Onko kenenkään muun vanhempi vetänyt herneet nenään lapsenlapsensa nimestä?

Äitini on arvostellut molempien tyttöjen nimet kun on ne kuullut. N.6kk meni toisen kohdalla kun totesi että onhan se kaunis nimi. Kuitenkin molemmat ovat kalenterissa olevia nimiä, hän ei vaan pidä siitä että nimet tarkoittavat jotakin. Kakkosen kohdalla kysyi että "voihan sitä nimeä vielä miettiä vähän", kun kuuli nimen. Ei suostunut uskomaan että on jo mietitty ja päätetty.

Yritti sekaantua ekan lapsen nimenantoon. Oli se aikoinaan tosi ärsyttävää!



Kyse oli ELIAS-nimestä ja me oltiin päätetty se jo monta vuotta ennen pojan syntymää että se nimi laitetaan.



No anopista tuo nimi oli kamala ja muistutti vain jotain vanhaa ukkoa jonka hän oli tuntenut:)). No sanoin kyllä silloin aika pahast ja varmasti hän huomasi ettei kannata mulle tuollaisista sanoa.



Sittemmin ei oo kommentoinut muiden lasten nimiä ollenkaan, onneksi!



Musta tuollainen kommentointi on mautonta. En ikinä menisi kellekään sanomaan mitään tuollaista. Näähän on henkilökohtaisia asioita jotka ei kuulu kellekään!

Juuri tästä syystä en ole nähnyt appivanhempiani kolmeen vuoteen.. Me tehtiin kaikki väärin (väärä nimi, väärä uskonto, väärä talo, väärät tapetit, väärän väriset pyyhkeet jne). Kahden vuoden jälkeen ilmoitti, että "nyt hän on oppinut hyväksymään sen "väärän" nimen". Myöhäistä.

tai appivanhempienne mesoamista? Minä olen kerralla tehnyt kaikille selväksi, että meidän elämäämme ei ole puuttumista, jos haluaa olla osa meidän elämäämme. En ikinä kuuntelisi tuollaista kielenkäyttöä äidiltäni.

Kahta ekaa ei kerrottu ennen kuin nimi oli jo päätetty ja kyllä oli naama nurinpäin ja itkua väänsi kun ne kuuli. Kolmannen mies möläytti ennen kuin se oli lyöty lukkoon ja anoppi raivostui niin että kieltäytyi puhumasta meille enää ikinä jos lapsesta sen niminen tulee. Minä olisin voinut nimen pitää silti mutta mies tahtoi sen sitten äitinsä mieliksi vaihtaa. Sinänsä hyvä mulle, koska lapsesta tuli sitten se mitä minä halusin vaikka mies ei nimeen olisi muuten suostunutkaan (sanoin että se on ainoa nimi mihin enää tässä vaiheessa suostun vaihtamaan...).

mutta miehen isä totesi nimen kuullessaan, että miksi ihmeessä annoitte lapselle nimen kiinalaisravintolan jälkiruokateen mukaan..?

anoppini on arvostellut ja naljaillut lastemme nimistä, sekä toisista nimistä myös :/

Ihan tavallisia perisuomalaisia nimiä on, eli mitään erikoisuuksia ei oo haettu.

Vinoillut myös, että "seuraavasta tulee sitten varmaan xxx", ihan pottuillakseen vaan :/



Äitini on arvostellut myös aika julmasti (ei meidän jo olemassa olevien lasten nimiä) nimiehdotuksia tulevalle (odotan vauvaa syntyväksi pian) vauvallemme, eikä tunnu kovin kivalta :(

Olen sanonut suoraan, että "on meidän asiamme, minkä annammekaan lapsemme nimeksi, siihen ei oo isovanhemmilla eikä muillakaan sanomista", mutta viesti ei mee perille :/

vaikka olemme täysin suomalaisia. Mummon suku on hienoa ruotsalaissukua ja sitä olisi pitänyt kunnioittaa. PYH! Kun ei ruotsia puhuta äidinkielenä niin lapsella on suomalaiset versiot ja sillä selvä!

kaikkiin sitten ajan kanssa tottunut



kaikissa on aina ollut jotakin perustavaa laatua olevaa vikaa.

Onko todellista, että noin monella on noin TYHMIÄ sukulaisia! En voisi kuvitella omasta suvustani kenenkään päästelevän suustaan tuollaisia sammakoita, mitä tässä ketjussa on kerrottu! :O

(ihan tavallinen, mutta ei kovin yleinen, kalenterinimi). Tokaisi vaan, että hän kutsuu lasta sitten Mintuksi (joka ei ole yksikään kolmesta nimestä).

Äitini kuvitteli että tyttömme saa hänen nimensä, jos ei ekaksi niin toiseksi nimeksi. Ja meillä oli ihan muut suunnitelmat... Oli mukava nähdä niitä mulkauksia, kun pappi kastoi lasta ja sanoi nimet.

arvosteli kaverieni nimiä, kun puhuin heistä jotain. Hänen mielestään ainakin Mari ja Janne ovat mustalaisen nimiä...



Sukulaisten nimiä ei ole varsinaisesti kommentoinut pahalla ainakaan suoraan nimen antajalle, muttei millään meinannut oppia ja ymmärtää nimiä Essi, Joni ja Jere. Essiä makusteli ja oli sitten tyytyväinen, kun sai mietittyä, että vähän niin kuin Esteri, muttei ihan kuitenkaan. Jerestä muisteli, että eikös heillä joskus ollut sen niminen koira... koira oli Jeri tms. Sitten oli kamalan tyytyväinen, kun yksi sukulaismuksu sai nimekseen Eemeli, se kun sentään on oikea nimi ja muistuttaa hänen Eemil-veljestään, jota siis kutsuttiin nimillä Eemi ja Eemeli.



Joskus tuli puheeksi yhden muun puolen suvun Matias-niminen vauva, ja mummo ihmetteli, että miksi antaa nimeksi Matti. Oli tottunut siihen, että ns. kirkonkirjoihin merkitään joku tuollainen "hienompi" nimi, kuten Matias tai Eemil, mutta kutsumanimi on sitten Matti tai Eemeli. Piti ihan outona, että lasta myös kutsuttaisiin Matiakseksi eikä Matiksi.

...

Äitini on arvostellut myös aika julmasti (ei meidän jo olemassa olevien lasten nimiä) nimiehdotuksia tulevalle (odotan vauvaa syntyväksi pian) vauvallemme, eikä tunnu kovin kivalta :(

Olen sanonut suoraan, että "on meidän asiamme, minkä annammekaan lapsemme nimeksi, siihen ei oo isovanhemmilla eikä muillakaan sanomista", mutta viesti ei mee perille :/

Ehkä kannattaisi sanoa, että pahoitat mielesi tuollaisista puheista. JOs se viesti menisi paremmin perille?

Itselläni oli aikoinaan koira, jonka nimeä isäni ei hyväksynyt lainkaan. Isä kutsui monta kuukautta koiraa toisella nimellä, tyyliin Kari-Pekka. Minä ja muu perhe kutsuttiin sitä oikealla nimellään. Pentuparka oli ihan sekaisin, eikä siitä koskaan tullut täydellisen tottelevaista. Lasten kohdalla noin pitkälle ei varmaan juuri kukaan kehtaa mennä.