoa. Yhdessä toimimista - mitähän oppii lapset yhteistyöstä tässä kyseisessä kaikkitietävässä päiväkodissa ?
Kaikilla muilla kuin takuuvarmoilla kunnallisilla työpaikoilla joutuu muuten nykyään ottamaan huomioon sidosryhmät = ne jotka palvelua tarvitsevat. On ennenkuulumatonta että joku itseään ammattilaisena pitävä katsoo että vanhempien aatokset ei kiinnosta.
kyllä meillä käydään vähintään kerran tai kaksi viikossa. Ja ryhmässä ikäjakauma 1v-5v. Kyllähän henkilökuntamäärä katsotaan jo ryhmää kootessa että tuskin on siitä kiinni ja kyllä pienetkin nauttii metsässä ja retkillä oloista kun saa rattaista seurailla. Ja jos joku ryhmässä joka ei saa osallistua niin voi vierailla sen aikaa muissa ryhmissä, ei sen takia voi evätä koko muulta ryhmältä liikkumista!
Se päiväkoti on mun työpaikka ja teen työni sen tavan mukaan mitä tiimissämme esimiehen suosiollisella hyväksynnällä päätämme. Onneksi olen töissä päiväkodissa jossa toimitaan eikä hypitä vanhempien hyppynarun mukaan.
Kvaaks, olipa sammakoita..
Kunpa tosiaan keskityttäisiin tekemiseen, laadukkaseen päivähoitoon. Tämä nykyajan diipa-daapa-tieteellistäminen byrokratisointi on niin joutavaa.
Ei se lasten hoitaminen ja hyvän lapsuuden eväät ole miksikään muuttunut eikä siinä pitäisi olla mitään ylivoimaista normaalille ihmiselle.Rytmi, johdonmukaisuutta, ruokaa, liikuntaa, ulkoilmaa, leikkiä, lepoa. Yhdessä toimimista - mitähän oppii lapset yhteistyöstä tässä kyseisessä kaikkitietävässä päiväkodissa ?
Kaikilla muilla kuin takuuvarmoilla kunnallisilla työpaikoilla joutuu muuten nykyään ottamaan huomioon sidosryhmät = ne jotka palvelua tarvitsevat. On ennenkuulumatonta että joku itseään ammattilaisena pitävä katsoo että vanhempien aatokset ei kiinnosta.
Vanhempien ajatukset kiinnostaa, tottakai, mutta ymmärrätkö sen ristiriidan kun 20 eri perhettä haluaa 20 eri tavalla erilaista päivähoitoa. On pakko vetää yksi linja jota juuri meidän päiväkoti toteuttaa. Minä rivitason työntekijänä en voi paljoa vaikuttaa siihen paperityön ja suunnittelun määrään mitä meillä on. Lait ja asetukset säätelee jo osan, esimiehet loput. Ja ilmaista työtä nyt vaan en tee, tosin tiedän että siitäkin joku saa palkokasvin nenuunsa ja isosti.
Hyvä ja laadukkaan päivähoidon mittari ei ole retket. Sen varmaan kaikki ymmärtävät. Retkettömässä päiväkodissa käytetään resursseja johonkin muuhun. Ja yhteistyötä ei ole kuten varmaan tiedät, se että hypimme vanhempien tuuliviirihyppynarun mukaan.
terveisin ammattilainen päiväkodista
Omassa päiväkodissani ainakin retket onnistuvat, jos on innostuneita/ motivoituneita työntekijöitä. Omassa ryhmässä on yksi aikuinen, jonka mielestä retkille ei kannata pienten kanssa lähteä ja ne ovat vain turvallisuusriski. Olemme ratkaisseet ongelman siten että ryhmämme retkeilee pienryhmänä. Kaksi aikuista ja kahden aikuisen verran lapsia. Tämä ei innokas retkille lähtijä valvoo loppuja ulkona muiden retkeillessä. Mielikuvitusta voi siis käyttää.
Näyttääpä tämä aihe olevan kuuma peruna!
Kuka arvostaa mitäkin...
Retkiä varten täytyy aina tehdä kirjallinen retkisuunnitelma. Jups, luit aivan oikein, jokainen päiväkodin portista poistuminen vaatii kirjallisen suunnitelman, kolme aanelosta. Mieti viitsinkö nähdä vaivan lähimetsää varten? Ja millä ajalla teen suunnitelman + hoidan ne muut pakolliset suunnitelmat, vasut, kasvunkansiot, pyllynpesut, ulkoilut, siivoukset, syöttämiset, askartelut, jumppahetket, laulutuokiot, unisadut, nukutukset, pukemisen opettamiset, joulujuhlaharjoitukset, yhteistyön yhteistyökumppaneihin, ruokatilaukset, päiväkirjan täytöt, vapaan leikin, vesiväreillä maalaamiset, vanhempien kanssa oven suussa keskustelut, työkavarin kanssa keskustelut (tiedon vaihdon), omat tessin mukaiset tauot, opiskelijan ohjaukset jne. Se päiväkoti on mun työpaikka ja teen työni sen tavan mukaan mitä tiimissämme esimiehen suosiollisella hyväksynnällä päätämme. Yksi vanhempi vaatii retkiä, toinen sanoo niille ehdottomasti ei, yksi haluaa taidetta, toinen ei, yksi haluaa musiikkia, paljon musiikkia, toinen ei vaan mieluummin satuja. Onneksi olen töissä päiväkodissa jossa toimitaan eikä hypitä vanhempien hyppynarun mukaan.
"kaiken tietävät vanhemmat" "en viitsi nähdä vaivaa" ym kommentit jo kertovat sinusta kaiken. Ei tarvitse lukea pidemmälle. Oletko kuullut kasvatuskumppanuudesta? Sinä hoidat näiden kaikentietävien vanhempien lapsia! Tottakai heillä on oikeus olla kiinnostuneita lapsensa päivähoidosta! Kehtaatkin. Sinun pitäisi tehdä vanhempien kanssa yhteistyötä, he ovat päivähoidon asiakkaita. Oman lapseni päiväkodissa vanhemmat eivät kyllä todellakaan ole vaatimassa lisää musiikkia, kuvaamataitoa tms vaan ovat lähinnä kiinnostuneita siitä, että heidän lapsillaan on hyvä olla ja että henkilökunta on motivoitunutta ja innostunutta. Valitettavasti kaikki toiminnan vähäisyys, retkien puutteet ym kertovat nimenomaan motivaation vähäisyydestä. Niinhän se on sinullakin. Et viitsi nähdä vaivaa täyttää jotain rasti ruutuun-lomaketta, joten jätät ennemmin retken kokonaan välistä.
On pakko vetää yksi linja jota juuri meidän päiväkoti toteuttaa. ... Retkettömässä päiväkodissa käytetään resursseja johonkin muuhun. Ja yhteistyötä ei ole kuten varmaan tiedät, se että hypimme vanhempien tuuliviirihyppynarun mukaan. terveisin ammattilainen päiväkodista
Eikö olis helpompaa toimia suunnilleen tapaan kuin muutkin päiväkodit, niin ei menis ne "resurssit" ikiomaan säveltämiseen ja pyörän keksimiseen uudelleen ?
sillä tosiaan edes metsäretkiä, paikallisessa puistoissa käymisiä yms. ilmaista puuhaa, jos päiväkoti on vähävaraisempi.
Ja voisivathan työntekijät kysellä, että olisko esim. vitosen kerta korvaus huono asia, jos käyvät jossain teatterissa tai uimassa..
Yleensä suurinosa vanhemmista ovat suostuneet tuohon vapaaehtoiseen summaan. :)
lapsilla ei ole retkiä. Se mahdollistaa lasten omat aikataulut eli hoitoon voi tulla koska tahansa aamupäivällä eikä ehdottomasti klo 8.00, jolloin on lähtö. Mieluummin lapselle lyhyet, joustavat hoitopäivät kuin kalenteri täynnä retkiä ja menoja. Pienille riittää pieni maailma.