Mitäs huomenna syödään?
Kommentit (14)
kaurapuuroa aamupalaksi, lounaaksi, päivälliseksi sekä myös iltapalaksi. Voisilmän saa jos on ollut kiltti, muuten vain sokeria. Kanelia kerran viikossa, yleensä sunnuntaina. Joskus harvoin saan pelastettua kaupan roskiksesta jotain kinkkufileitä tai vastaavaa ja silloin meidän perheellä on juhlapäivä. Olin toissapäivänä ilosta ymmyrkäisenä kun roskiksesta dyykkasin muutaman persimoonin ja puolihappamen hunajameloonin.
Ja lounaaksi joko tämän päivän ruokaa tai sitten syön lapsen kanssa kaupungilla, riippuen kuinka kauan siellä menee asioidessa.
kaurapuuroa aamupalaksi, lounaaksi, päivälliseksi sekä myös iltapalaksi. Voisilmän saa jos on ollut kiltti, muuten vain sokeria. Kanelia kerran viikossa, yleensä sunnuntaina. Joskus harvoin saan pelastettua kaupan roskiksesta jotain kinkkufileitä tai vastaavaa ja silloin meidän perheellä on juhlapäivä. Olin toissapäivänä ilosta ymmyrkäisenä kun roskiksesta dyykkasin muutaman persimoonin ja puolihappamen hunajameloonin.
montako teitä on?
etkö käy ruokajonoissa??
voimia!
Lasten mahan saa täyteen nopeasti ja tykkäävät kun päälle ripottelee kanelia ja sokeria tai hedelmäsosetta. Eikä siis paljoa laiteta,ehkä lusikallinen.
lihapullia, perunamuusia ja porkkanaraastetta lounaaksi
kanaa, riisiä, brysselinkaalia ja vihreitä papuja päivälliseksi
on osa porukasta kotona ja laitan piirakar raakapakasteista, salaattia paria lajia, lohta ja perunamuusia.
soijapullia (soijarouhetta, rasvatonta tuorejuustoa, munia, 3%salaattijuustoa, pinaattia, 5%polaria, sipulia) jugurttikastikkeella, lohkoperunoita, rosmariiniporkkanoita ja pinjansiemensalaattia. tänään käytiin ulkona niin huomenna jaksaa käyttää vähän enemmän aikaa, vaikka eipä tuohonkaan kauaa mene, uunissa ison osan ajasta.
lounaaksi tehdään varmaan express-salaatit (esim. salaattia, porkkanaa, miniluumutomaatteja, kurkkua, pinjansiemeniä, pähkinöitä, paprikaa, salaattijuustoa, raejuustoa, polaria, mozzarellaa, kukkakaalia.. kuka nyt mitäkin kasaa), kun mies kiirehtii sitten töihin taas. jos jaksan niin leivon jotain leipää, kun on ihan vapaa päivä:)
Kaappeihin kun kurkkasin niin todennäköisesti huomisen menu on tämä: kaurapuuroa aamulla ja varmaan illallakin. Ruokana pussinuudeleita ja valkoisia papuja tomaattikastikkeessa, ehkä pakastewokkivihanneksia.
Ei oo nyt oikein rahaa, en mene kauppaan.
soijapullia (soijarouhetta, rasvatonta tuorejuustoa, munia, 3%salaattijuustoa, pinaattia, 5%polaria, sipulia) jugurttikastikkeella, lohkoperunoita, rosmariiniporkkanoita ja pinjansiemensalaattia. tänään käytiin ulkona niin huomenna jaksaa käyttää vähän enemmän aikaa, vaikka eipä tuohonkaan kauaa mene, uunissa ison osan ajasta.
Elämä noin kurjaksi on mennyt? Kuulostaa kauheeta, sori vaan.
on rasvaton tuorejuusto?? Miksi sitä syödään?

se on hyvää leivän päälläkin mutta kätevää noissa pullissa. niihin saa juustoilla rakennetta (ja tietty makua), mutta jos en käyttäisi kevyttuotteita, nousisi rasvapitoisuus tosi korkeaksi. kevyet juustot on loistava proteiininlähde (eikä yhtään hiilareita), joita voi syödä vaikka 200g päivässä, kun rasvaakin on niin vähän. sitä en kyllä ymmärrä, miten siitä on noin kevyttä saatu..
Kaikkea ne keksiikin.
Meilla on puolestaan kikhernepihveja tsatsikilla. Kerrankin muistin laittaa herneet likoomaan huomista varten.