Tunnen harvoja keski-ikäisiä naisia, jotka vaikuttavat onnellisilta:

Elämä on kääntänyt selkänsä kaikintavoin.

mutta itse sain esikoisen vasta 37v ja elän 42 v todella onnellista aikaa. Talous kunnosa, hyvä yöelämä ja maailmam paras perhe-elämä.

kuin aiemmin. Tosin raskasta oli silloinkin kun kuopus oli vauva ja myös mun äiti sairastui ja oli paljon hoitoa tarvitseva kunnes kuoli. Sitten tuli pitka rauhallinen kausi ja nyt nuorimman murrosikä ja kouluvaikeudet tosiaan huolestuttaa ja vaatii todella paljon työtä. Ne verottavat vähän onnellisuutta. Mutta esim. töissä olen aika pirteä ...

mutta itse sain esikoisen vasta 37v ja elän 42 v todella onnellista aikaa. Talous kunnosa, hyvä yöelämä ja maailmam paras perhe-elämä.

joten en heti tunnistanut itseäni tuosta keski-ikäisyydestä, jonka ajattelen olevan 50-60 v. :)



No, anyway henk.koht. olen paljon onnellisempi nyt kuin nuorena. Vielä 30-senä olin aika epävarma itsestäni esim. ulkonäöstä, ammatillisesta osaamisesta jne. Nyt olen enempi sinut itseni kanssa. Asuntolainat alkaa olla mukavalla mallilla joten taloudellisia huolia ei ole niin paljon.

Lapset alkaa olla jo ihanan helpossa iässä. Minulla on enemmän aikaa itselleni ja tehdä mitä oikeasti haluan, en enää välitä niin paljon muiden mielipiteistä kuin nuorempana.

joten en heti tunnistanut itseäni tuosta keski-ikäisyydestä, jonka ajattelen olevan 50-60 v. :)

No, anyway henk.koht. olen paljon onnellisempi nyt kuin nuorena. Vielä 30-senä olin aika epävarma itsestäni esim. ulkonäöstä, ammatillisesta osaamisesta jne. Nyt olen enempi sinut itseni kanssa. Asuntolainat alkaa olla mukavalla mallilla joten taloudellisia huolia ei ole niin paljon.

Lapset alkaa olla jo ihanan helpossa iässä. Minulla on enemmän aikaa itselleni ja tehdä mitä oikeasti haluan, en enää välitä niin paljon muiden mielipiteistä kuin nuorempana.

Nuorempana kuvittelin, että tässä iässä ollaan jo toooosi vanhoja. Nyt kun itse olen tässä iässä, olen mielestäni vielä aika nuori ;)



Minusta tämä on hyvä vaihe elämässä. Töissä on kivaa, on ihana oma koti, mukulat parhaassa iässä (ei vielä teinejä!) ja ihania ystäviä. Jotenkin nyt osaan pysähtyä ja nauttia kaikesta ihan eri tavalla kuin ennen. Ehkä se johtuu myös siitä, että tässä iässä elämän rajallisuuden sisäistää eri tavalla kuin parikymppisenä.



Erosin myös muutama vuosi sitten ja luulin ensin, ettei näin vanhoille ole enää vientiä. Onneksi luulo oli väärä!!

Lapset siis 6v ja 4v ja kolmas haaveissa.



En osaa ajatella, että olen keski-ikäinen/kahden vuoden päästä keski-ikäinen. Ajattelen keski-iän ehkä alkavan 45:stä ylöspäin, kun on todella harvinaista enää saada lapsia ja useimpien lapset ovat jo isompia/teinejä/aikuisia.



Joka tapauksessa elän onnellisinta aikaani elämässä. Meillä on kaksi ihanaa lasta, omakotitalo, mökki. Velkaa kohtuullisesti, mahdollisuuksia vaikka mihin eikä elämä vielä loppuun kirjoitettu. Kumpikin on nyt tehnyt 15 vuotta uraa tietyssä ammatissa, mies on vaihtamassa alaa ihan kokeilunhalusta, itsekin mietin, mitä haluan tehdä. On hyvä fiilis siitä, että vaihtoehtoja on, kun se vanhakaan ei ole vastenmielinen.



Olin nuorena kaksikymppisenä kauhean peloissani tulevaisuudesta ja jotenkin suorituskeskeinen. Piti opiskella, löytää hyvä työpaikka, hyvä mies ja saada kiireesti ne kaksi lasta, omakotitalo ja ura. Nyt vasta tajuaa, että ne kokemukset tässä ovat tärkeitä eivätkä tietyt ulkoiset merkit.



En siis ole ahdistunut ja kiukkuinen.

monen ketjun verran kuinka ihanaa elämää nelikymppisenä/viisikymppisenä jne. on, ja kaikki se ilman että kukaan edes kysyy.

Olenkin monta kertaa ihmetellyt miksi sitä pitää niin pirusti vakuuttaa koko ajan? Onko se jotakin itselleen vakuuttelua?

monen ketjun verran kuinka ihanaa elämää nelikymppisenä/viisikymppisenä jne. on, ja kaikki se ilman että kukaan edes kysyy.

Olenkin monta kertaa ihmetellyt miksi sitä pitää niin pirusti vakuuttaa koko ajan? Onko se jotakin itselleen vakuuttelua?

itse ainakin juuri onnellinen tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni näin nelikymppisenä. Lapset sopivassa iässä, enemmän aikaa jo itselleenkin, elämänkokemusta, nuoruuden epävarmuus ei enää vaivaa. En miellä itseäni vielä keski-ikäiseksikään, mielestäni se alkaa vasta lähempänä viittäkymmentä.

Minulle ei ole tapahtunut mitään erityistä kamalaa tässä viimeisimmässä vuosikymmenessä, mutta asiat eivät ole myöskään muuttuneet paremmiksi, ja nyt alkaa väsyttää ja kyllästyttää ja lannistaa.



Urani on siinä pisteessä kuin se oli kymmenen vuotta sitten, mutta siinä missä kymmenen vuotta sitten ajattelin että "kun nyt venyn niin paljon kuin jaksan ja osoitan kyvykkyyteni niin se huomataan ja etenen urallani", nyt en enää usko että sitä etenmistä koskaan tulee. Olen vain todella väsynyt koko ajan venymään niin paljon kuin jaksan.



Oma rupsahtaminen ei paranna minun mielialaani, ei myöskään miehen rupsahtaminen. Muutenkin avioliittoni ei enää ole tuore ja ihana vaan kulahtanut ja ankea. Erotakaan ei voi, kun on lapset.



Ystäville ei ole ollut aikaa niin pitkään aikaan ettei niitä ystäviä oikein enää edes ole kuin joku ihan yksittäinen.



Lisäksi pelkään kuolemaa kovasti, koska minulla on useita nelikymppisenä kuolleita tai melkein kuolleita (sydänkohtauksia, aivoverenvuotoja) sukulaisia.

Tunnistan tuon onnellisuuden vakuuttelun.



Itsestäni ja omasta puolestani sanoisin, että minusta tuntuu nyt surulliselta, kun todennäköisesti suurin osa elämästäni on takanapäin. Mulla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia enää kuin nuorena. Enää en voi ajatella, että kyllähän niitä lapsia vielä ehtii tehdä. Ei ehdi tässä iässä. Hedelmällinen ikä on ohi, ja minusta naiseus on juuri sitä, että on ovulaatio ja munasarjat hedelmällisessä kunnossa.



Tosiasia on sekin, että kunto huononee väistämättä. Ihminen on fyysisesti parhaassa kunnossa nuorena. Ainakin yleensä.



Joten tämä on pelkkää alamäkeä sekä fyysisessä että henkisessä mielessä tämä loppuelämä.



Viisikymppiset eivät myöskään ole kovin kysyttyjä työelämässä ainakaan yleisesti. Mutta kukapa nykyään olisi, kun työelämä on mitä on.



Nojoo, jos ajattelee sitten myönteisiä puolia, niin olen alkanut ottaa elämän rennommin. Nuoruuden kunnianhimoisista tavoitteista olen luopunut. Kunhan nyt jotenkin saisin elämän loppuun säädyllisellä tavalla.



Olen vakiintunut. Puolisoa en enää etsi, uusista lapsista ei kannata haaveilla. Työpaikka on ollut sama vanha jo monta vuotta. Epävarmuus on vähentynyt.



Ulkonäölläkään ei enää ole niin väliä. Voin pukeutua ja ehostaa itseäni miten haluan tai olla ehostamatta.



Siinä mielessä tämä on tasapainoista aikaa. Mutta koen myös niin, että tämä on luopumisen aikaa.

...nuorempien naisten nimittelyt ja väheksyntä. : D Ymmärrän, että parikymppinen luulee olevansa jollakin tavoin immuuni ajan kulumiselle, mutta kyllä elämä opettaa, ihan kaikkia. Älkää nyt herranen aika sahatko omaa oksaanne haukkumalla itseänne vanhempia naisia! Itse tulette myös tähän ikään, aika kuluu hirvittävän nopeasti. : )Joskus lähitulevaisuudessa teKIN naureskelette hyväntahtoisesti noille nuoruuden sanoillenne keski-ikäisten kurppamaisuudesta.



Kannattaa mielummin panostaa nuorena siihen, että elämä on ihanaa nelikymppisenä ja että on itseensä tyytyväinen.

Mielestäni keski-ikäinen on viisikymppinen, ei nelikymppinen.

usko että vaikutan muidenkaan silmissä kitkerältä tai katkeralta. nyt on mukava elämänvaihe, lapset ovat aikuistumassa eikä heistä tällä hetkellä ole kovin hirveästi huolta.



työ vie paljon voimia ja siellä jaksamista verottaa yli viiskymmpiset kitkerät työkaverit.

Eiköhän onni täällä vaihtele aika lailla. Monella keski-ikäisellä on kuitenkin hyvä tilanne. Itse olin huomattavasti vähemmän onnellinen 25 - 27-vuotiaana kuin nyt. Samoin lapsena.

itse nelikymppinen ja uskon, että onnellisimmat vuodet ovat vasta edessä päin.

Keski-ikäiset naiset ovat antaneet kaikkensa perheelle, työlle jne. ja huomanneet että maailma ei anna samalla mitalla takaisin.

Olen hitaasti kypsyvää sorttia, elämä maistuu hyvältä! Olen varmempi, rennompi, vähemmän ahdistunut kuin 20v. Ja lapset ihanassa iässä, vakityö jota rakastan, hyvä avioliitto, aikaa ja rahaa panostaa itseen. Harmittaa se, että osa nuoruudesta meni hukkaan angstaillessa.