Lue keskustelun säännöt.
Tuntuuko teistäkin, että kaikkien nuoruuden tuttujen ja kavereiden elämä
30.11.2012 |
on menny just niin kuin pitikin ja itselläsi taas ihan kaikki meni just niin kuin ei suunnitellu? Toisin sanoen oma elämä menee ihan päin persettä, olet ajautunut umpikujaan, etkä ole saavuttanut sitä, mitä tulit tältä elämältä hakemaan.
Siinä sivussa katselet kuinka entiset kaverit ja tutut tekee just sitä, mitä ne halus jo sillon 15-vuotiaanakin tehdä ja viettävät suurin osa todella onnellista elämää tahollaan. (Ainakin siltä näyttää ulospäin, sisällä voi tietenkin kiehua vaikka mikä paskakeitos) Puhun nyt ihan nuorista aikuisista +25-vee.
Kommentit (31)
Paitsi ettei mulla koskaan ollutkaan mitään selkeitä päämääriä. Olin niin keskittynyt selviämiseen ja muiden miellyttämiseen (tyypillinen "kympin oppilas") että loistavasta todistuksesta huolimatta en ole löytänyt paikkaani enkä edes valmistunut vieläkään. Opiskelen kyllä ja tutkinto häämöttää, mutta pahinta on etten vielä nyt kolmekymppisenäkään koe, että olisin löytänyt "omaa juttuani". Olen tajunnut ettei opiskelualani sovi minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paitsi ettei mulla koskaan ollutkaan mitään selkeitä päämääriä. Olin niin keskittynyt selviämiseen ja muiden miellyttämiseen (tyypillinen "kympin oppilas") että loistavasta todistuksesta huolimatta en ole löytänyt paikkaani enkä edes valmistunut vieläkään. Opiskelen kyllä ja tutkinto häämöttää, mutta pahinta on etten vielä nyt kolmekymppisenäkään koe, että olisin löytänyt "omaa juttuani". Olen tajunnut ettei opiskelualani sovi minulle.
...että kavereilla tosiaan tuntuu aina menevän kaikki nappiin. On tutkinnot ja hyväpalkkaiset työt, niilläkin jotka eivät olleet niitä kympin oppilaita. Lama-aikanakin tuntuvat aina olevan juuri niitä onnekaita, jotka saavat sen työn kuusivaiheisen työhaastattelurumban jälkeen jne. Mä käyn edelleen kesäduunarina paikassa, joka on ok mutta ei liity opintoihini yhtään mitenkään.
mut musta tuntuu, että mun elämä on mennyt just niin kun halusin ja monien muiden elämä näyttää kurjalta. toki kaikki he eivät kadehdi mun elämän puitteita ja osa on tyytyväisiä omaan elämäänsä. kuitenkin monia nähdessäni mietin, että hitto vie kun mulla on asiat hyvin, kun en istu prisman kassalla / ole vieroituksessa / asu vanhemmillani / odota juuri yksin lasta eri miehelle kuin kenen edellinen on. toisaalta ajattelen esim. yksin asuvista sinkuista, jotka tekevät mun mielestä tylsää työtä, että hitto kun ton elämä on kamalaa, vaikka hän saattaa samaan aikaan ajatella että kylläpä mä olen tylsä kun olen jo naimisissa ja asun omistusasunnossa.
En esim. saanut suorittaa koulutustani loppuun, mies on eristänyt minut kaikesta, mistä pidin ja mitä halusin. Laittoi minut pulloon vain itselleen ja nyt sitten koko perhe kärsii siitä.
just toisin päin, tuntuu että monilla oman ikäluokan kasvateilla elämä ei ole mennyt niinkuin elokuvissa, mutta jostain syystä minulla menee hyvin.. Tai enhän voi tietää kuinka onnellisia he ovat, mutta näin ulkopuolisen silmin..
Olen onnekas ja erittäinen kiitollinen ihanasta elämästäni (joka ei aina ole ollut satukirjasta) :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mut musta tuntuu, että mun elämä on mennyt just niin kun halusin ja monien muiden elämä näyttää kurjalta. toki kaikki he eivät kadehdi mun elämän puitteita ja osa on tyytyväisiä omaan elämäänsä. kuitenkin monia nähdessäni mietin, että hitto vie kun mulla on asiat hyvin, kun en istu prisman kassalla / ole vieroituksessa / asu vanhemmillani / odota juuri yksin lasta eri miehelle kuin kenen edellinen on. toisaalta ajattelen esim. yksin asuvista sinkuista, jotka tekevät mun mielestä tylsää työtä, että hitto kun ton elämä on kamalaa, vaikka hän saattaa samaan aikaan ajatella että kylläpä mä olen tylsä kun olen jo naimisissa ja asun omistusasunnossa.
Olen just sen 25v. Ja minullakin on asiat juuri päinvastoin kun ap:llä. Eli minulla menee tosi hyvin ja elämä tuntuu "onnistuneelta" kaikin puolin. Muiden ikätovereiden touhua katsellessa tulee mieleen, että onpas niillä kauhea elämä. Ei kunnon töitä, asuntoja, parisuhteita, ei rahaa tai tutkintoa ja perheestä saa vaan haaveilla tai mikä vielä pahempaa, eivät edes haaveile perheestä vaan antaa elämän liukua ohi.
mut musta tuntuu, että mun elämä on mennyt just niin kun halusin ja monien muiden elämä näyttää kurjalta. toki kaikki he eivät kadehdi mun elämän puitteita ja osa on tyytyväisiä omaan elämäänsä. kuitenkin monia nähdessäni mietin, että hitto vie kun mulla on asiat hyvin, kun en istu prisman kassalla / ole vieroituksessa / asu vanhemmillani / odota juuri yksin lasta eri miehelle kuin kenen edellinen on. toisaalta ajattelen esim. yksin asuvista sinkuista, jotka tekevät mun mielestä tylsää työtä, että hitto kun ton elämä on kamalaa, vaikka hän saattaa samaan aikaan ajatella että kylläpä mä olen tylsä kun olen jo naimisissa ja asun omistusasunnossa.
Olen just sen 25v. Ja minullakin on asiat juuri päinvastoin kun ap:llä. Eli minulla menee tosi hyvin ja elämä tuntuu "onnistuneelta" kaikin puolin. Muiden ikätovereiden touhua katsellessa tulee mieleen, että onpas niillä kauhea elämä. Ei kunnon töitä, asuntoja, parisuhteita, ei rahaa tai tutkintoa ja perheestä saa vaan haaveilla tai mikä vielä pahempaa, eivät edes haaveile perheestä vaan antaa elämän liukua ohi.
Että elämän antaa vain liukua ohi ja menee sinne, minne joku sattuu viemään, eikä aseta tavoitteita ja päämääriä, niin ei voi mitään saadakaan.kaiken pitää aina olla helppoa ja ei olla valmiita tekemään asioita saavuttaakseen ne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en kadehdi jos joku pääsee julkkisten seuraan vaan ajattelen elämässä menestymisen olevan jotain aivan muuta.
on menny just niin kuin pitikin ja itselläsi taas ihan kaikki meni just niin kuin ei suunnitellu? Toisin sanoen oma elämä menee ihan päin persettä, olet ajautunut umpikujaan, etkä ole saavuttanut sitä, mitä tulit tältä elämältä hakemaan.
Siinä sivussa katselet kuinka entiset kaverit ja tutut tekee just sitä, mitä ne halus jo sillon 15-vuotiaanakin tehdä ja viettävät suurin osa todella onnellista elämää tahollaan. (Ainakin siltä näyttää ulospäin, sisällä voi tietenkin kiehua vaikka mikä paskakeitos) Puhun nyt ihan nuorista aikuisista +25-vee.
menestynein ja julkisuuttakin olen saanut. Pääsen työni puolesta hengaamaan suomen ykkösrivin julkimoiden kanssa koko ajan.
Ei ollut kiirettä sitoutua tai hommata parisuhdetta ja vakituista työtä yms. Ahdisti koko ajatus.
Hassua nyt viiskymppisenä on, että tilanne on toisin päin. Nyt asun omakotitalossa ja pihalla ne kaksi autoa ja hyvin menestyvät lapset ja hyväpalkkainen työ.
Ne, jotka aikoinaan varmaan katsoivat, että minä en ole saanut mitään aikaiseksi, ravaavat kapakassa etsien uutta nuoruutta ja soittelevat illalla viiniä lipittäen ja itkien, että mies lähti nuoremman matkaan ja tyttökin on nyt yh ja miten tästä päästään eteen päin kun taitaa potkutkin tulla töistä krapulapäivien takia.
Elämä on niin moninaista ja tuulet niin ailahtelevia. Mikään ei ole koskaan varmaa.
mut musta tuntuu, että mun elämä on mennyt just niin kun halusin ja monien muiden elämä näyttää kurjalta. toki kaikki he eivät kadehdi mun elämän puitteita ja osa on tyytyväisiä omaan elämäänsä. kuitenkin monia nähdessäni mietin, että hitto vie kun mulla on asiat hyvin, kun en istu prisman kassalla / ole vieroituksessa / asu vanhemmillani / odota juuri yksin lasta eri miehelle kuin kenen edellinen on. toisaalta ajattelen esim. yksin asuvista sinkuista, jotka tekevät mun mielestä tylsää työtä, että hitto kun ton elämä on kamalaa, vaikka hän saattaa samaan aikaan ajatella että kylläpä mä olen tylsä kun olen jo naimisissa ja asun omistusasunnossa.
Olen just sen 25v. Ja minullakin on asiat juuri päinvastoin kun ap:llä. Eli minulla menee tosi hyvin ja elämä tuntuu "onnistuneelta" kaikin puolin. Muiden ikätovereiden touhua katsellessa tulee mieleen, että onpas niillä kauhea elämä. Ei kunnon töitä, asuntoja, parisuhteita, ei rahaa tai tutkintoa ja perheestä saa vaan haaveilla tai mikä vielä pahempaa, eivät edes haaveile perheestä vaan antaa elämän liukua ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tuttavapiirissä (ikää muutama vuosi päälle 30v.) oli vielä muutama vuosi sitten asiat niin mallillaan että, oli valtavia omakotitaloja, kiiltokuvaperheonnea, menestystä jne. Nykyään suurin osa (!) ovat eronneet, talot on myyty/myynnissä, irtisanomisiakin on jonkun kohdalle osunut.
Jos esim. peruskoulun kavereita katsoo, aika monella tuntuu menevän.. no, keskinkertaisesti. Mutta se voi silti olla, että he tekevät juuri sitä, mitä ovat halunneetkin, opiskellessaan ammattia vähän alta 30-vuotiaina ja bailatessaan (lue:ryypätessään) viikonloput. Omaan elämääni olen melko tyytyväinen, olen hoitovapaalla ihanan lapsen kanssa ja on vakituinen, koulutusta vastaava työ, johon palata. Tosin olen eronnut ja sitä en suunnitellut, mutta näin jälkeenpäin katsoen se oli paras ratkaisu. Toisaalta avioliittokin oli hyvä ratkaisu, koska sen seurauksena sain ihanan lapseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tyytyvaisyys omaan elamaan tulee omista arvoista ja mista nautit. joku on onnellinen tekematta paljoakaan, toinen tarvii 'julkkikset', yksi haluaa heti perheen...
muistan miten ajattelin teininä että sittenpä aikuisena näytän kaikille kiusaajille ja muille kusipäille olemalla menestyvä, mutta jos menee vaikka nyt jouluna käymään siellä pikkukylässä, niin melkein kaikillahan siitä ikäluokasta menee paremmin.
Katkerina hetkinä olen sitä mieltä, että helppohan se heidän oli aloittaa elämänsä kun oli hyvä koti eikä heidän tarvinnut pelätä kouluunmenoa joka aamu. Vähemmän katkerina taas kiroilen vaan sitä, että en itse osannut ennakoida niitä valintoja, joilla olisin menestyvä jo nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei mitään tähän päinkään ollut koskaan puheissa, ei suunniteltu. Mentiin vaan ja touhuttiin.
Ykskaks kukin jäi paikoilleen ja jatkoi siitä. Ei yhteyksiä sen kummosemmin.... sitten 20 vuotta myöhemmin keksittin facebook ja dadaa! kaikki pentuajan sählät taas koossa ja tavataan ja touhutaan yhdessä.
Vaikka ollaankin pitkin maailmaa!
Itse koen elämäni onnelliseksi ja kaikki on mennyt hyvin (opiskelu, avio, oma talo, lapset, kiva työ).
Välillä en tajua, että toiset vaihtaa puolisoa ja eroaa, ei tee lapsia, ei osta omaa asuntoa... Ymmärrän kyllä että jokaisella oma tapansa elää. Mutta aina ei voi ymmärtää, että toinen valitsee toisin kuin itse.
Mutta mulla ollut ns. hyvä lapsuus. Olen aina ollut tasapainoinen ja positiivinen. Käyn seurakunnan jutuissa, joista saa rauhaa ja voimaa ja ystäviä. Ei ole mitään mitä pelätä. Rukous auttaa. Tottakai kaikenlaista minunkin elämässäni ja läheisillä sairauksia ym.
En haluaisi kenenkään kaverini elämää. Periaatteessa kaikilla menee ihan jees, mutta kun tarkemmin ajattelee niin yhden mies on juoppo, yhden miehellä on peliriippuvuus, yhden mies on mustasukkainen hullu, yksi on itse juoppo, yksi on lapseton vaikka haluaisi lapsia, yhden kaikki parisuhteet kariutuvat, yks on hurahtanut uskoon ja yrittää elää täydellistä uskovaisen elämää, yks asuu siellä minne en itte mistään hinnasta halunnut jäädä... Kaikkien elämässä on jotain mitä en ottais, mutta se täytyy kyllä sanoa että työelämässä monella menee minua paremmin. Silti, mulla on mun mies ja perhe, mun elämä, ihanampi kuin olisin osannut edes toivoa.
..mutta en ole kyllä uhrannut ajatustakaan toisten elämien miettimiseen. Monilla on lapsia ja kivat miehet ja kodit, hyvä niin. Jotkut eronneet ja se siitä. Elävät elämäänsä, minä omaani. Miksi miettisin jonkun toisen valintoja?!
Minulla sentään 3 lasta, vaikka työkuviot sitten onkin vähän niin ja näin ja siinä mielessä en ole elämässä niin onnistunut.
Tosi monet vanhoista koulukavereista on perheettömiä tai sinkkuja, vaikka ikää on jo pitkälti 40n. Ihmetyttää...
toteuttaa monia itselleni tärkeitä asioita.
menestynein ja julkisuuttakin olen saanut. Pääsen työni puolesta hengaamaan suomen ykkösrivin julkimoiden kanssa koko ajan.