Milloin kaksi liha-ateriaa vauvalle päivässä?
Nyt saa vielä toisen kasvista ja on 7,5 kk vanha.
Kommentit (4)
Minä en osaa kokata liharuokia, joten ajattelin että kun vauvamme siirtyy syömään oikeaa ruokaa syö päivisin minun kanssani jotain kasvista ja illalla sitten mahdollisesti lihaa.
Miksi sille pitäisi antaa kaksi liha-ateriaa päivässä?
Meillä laktovegejä myös lapset, hyvin ovat pärjänneet jo kouluikäisiksi asti ilman lihaa.
tarvitse antaa kahta liha-ateriaa. Kannattaa hyvissä ajoin totuttaa lapsi siihen, että joka ruualla ei ole lihaa, koska liha tulee kallistumaan. Lisäksi uudessa ruokapyramidissa sitä on entistä vähemmän.
Mä ja mies ollaan kasvissyöjiä - tai mä syön silloin tällöin kalaa - joten lapsen ruoka on kasvispainotteista. Teen hänell myös jonkin verran liharuokia, syö lihaa ehkä kolmena - neljänä päivänä viikossa.
2xpäivässä lihaa. Noin ruokalusikallisen verran ruokailukertana.