Lue keskustelun säännöt.
äitiyden myötä päässäni lähti pyörimään 24/7 kauhufilmi :/
03.12.2005 |
oikeesti, mä näen kokoajan hulluja kauhuvisioita lähinnä vauvan päästä murskaantumassa rappusten reunaan, pihalaattoihin jne..
rekat ohittaa nykyään aivan älyttömän läheltä ja oon aina ihan varma että pamahtaa.
kaikessa ruuassa on tietysti päivänselvä tukehtumisvaara. ja kaikessa muussa myös.
..mua on ennen hiukka naurattanut esim. oma äitini, joka ei voi heikkoihin hermoihinsa vedoten yhtään katsoa elokuvia joissa lapsia uhkaa jokin vaara. ei naurata enää.
joo, ja puhumattakaan sitten julkisuuteen nousevista pedofilia-jutuista.. musta tuntuu että mun pää vielä räjähtää.
Kommentit (6)
kuin tiedostettuja asioita.
Minua ärsyttää yli kaiken näillä sivuilla se, että kasvatuksessa puututaan epäolennaisuuksiin: kehutaan, kuinka varhain lapsi on oppinut kuivaksi tai sitä, että meillä ei ainakaan ole yhtä ainutta luunappia edes annettu.... kehutaan siis asioilla, joilla ei ole merkitystä suuntaan eikä toiseen.
Todellisuudessa kasvatus tiedostamatonta, hyvin pitkälle. Siirrämme lapsiin alitajuisia olettamuksia; pelkoja, moraalia jne. Sinun tapauksessasi äitisi on hyvin siirtänyt oman ajatusmaailmansa sinuun.
Eli: pelkosi on vain osin todellista. Se on pitkälti kasvatuksen tulosta, eikä sillä ole välttämättä tekemistä todellisuuden kanssa.
t. kasvatustieteilijä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mut en mä olis tullu ajatelleeksi että tää sekoilu aktivoituisi tällä tavalla tasan sillä hetkellä kun astuimme laitokselta pihalle.
ja mä en muuten ole millään muotoa neuroottinen ( :DD ei mut oikeesti) vaan aika rento ja maalaisjärkevä. enkä oo näiden hullujen pelkojeni vuoksi ainakaan vielä linnoittautunut lapsen kanssa kodin seinien suojaan vaan liikumme ja matkustelemme ihan aktiivisesti. ja joo, mä tiedän ettei suuri osa mun peloista oo millään lailla oikeesti toteutumiskelpoisia. tämä tieto ei kuitenkaan estä niitä splatter-näkyjä ilmestymästä.
ap
onko sinulla siis vauva? Nuo hormonit kyllä selittävät paljon. Ja jos hermoilu on sinulle uutta, niin kyllähän se vie aikaa, että saa niin sanotusti elämän taas hallintaansa ja oppii käsittelemään uusia tunteita.
Teidät varmasti, ettei voi elää elämää pelkäämällä. Jossain vaiheessa tulet varmasti saamaan ajatuksesi hallintaan.
Toisaalta kyllä hermoilu varmasti kaikkien äitien elämään kuuluu jossain määrin. Minulla on kaksi poikaa, enkä mielelläni katso elokuvia, joissa pienelle pojalle tapahtuu jotain kamalaa. Mieluummin katson elokuvan, jossa pienelle tytölle tapahtuu jotain... Koska tunne tulee ja vie.
ei tää ympärivuorokautinen kauhufilmi sinänsä rajoita mun elämistä. tiedän ettei mun pelot ole rationaalisella pohjalla, mutta välillä niiden verisimpien ja ahdistavimpien visioiden katselu ahdistaa.
ja tietysti sitten joskus pälkähtää päähän jotain astetta fiksumpaakin pelättävää, joka ei todellakaan ikinä ennen olisi tullut mieleen. esim. kerran mies oli myöhään illalla pois kotoa, ja tytön jo nukkuessa varsin turvallisesti yöuniaan tuli eteen tilanne että jouduin viemään koiranpentua ulos pissalle. tietty tuntui pikkuisen epävarmalta lähteä, mutta mentävä oli. siis yhdelle pissalle tuohon talon nurkalle, reissun kesto noin kolme minuuttia. sitten mentiin ja eikö melkein samantein taas lähtenyt kela pyörimään. viereiseltä uimarannalta kantautui nuorten miesten juopuneita ääniä, ja mä näin sieluni silmin kuinka sieltä tulee joku tappaja-raiskaaja ja tappaa ja raiskaa minut ja mun vauva jää nukkumaan yksin ja mitä hittoa jos se herää eikä siellä ole ketään ja se on pieni ihan yksin ja turvaton. käännyimme siis koiran kanssa takaisin ja suunnileen juoksin kotiin. reissun todellinen kesto suunnilleen puolitoista minuuttia.
no tuo nyt vissin oli ihan normaalin rajoissa ja sinänsä kai ihan aiheellinen huoli, mutta sitten on erikseen se uskomattoman sairas materiaali, jota en suurin surminkaan halua kuvailla tällaisella palstalla, ettei kukaan muu saisi päähänsä vastaavia kuvia.
ap
anoppi olisi voinut kasvattaa sinut.. arvaa kuinka rasittavaa on olla jatkuvasti joidenkin tyhjänpäiväisten pelkojen ja kommenttien kohteena.. Sitten vielä ihmettelee, miksen halua tavata
lapset on nyt 4v esikoinen ja vauva 6kk. Mä näen kanssa kaikessa aina sen pahimman ja kuvittelen loput lisää.
vaunuilla liikkuessa-varsinkin liukkailla- näen aivan selvästi kuinka liukastun ja vaunut lentävät auton eteen...
Ja tosiaan, uutisia ei voi katsella, lehtiä lukiessa tulee itku. <leffat ja tv-sarjat joissa lapsille tai heidän omaisilleen käy huonosti saa mut itkemään ihan hulluna...
taitaa olla hormoonit kierroksella tai sitten olen sekoamassa...